tiistai 26. lokakuuta 2010

Porilainen viruskirjoittaja selvisi ilman vankeutta - ja ilman nimeä

Porilainen nuori mies jäi neljä vuotta sitten kiinni virusten kirjoittamisesta. Hän oli mukana kansainvälisessä tiimissä, joka kirjoitti haittaohjelmia rikollisten käyttöön ja sai siitä palkkaa. Tapahtuma-aikaan 19-vuotias nuori mies sai tuomionsa pari vuotta sitten: seitsemän kuukautta ehdotonta vankeutta. Se kuitenkin lieventyi 180 tunnin yhdyskuntapalveluksi mitä voi pitää varsin lievänä kun ottaa huomioon, miten tiukka lainsäädäntö tietotekniikkarikoksiin liittyy.

Mutta mikä oli tekijän nimi? Suomalainen media on viisaasti vaiennut asiasta, sillä se ei ole halunnut pilata parikymppisen miehen tulevaisuutta. Muualla ei olla yhtä hienotunteisia: nimi löytyy helposti googlaamalla englantilaisista lehdistä. Jopa F-Securen weblog mainitsee nimen lainatessaan sanatarkasti englantilaista uutista.

Nuoruuden hölmöilyistä saadut tuomiot voivat merkitä ihmisen loppuelämäkseen, kun Google pullauttaa ne esiin lehtien arkistoista. Vuosi sitten julkisen sanan neuvosto totesi, ettei henkilöiden pyynnöistä huolimatta nimiä pidä poistaa lehtien arkistoista jälkikäteen. Sen sijaan JSN kehotti lehtiä olemaan entistä pidättyväisempiä tuomittujen nimiä julkistaessaan. Paperilehdessä uutisoitu tuomio häipyy historian hämärään, mutta nettiarkisto on kuin murha: se ei vanhene koskaan (näin siis Suomessa, Ruotsissa murhakin vanhenee).

Toivottavasti haittaohjelmia tehtaillut herra A. parantaa tapansa ja käyttää jatkossa taitonsa hyödyllisiin tarkoituksiin. Jos ei muuten niin vastapalveluksena siitä, että suomalainen media jätti hänen nimensä kertomatta.

Suomessa media on hienotunteista, muualla länsimaissa meno on armotonta: rikoksesta epäilty esitellään sanoin ja kuvin jo paljon ennen kuin jutun käsittely oikeudessa on ehtinyt edes alkaa. Tv-uutisissa ja lehdissä julkaistaan rikospaikoista ja uhreista kuvia, jotka eivät Suomessa ikinä pääsisi levitykseen. Hyvä niin, toivottavasti suomalainen linja säilyy jatkossakin.

Pari kuukautta sitten Suomessa nousi kohu kuvasta, jossa näkyi itsemurhan tehnyt Reindeerspotting-elokuvan henkilö. Kohuun liittyi paheksunta siitä, miten tällaisia kuvia voidaan levittää netissä kenenkään estämättä. Alunperin kuva julkaistiin vietnamilaisessa lehdessä tavanomaisena uutiskuvana. Se, että lehteä voitiin lukea muissakin maissa, ei ollut internetin vika vaan osoitus siitä, miten erilaisia median käytännöt eri maissa ovat. Nettiaikana ne kaipaisivat yhdenmukaistamista. Toivottavasti puolivälistä löytyy kaikille sopiva kompromissi.

Vaikka lehdet unohtaisivat, netti ei unohda.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta Suomessa on melko helppo vaihtaa nimeä ihan virallisestikin - ja tätä ovat rikolliset käyttäneet monesti hyväkseen vapauduttuaan. Vaikka kyllä teot seuraavat usein mukana silloinkin varsinkin jos ovat olleet esillä mediassa.

Anonyymi kirjoitti...

"Vaikka lehdet unohtaisivat, netti ei unohda."

Eikä parin viimeisimmän blogin perusteella P. Järvinenkään...