keskiviikko 27. helmikuuta 2013

VR estää osan nettipalveluista junaverkossaan

VR tarjoaa junissa ilmaista wlan-verkkoa, mikä on mainio juttu. Vähemmän mainiota on se, että kaupunkien ulkopuolella verkko on hyvin hidas. Varsinkin nuoriso viihdyttää itseään matkan aikana Youtube-videoita katsomalla, mikä syö nopeasti kaistan.

VR on ilmoittanut estävänsä osan kaistasyöpöistä nettipalveluista. YLE on julkaissut niistä listan, missä on muutamia yllätyksiä. Youtuben ja Vimeon estäminen on ymmärrettävää, samoin Steamin ja Windows updaten. Mutta miksi ihmeessä listalla on Dropbox?

Dropbox on tiedostoja koneiden välillä synkronoiva palvelu, joka on suosittu varsinkin työkäytössä (tietohallinnon luvalla tai ilman sitä). Työmatkoilla palvelu on suureksi hyödyksi, sillä se synkronoi junassa muutetut työtiedostot takaisin omalle pöytäkoneelle. Tämän aiheuttama verkkoliikenne ei ole lähelläkään tavallisen surffailun tuomaa kuormitusta. Ilmaisversion tila on rajoitettu kahteen gigatavuun, mikä jo itsessään rajoittaa datamäärää.

Kiinnostavaa on, ettei estolistalla ole Microsoftin Skydrivea, vaikka se toimii samalla periaatteella ja ilmaista tilaa on 3,5-kertaisesti. Ehkä Skydrive ei ole vielä yleistynyt riittävästi, jotta se olisi huomattu estää.

Estolistalla ei liioin ole YLEn Areenaa, vaikka juuri sitä itsekin yritin viime kerralla käyttää uutisten katseluun. Ei tosin onnistunut, koska verkko oli niin tukossa.

Suomalainen wlan-käyttö on edelleen hyvin sallivaa ja vapaata. Harvalla lentoasemalla on niin nopeaa ilmaista wlan-verkkoa kuin Helsinki-Vantaalla. Viime kesänä Youtubeen pääsy oli estetty eräässä saksalaisessa hotellissa, vaikka se sentään seisoi tukevasti kivijalan päällä eikä voinut vedota kapasiteettiongelmiin.

Saksalaisen hotellin Youtub-esto.
Myös Silja Linen laivoilla Youtuben käyttö on ymmärrettävistä syistä estetty:

Laivan satelliittiyhteys ei salli isoja tiedostosiirtoja.
Ehkä VR vielä arvioi uudelleen mitä palveluita matkustajat tarvitsevat matkan aikana ja mitkä ovat turhia kaistasyöppöjä.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Google tietää ajatuksemmekin - ja rakastamme sitä

Keskustelu netin tietosuojasta ja yksityisyydestä on viime aikoina keskittynyt uusiin some-palveluihin, erityisesti Facebookiin. Google on jäänyt taka-alalle. Kaikessa hiljaisuudessa Googlen insinöörit ovat kuitenkin jatkuvasti kehittäneet hakukonetta ja sen osumatarkkuus alkaa olla ällistyttävä.

Tai pelottava, miten kukin sen ottaa.

Usein huomaan, että Google arvaa kysymykseni vaikka olen ehtinyt kirjoittaa siitä vasta ensimmäisen sanan. Tässä yksi neutraali esimerkki:

Google arvaa, mitä aiot hakea.
Ja ellei kysymys osukaan ihan kohdalleen, Googlen näyttämä linkkilista on selvästi relevantimpi kuin Microsoftin Bingin. Yleensä vastaus etsittävään asiaan löytyy muutamasta ensimmäisestä linkistä. Hakusana voi olla jopa väärin kirjoitettu, tulos on silti oikein. Se on kuin taikuutta.

Ilmeisesti tekoälypohjaiset algoritmit ja käyttäjien urkinta (kuka mitäkin hakee) eivät selitä aivan kaikkea. Sivujen arvioinnissa käytetään apuna älyistä vanhinta: ihmistä.

Toinen osumia selittävä tekijä on se, että Google seuraa käyttäjiään. Tulokset ovat ainakin osittain räätälöityjä. Mitähän esimerkiksi tästä pitäisi päätellä? Saatko itse samat ehdotukset?

No mutta Google! Nyt olet urkkinut minua liikaa (tarkoitan tietysti pullopostia... :-)
Facebookissa kiersi jokin aika sitten tehtävä hakea omalla etunimellä ja sanalla saa. Omalla nimellä tulee vain yksi ehdotus, muilla useampia.

Petteri saa... viestin? Ei muuta?
Melkein ajatuksia lukeva hakukone tekee elämän helpoksi, mutta herättää huolta yksityisyydestä. Mutta onko sillä oikeasti merkitystä? Enemmistö vähät välittää, miten omaa nettikäyttöä seurataan -- kunhan palvelut pysyvät ilmaisina ja haut osuvat hyvin kohdalleen.

Microsoft on joutunut nettikilpailussa altavastaajaksi. Asema on sille uusi ja hämmentävä. Näin kai voi päätellä mainosvideosta, jossa Microsoft pelottelee Gmail-sähköpostin käyttäjiä profiloinnilla. Useimmat Gmailin käyttäjät tietävät jo muutenkin, että palvelinsofta analysoi heidän postinsa koneellisesti ja valitsee sen perusteella mahdollisimman kiinnostavia mainoksia. Tämä ei kuitenkaan tunnu haittaavan ketään.

Microsoft mainostaa oman sähköpostinsa suojaavan yksityisyyttä -- toisin kuin Gmail.
Peukkujen määrästä voisi päätellä, ettei Microsoftin kampanja ole kovin onnistunut. Ihmiset valitsevat mieluummin Gmailin ja profiloinnin kuin Microsoftin ja yksityisyyden.

Kaikesta päätellen Microsoftia inhotaan edelleen, vaikkei se ole koskaan jäänyt kiinni sellaisista tietosuojamokista kuin Google tai Facebook. Käyttäjät rakastavat Applea, Google ja Facebookia, vaikka nämä urkkisivat tietojasi ja kiertäisivät kansallisen verotuksen osakkeenomaistajien iloksi. Nettibrändit ovat niin vahvoja, että ne kestävät tahriintumatta ikävätkin uutiset.

Yksityisyys painaa paljon vain juhlapuheissa.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Nokia, älä kiirehdi sen tabletin kanssa

Tablet-koneet ovat in. Jo pitkään on kysytty, milloin Nokia julkistaa omansa. Sopiva hetki olisi ollut noin kolme vuotta sitten. Nyt on myöhäistä, ja aika on muutenkin erittäin huono.

Microsoft-yhteistyön vuoksi on selvää, että Nokian tablet käyttäisi Windows RT -järjestelmää. Mutta se markkina on erittäin vaikea: Microsoftin oma Surface on saanut paljon kielteistä julkisuutta ja kaikesta päätellen myyntiluvut ovat jääneet odotuksista.

Windows-tablet on juuri nyt hankalassa tilanteessa. iPadin ja Androidin johtoasema on vielä vahvempi kuin älypuhelimissa, eikä RT-mallilla ole oikeastaan mitään kilpailuetua. Se lähtee nollasta kahden vahvan kilpailijan perään. Ohjelmatarjonta on vaatimatonta ja Microsoftin idea tarjota RT-tabletissa myös (käytännössä) toimimaton Windows-työpöytä on ihan päätön.

Uutisten mukaan Nokia aikoo kuitenkin esitellä oman mallinsa ennen pitkää.

Tablet-koneet ovat käyttäjän kannalta mukavia mutta valmistajan kannalta ikäviä, sillä niillä on vaikea erottua joukosta. Ei voi kilpailla käytettävyydellä, ei näppäimistöllä, ei juuri teknisillä hienouksilla. Tabletit ovat laitteina hyvin yksinkertaisia. Vasta ekosysteemi saa ne elämään.

Sitten Symbianin jälkeen Nokialla ei ole ollut omaa ekosysteemiä. Mahdolliset hyödyt tablet-markkinoilta menevät Microsoftille.

Kuvaavaa on, että käytän itse edelleen vanhaa iPad 1 -mallia. En ole keksinyt mitään syytä, jolla perustella laitteen päivittämistä, vaikka Applella on menossa jo neljäs laitesukupolvi. Vähän tehokkaampi prosessori, retina-näyttö ja kamera eivät ole niin merkittäviä etuja, että kannattaisi hankkia uusi laite. Tabletin idea on sisällössä ja sovelluksissa, ei laitetekniikassa.

On vaikea keksiä mitään teknistä oivallusta, joka tekisi Nokian tabletista Microsoftin omaa tabletia paremman. Jos Microsoft-tabletin myynti takkuaa sen omalla käyttöjärjestelmällä ja omalla ekosysteemillä, miksi Nokia menestyisi paremmin?

Ehkä nokialaiset ovat keksineet jotain aivan uutta. Se on vaikeaa ja epätodennäköistä, mutta ei täysin mahdotonta. On liikkunut huhuja avattavasta näytöstä ja kaksisuuntaisesta kosketusnäytöstä, joka antaisi tuntuvaa (kirjaimellisesti!) palautetta takaisin sormille. Tai miten olisi 40 megapikselin Pureview-kamera tabletissa? Äh, ei tabletista ole kameraksi, älypuhelimet ovat ihan eri juttu.

Ilman todellista innovaatiota Nokian ei kannata hajauttaa resurssejaan usealle rintamalle nyt, kun älypuhelimissa on vihdoin saatu aikaan kilpailukykyisiä malleja.

Toivotaan, ettei Nokia esittele omaa tabletiaan -- mutta jos niin kuitenkin käy, että laite olisi yhtä mullistava kuin Communicator kauan sitten.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Perikunta lukee sähköpostisi ja tekstiviestisi

3T-lehden mukaan Vainajien salaisuudet paljastuvat, kun perikunta pääsee käsiksi edesmenneen henkilön sähköiseen viestintään. Linjaus lopettaa vanhan kiistelyn siitä, loppuuko luottamuksellisen viestinnän suoja kuolemaan vai onko se käytännössä ikuinen. Aiemmin Viestintävirasto ja LVM ovat tulkinneet lakia eri tavoin ja operaattorit ovat joutuneet toimimaan oman harkintansa mukaan tässä vaikeassa ja herkässä asiassa.

Moni varmaankin kauhistuu linjauksen seurauksista. Nythän puoliso, lapset ja ehkä muutkin sukulaiset pääsevät lukemaan viestejä, jotka olivat luottamuksellisia ja tarkoitettuja vain minulle!

Periaatteessa asiassa ei ole mitään uutta. Vanhoja rakkauskirjeitä, varsinkin sodanaikaisia sellaisia, on luettu sukupolvesta toiseen. Niiden välittämä ajankuva on realistinen ja kaunistelematon. Osa kirjeistä jäi kirjoittajiensa viimeiseksi. Miksi sähköpostit olisivat jotenkin erilaisia?

Ainakin yksi ero on selvä: sodasta kotiin kirjoittava tiesi, että paperit säilyvät ja niillä voi olla useita lukijoita (kuten sotasensuuri, joka avasi kirjeet jo ennen niiden toimittamista perille). Tieto ohjasi kirjoittamista.

Ylipäätään täydellisen luottamuksellinen viestintä on vasta sähköisellä ajalla syntynyt käsite. Nyt sitä pidetään niin itsestäänselvänä, että harva tulee edes ajatelleeksi koko asiaa (vaikka pitäisi, sillä nykyajan sotasensuuria vastaavat eri valtioiden tietokoneet, jotka seulovat liikennettä vähintäänkin koneellisesti).

Lisäksi unohtuu, että viestintäsalaisuudessa on kaksi osapuolta: lähettäjä ja vastaanottaja. Toisen heistä kuoltua jäljelle jääneellä on yhä oikeus viestintänsä luottamuksellisuuteen.

Suomalainen käytäntö ohjeistaisi operaattorit luovuttamaan kännyköiden puk-koodit ja sähköpostien salasanat perikunnalle näiden sitä pyytäessä. Tekstiviesteissä ja sähköposteissa voi olla testamenttiin, talousasioihin ja tehtyihin sopimuksiin liittyviä tietoja, joten tiedot saattavat olla hyvinkin tärkeitä.

Vanhempana ihminen osaa jo varautua väistämättömään. Moni eläkeläinen jakaa kaikki tiedot puolisonsa kanssa -- kaiken varalta. Salaisuuksia ei ole, tai ainakin ne ovat yhteisiä. Mutta jos elämänlanka katkeaa parhaassa työiässä äkilliseen onnettomuuteen, sähköpostista voi paljastua sellaista, mitä henkilö itse ei olisi halunnut kenenkään tietävän: salaisia paheita, rinnakkaissuhteita, aviottomia lapsia tai rikoksia.

Jos siis itselläsi on salaisuuksia, joiden et halua koskaan paljastuvan, varaudu asiaan hyvissä ajoin salaamalla valokuvat, tiedostot ja viestit muulla kuin palvelun omalla avaimella. Näissä tapauksissa pilvipalvelu ei tosiaankaan ole paras säilytyspaikka. Usb-tikku (tai pari) ovat kova sana salaisuuksia varjeltaessa.

Huomaa, että linjaus koskee vain kotimaisia palveluita. Twitter, Facebook, Yahoo, Hotmail ja monet muut amerikkalaiset palvelut noudattavat omia sääntöjään, jotka vaihtelevat palvelusta toiseen. Joistakin tiedot saa lähettämällä tarpeelliset dokumentit skannattuina, toisista saa ainoastaan suljettua tilin, mutta tiedot jäävät.

Lisäys: Twitter-keskustelussa tuli esiin vielä pari näkökulmaa. Joku ehkä ajattelee, ettei salaisuuksien paljastumisella kuoleman jälkeen ole merkitystä. Ei itselle, mutta harvat salaisuudet koskevat vain itseä. Yleensä niissä on mukana muita ihmisiä ja heille paljastuminen voi olla hyvinkin ikävää.

Toinen näkökulma liittyy sähköisen viestinnän luonteeseen. Se on niin helppoa ja vaivatonta, että salaisuudet liikkuvat melkeinpä vahingossa. Aiemmin tällaista kanavaa ei ollut, joten salaisuudet kerrottiin suullisesti kahden kesken. Nyt salaisuudet tallentuvat melkeinpä itsestään. Niin -- ja juuri verkon kautta voi tehdä helposti sellaisia salattavia asioita, jotka ennen olivat tyystin mahdottomia. Joillakin on aivan oma virtuaalinen maailmansa, josta edes lähipiiri ei tiedä mitään.
Website Security Test