keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Youtube-sotilaat Suomen turvana

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Joskus parhaiten oikeaan osuuvat vitsit. Kun salainen agentti 86 otti kengän jalastaan ja alkoi puhua siihen, kansa nauroi. Ei nauranut enää 1990-luvulla, kun matkapuhelimesta tuli totta. Jopa kenkäpuhelin-nimitys säilyi pitkään käytössä.

Pari vuotta sitten kysyin Talouselämän kolumnissa näin: Jos meitä vastaan hyökätään, kuka lähtee videokameran kanssa kadulle? Kuka kuvaa uhrit, editoi videot ja lähettää ne YouTubeen?

Kirjoitukseni taustalla oli Venäjän ja Georgian välinen sota. Georgia hyödynsi tehokkaasti Youtubea ja Googlen blogialustaa sotapropagandansa levittämiseen. Temppu toimi hyvin ja pieni Georgia sai paljon kansainvälistä huomiota.

Viime perjantaina Yleisradion uutiset kertoivat, että Puolustusvoimat on jo perustanut Youtube-joukot. Muutama varusmies koulutetaan taistelukuvaajiksi (combat cameramen), joiden tehtävänä on kuvata materiaalia ja laittaa sitä Youtubeen. Unelmahomma nuorelle, joka on harrastanut av-alaa ennen armeija-aikaa.

Näin rauhan aikana kuvataan materiaalia harjoituksista ja armeija-ajan arkipäivästä, mutta epäilemättä kriisin tullessa juuri nämä ovat niitä miehiä, jotka ottavat rynkyn sijasta videokameran ja lähtevät saalistamaan videomateriaalia.

Sodassa ensimmäinen uhri on totuus. Propagandan merkitys on vain kasvanut netin myötä.

Siksi seuraava sota käydään ainakin osittain Youtubessa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sodatkin olisivat paljon siedettävämpiä jos ne käytäisiin CS: Sourcessa. Ne voisi samalla nauhoittaa suoraan YouTubeen.

Sami kirjoitti...

Aika lailla suoraa jatkoa II maailmansodan aikaiselle TK-toiminnallehan nämä Combat Camera -miehet lienevät. Nimi ja varusteet vain henkivät nykyaikaa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Totta, ei taistelujen kuvaamisessa mitään uutta ole. Uutta on lähinnä tuki Youtubelle ja se, miten paljon voimakkaampi ase kuvallinen propaganda on nykyisissä konflikteissa.

Georgian tapa käyttää Googlen blogia ja Youtubea oli kuitenkin nerokas. Se osoitti, miten pieni maa voi hyötyä uudesta tekniikasta kriisitilanteessa.