sunnuntai 8. elokuuta 2010

Lentäminen tärkeää maakunnille

En tiedä, oliko Jukka Relander vakavissaan, kun hän kirjoitti viikko sitten blogiinsa otsikolla Junalla olisit jo perillä. Kirjoituksessa väitettiin, että maakuntien lentokentät ovat turhia, ja että Keski-Suomen kaupunkeihin (siis kaikki Suomen kaupungit Ouluun asti) kannattaa matkusaa mieluummin junalla kuin lentäen.
Mihin esimerkiksi Jyväskylä tarvitsee lentokenttää? Luultavasti Relander vain provosoi. On kuitenkin mahdollista, että hän tyypillisenä pääkaupunkiseudun asukkaana oikeasti ihmettelee asiaa. Näillä etäisyyksillä ei vain kannata lentää – ei edes Ouluun. Tämä heitto on varmaankin jo huonoa huumoria? Lento Ouluun kestää kolme varttia, junalla aikaa kuluu kuusi tuntia.
Tuo aika kuluu pelkkään matkustamiseen. Ero tasoittuu hieman, jos huomioidaan myös lentokentällä vietetty odotusaika. Kentät ovat usein kaukana keskustasta (eritoten Jyväskylä), mutta poikkeuksiakin on: Porissa kenttä on lähes keskustassa, eikä matka Rovaniemellä ole paljoa pidempi.
Harva pääkaupunkiseudulta matkaan lähtevä asuu ydinkeskustassa. Matka kotoa lentokentälle tai rautatieasemalle kestää suunnilleen saman verran. Lähijunaa käytettäessä on sovitettava vielä yhteen epäluotettavia aikatauluja ja tultava varmuuden vuoksi asemalle yhtä aikaisemmalla junavuorolla.
Oma lentokenttä on Porille, Seinäjoelle ja Jyväskylälle tärkeä asia. Ulkomaille lentäminen ei ole pääkaupunkiseudun asukkaiden yksinoikeus -- vaikka onhan se kieltämättä kiva ajaa taksilla suoraan lentokentältä kotiovelle. Neljä viidestä suomalaisesta ei ole näin onnekkaita. Pitäisikö heidän raahata matkalaukut junaan ja ajaa Vantaalle? Koko perheen kanssa? Ai niin, eihän sinne edes pääse junalla (vielä). Erityisen hankalassa asemassa on Pori, johon matkustavan on vaihdettava junaa Tampereella. Juna ei ole lentomatkailun vaihtoehto Suomessa. Oman auton käyttö on. Ja niille, joilla ei ole autoa, vaihtoehdoksi jää bussi.
Työmatkojen lisäksi maakuntakentiltä lennetään suoraan myös lomakohteisiin. Se tekee lomamatkailun yhtä vaivattomaksi kuin meillä pääkaupunkiseudulla asuvilla.
Käytän itse paljon kotimaan lentoja. Ne ovat ainoa tapa ehtiä Espoosta klo 9 alkavaan tilaisuuteen Porissa, Jyväskylässä, Kuopiossa tai Oulussa - ja päästä vielä illaksi kotiin. Jos matkat pitäisi tehdä junalla, olisi lähdettävä edellisenä iltana, yövyttävä hotellissa ja palattava myöhään yöllä tai vasta seuraavana päivänä. Maakunnissa järjestetään paljon esimerkiksi koulutustilaisuuksia, joihin puhujat tai valtiovallan edustajat lentävät pääkaupunkiseudulta. Näillä tilaisuuksilla on suuri merkitys paikallisille asukkaille ja elinkeinoelämälle. Ellei lentomahdollisuutta olisi, puhujat jäisivät tulematta.
Ymmärrän hyvin, että kaikki yritykset, joilla on kansainvälistä toimintaa, tarvitsevat lentokenttää. Ei ole turhaa uhkailua siirtää konttori pois maakunnasta, jos lentoyhteydet loppuvat.
Saksan oppikirjassani väitettiin aikoinaan että "zug fährt immer". Ehkä Saksassa, mutta ei Suomessa. Junalla matkustaminen on erittäin epävarmaa. Talvella junat pysähtyivät lumen tukkiessa vaihteet, nyt kesällä raiteet olivat poikki puiden kaaduttua niiden päälle. Lähijunien aikataulut ovat usein sekaisin mitä ihmeellisimmistä syistä. Ja Pendolinon luotettavuus on aina ollut huono vitsi. Ihme kyllä, lentoliikenne on osoittautunut rautatietä luotettavammaksi - joskin kevään tuhkapilvi oli muistutus siitä, että luonnonvoimille ilmailukaan ei voi mitään.
Kokonaan eri kysymys on, pitääkö ilmailua tukea. Lähtökohta on se, että lentotoiminnan pitää olla vähintään yhtä kannattavaa kuin junaliikenteen. Finncommin päätös lopettaa lennot Poriin, Seinäjoelle ja Jyväskylään kertoo siitä, ettei kysyntää taantuman aikana ollut riittävästi. Tai sitten oma auto on liian houkutteleva kilpailija ainakin porilaisille.
Jotain vikaa on myös lentojen hinnoittelussa. Miten on mahdollista, että lento Helsingistä Jyväskylään maksaa enemmän kuin lento Helsingistä Milanoon?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Syksyllä junat on myöhässä kun puiden lehdet tippuu puista :D

Kuinkas monta miljoonaa VR:lle annetaan tukiaisia vuodessa? Entä lentoliikenne? Finavia ei saa tukiaisia yhtään vaan Finavia maksaa valtiolle tuloksesta valtiolle. Olisi kiva nähdä se päivä kun VR maksaa valtiolle takaisin rahaa voitosta.