tiistai 27. lokakuuta 2009

Mielikuvitus lentää wlan-nimiä keksittäessä

Jokaisella wlan-verkolla on oltava nimi. Kun kotikäyttäjä avaa tukiaseman paketista ja aloittaa asentamisen, ohjelma kysyy nimen sekä joukon muita tietoja. Teknisesti kyseessä on verkon SSID-tunniste (Service Set Identifier).

Kerrostalossa voi näkyä kymmeniä tukiasemia verkkoineen. Nimen perusteella käyttäjä osaa kytkeytyä juuri omaan asemaansa ja siitä edelleen omaan verkkoonsa. Onneksi nimien ei tarvitse olla yksilöllisiä, vaan ne saavat mennä päällekkäin. Ainoa haitta on, että jos samannimisiä verkkoja näkyy useita, käyttäjä tai hänen koneensa saattaa pyrkiä vahingossa naapurin verkkoon. Salauksen tai muun pääsynvalvonnan (mac-suodatus) tehtävänä on paitsi suojata liikennettä salakuuntelulta, myös estää vierasta konetta kytkeytymästä vahingossa väärään verkkoon.

Nimi on pakollinen, mutta sen ei tarvitse näkyä muille. Nimen näyttö voidaan tietoturvasyistä estää. Tällöin käyttäjän on muistettava verkon nimi voidakseen liittyä siihen.

Tämän syksyn ajoissa löytyi 8334 verkkoa, joiden SSID oli näkyvissä. Näiden nimien keskipituus oli 8,59 merkkiä ja mediaani 8. Yleisimmät nimet olivat THOMSON (207), WLAN-AP (183), WippiesVOIP (150) ja default (147), jotka ovat laitevalmistajien käyttämiä oletusnimiä. Ne jäävät voimaan, mikäli käyttäjä jättää nimiasetuksen tekemättä. Yleisimmät itse valitut nimet olivat kotiverkko (47), koti (30) ja netti (20).

Periaatteessa nimeksi kelpaa mikä tahansa enintään 32 merkkiä pitkä sana tai lause, mutta tässä tukiaseman omistajalla on oiva tilaisuus käyttää mielikuvitustaan. Seuraavassa virikkeeksi tämän syksyn kartoituksesta tekemiäni nimipoimintoja:

ABSURDISTAN, ActiviaAuttaa, Alive or just breathing?, belleandsebastian, Baghdad Burito Palace, Citykani, Counter-Intelligence, draamakuningatar, Elinan valtakunta, Ellun kana, Esmeralda, Espoon Suurlähetystö, femmefatale, Foliohattu, Führerbunker, Gargleblaster, ghettoradio, Guacamole, haamu, Haban nuotta, Happy Hardcore Hippies, Harrin nakki, Helvetinkone, hessuhopo, Hilavitkutin, Himaverkko, hipheihuraa_wlan, hornantuutti, illuminati, iLoveYou, jenssonbatton, jotainmuuta, Justice for all!, kanaverkko, Kaptah at Hesari, Karvakuonomajakka, KehviOnHomoJaAnnaOnLaatua, kengurupora, killfuckdie, Koillismaankowa, kotkanpesa, Langaton tyomies, lansivenaja, Laventelillulla, lepsoluukku, Lez Miserables, L'homme de renaissance, Liekehtiva saalistaja, Long names are fun, Loppuu-se-pelleily!, Lukitar, Mana surffaa taas, MangustiCola, Mari Rocks!, MatiASS, maximaV6, meidankivanetti, MenBehavingBadly, MiiskaMuuskaMikkihiiri, Monkey Factory, Muikkuverkko, muikkuverkko14mm, Muistojen huoneet, Muumilaakso, Onnellisten verkko, palmunalla, Pampampamela, Panujuobissee, ParisTexasHilton, PartyLikeARockStar, Pelit on mun harastus, Pete Pilotti, Phileas Fogg, pikkumyy, Porvariston hillitty charmi, PresidentGarfield, Prinsessaverkko, Puff the magic dragon, PunavuorenParonitar, Puolen hehtaarin metsa, Rakkausverkko, Room_With_A_Moose, Saatanalliset säteet, silmatKiiJaTaysilla, smackthepony, SotkuinenKarvaHelvetti, stratocaster, suojelupoliisi, SUPOn WLAN, Tahmakaista, The Best Network In the Universe, tiedonvaltaväylä, tommin_ja_satun_internetti, Tuhma Orava, Tuhnuvaunu, Turvaverkko, Ulkoholisti, WRONG_ID, Vroompräänprööt!!!, Zaragoza.

Sellaiset nimet kuten k0t1verkk0, iq3rhvsihc0#%, Kukkia8, Ka$$u, KverJy60jO63, K0t1-Wlan, M3rtZi, Pesuk2rhuk0 herättävät epäilyn, että asentaja on luullut SSID:n olevan salasana, jossa tulee käyttää sekä numeroita että kirjaimia. Niin ei tietenkään ole - SSID on täysin julkinen tieto. Salausavain on erikseen (ja voi vain toivoa, ettei se näissä verkoissa ole sama kuin SSID-nimi). Tietoturvan kannalta huonoja nimiä ovat myös sellaiset, joissa näkyy omistajan koko nimi, sähköpostiosoite tai jopa osoite ovinumeron tarkkuudella. Näitäkin oli joukossa, mutta ymmärrettävästi jätin ne pois listasta.

Tietoturvan kannalta hyviä valintoja ovat Don't Steal My Interwebz!, hanki oma netti, Hommaa_Vittu_oma, kayta omaas, mee pois, Murtovarma, Neighbours don't even try :), oma ja maksettu, Samin yksityinen, vittuunmunverkosta. Niistä käy selvästi ilmi, ettei kyse ole ainakaan avoimesta tukiasemasta. Päinvastaista kertoo nimi kimppaverkko (Viides linja). Kanava8Varattu puolestaan kertoo naapureille, mille kanavalle oma tukiasema on säädetty. Mutta mitä kertoo nimi Naapurin verkko?

Selvä kannanotto piratismiin on Helsingin Meritullinkadulla oleva .:Sharing is caring:Pro piracy:., jonka pituus on tasan 32 merkkiä. Terminator-elokuvan hengessä nimettyjä Skynet-verkkoja löytyy useampiakin, samoin Avaruusseikkailu 2001:stä tuttuja HAL tai HAL9000-verkkoja on monta. Erilaiset koti- ja hima-alkuiset nimet ovat niin ikään yleisiä.

Radiossa lähetetään viikoittain Aristoteleen kantapää -nimistä ohjelmaa, jota toimittaa Pasi Heikura. Siinä paneudutaan sanojen, nimien ja fraasien ihmeelliseen maailmaan. Äskettäin aiheina ovat olleet mm. koirien ja laivojen nimet. Ehkä SSID-nimet ovat tulevaisuudessa niin arkipäiväisiä, että joku alkaa kerätä niitä ja laatii gradun otsikolla "wlan-verkkojen nimistö aikansa kulttuurin ilmentäjinä".

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Mutta mitä kertoo nimi Naapurin verkko?"

Mitäköhän se mahtaisi kertoa, jos sitä et omaksesi tunnista?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Nimi, joka ei ole oman verkon nimi, on aina naapurin verkko.

Jos joku nimeää oman verkkonsa naapurin verkoksi, onko se kutsu tulla käyttämään verkkoa vai varoitus pysyä poissa?

Anonyymi kirjoitti...

WLAN-verkon nimellä on kätevä lähettää naapureille kaikenlaisia lyhyitä anonyymejä viestejä. Kannattaa hyödyntää!

Anonyymi kirjoitti...

Wlanimir Putin