perjantai 29. toukokuuta 2015

OneCoin-koulutusmateriaali kopioitu kirjoista

OneCoin korostaa, ettei se varsinaisesti myy virtuaalivaluuttaa eikä louhintaoptioita, vaan asiakas maksaa koulutuspaketista. Tällä halutaan kiertää pankkien ja sijoitusyhtiöiden tiukkaa sääntelyä. Mutta millaisia koulutuspaketit sitten ovat?

MPC-lehti liittyi koeluontoisesti OneCoiniin ja arvioi alimman tason koulutuspakettia seuraavasti:

[Englanninkielisessä materiaalissa] käsitellään sijoittamisen perusasioita hyvin yleisellä tasolla. Materiaalissa korostetaan tyypillisten sijoitustuotteiden epävarmuutta ja käsitellään kultaa paljon siihen nähden, mikä sen merkitys finanssialla on... Paketin sadan euron hintaa voi pitää korkeana. Saman tyyppistä oppimateriaalia saa verkosta ilmaiseksikin.

Muutaman koulutusmateriaalin nähtyäni on helppo yhtyä lehden arvioon. Lähes sata sivua englanninkielistä tekstiä erilaisista sijoitusinstrumenteista (kulta, osakkeet, indeksit) on täysin epärelevanttia tyypilliselle OneCoin-verkoston jäsenelle, joka haluaa vain hyötyä virtuaalivaluutan arvonnoususta.

Kiinnostavaa kyllä, kryptovaluuttoja käsitellään 18 sivun verran, mutta tekstissä puhutaan vain Bitcoinista. Miksei yhtiön koulutusmateriaalissa mainita omaa valuuttaa lainkaan?

Ehkä siksi, että tekstit on kopioitu rahataloutta ja sijoittamista käsittelevistä kirjoista. Asia paljastuu pienellä googlaamisella.

Otetaan esimerkki teknistä analyysiä käsittelevästä kohdasta.

Koulutusmateriaali.
Googlen kirjahaku paljastaa, että teksti on kopioitu Technical Analysis for Dummies -kirjasta:

Alkuperäinen kirja.
Entä Sample size -kohta? Se löytyy pdf-tiedoston seuraavalta sivulta:

Koulutusmateriaalin seuraava sivu.
Jotta suora kopiointi ei paljastuisi, tekstiin on tehty pieniä muokkauksia. Kun kirjan sivulla lukee "In other words, introducing just one contingency reduced the probability of your outcome from 75 percent to 67.5 percent" se on koulutusmateriaalissa vaihdettu muotoon "Good grief — introducing one contingency reduced the probability of your outcome from 75 percent to 67.5 percent."

Toisessa kohdassa on vähän enemmän muokkausta. Alkuperäinen: "Joint probabilities are a real bummer and are the real reason honest technical traders hate to declare a forecast". Kopio: "Joint probabilities really stink, don't they? No wonder technical traders hate to declare a forecast!".

Toisessa koulutusmateriaalissa käsitellään kultakauppaa:

OneCoin-koulutusta kullasta.
Lähteenä olleen kirjan sivussa on ollut tahra, joka on ilmeisesti skannauksessa päätynyt koulutusmateriaaliin.

Tässä alkuperäinen kirja:

Gold Trading Boot Camp -kirja.

Tekijänoikeuden sitaattipykälä sallii lainaukset toisista teoksista, mutta OneCoinin tapauksessa kyse on härskistä plagioinnista. Ei ihme, ettei materiaalissa ole copyright-merkintöjä tai muita tunnisteita -- vain OneCoinin oma logo.

Talvella yhtiö suunnitteli koulutuskeskuksen avaamista Helsinkiin, mutta hanketta on nyt lykätty KRP:n selvittelyjen luoman kielteisen ilmapiirin vuoksi. Hyvä niin, sillä tällaisen materiaalin käyttäminen johtaisi syytteeseen tekijänoikeusrikoksesta.

Johtopäätös on, että koulutusmateriaali on kasattu eri lähteistä lupia kysymättä ja näin halutaan luoda vaikutelma oikean koulutuspalvelun myynnistä, vaikka todellinen kauppatavara on virtuaalivaluutta.

Jos joku haluaa perehtyä kultakauppaan tai tekniseen analyysiin, kannattaa ostaa alkuperäiset kirjat. Se on paitsi laillista, myös huomattavasti halvempaa.

Briefly in English (25.4.2016): As this post has been referenced by several other foreign web pages, I'll add a brief English summary. Onecoin claims to sell education packages instead of financial investment in cryptocurrency (tokens are included "free" in packages). This is an obvious attempt to bypass local consumer protection laws. Education material is copied from various sources, as can be easily found out by using Google (esp. Book search). Even the coffee stain from original book has been preserved when page was scanned. Also note that there is are copyright markings in Onecoin pdf files, only company logo. To prevent automatic text comparision some words have been altered but without changing the meaning of sentences.

One funny note: even though this material is supposed to teach you about cryptocurrencies, the only cryptocurrency mentioned is Bitcoin. OneCoin education doesn't recognize OneCoin at all. Should you then?

Do you need any more proof that OneCoin is a pyramid scheme? If so, read my other blog posts (translate them from Finnish to your own language with Google Translator). I've been watching closely (but helplessly) this scam since February 2015. 

529 kommenttia:

«Vanhin   ‹Vanhempi   201 – 400 / 529   Uudempi›   Uusin»
Anonyymi kirjoitti...

"Milloin Petteri lähtee käymään Sofiassa"
Silloin kun Onecoineilla voi maksaa lentoliput ja hotellin?

Anonyymi kirjoitti...

Hauska haastattelu, mutta harmi että Onecoin-sekoilijat pääsevät levittämään virheellisiä teorioitaan siitä, miten kryptovaluutat, raha tai lait toimivat.

Premine-kysymyksen osalta voisi todeta, että on olemassa toimivia kryptovaluuttoja, joissa premine on ollut jopa 100%, eli kaikki kolikot on luotu tyhjästä ensimmäisessä blokissa. Mutta jos Onecoin toimisi rehellisesti tämän mallin mukaan, niin he eivät voi sanoa kolikon arvon olevan sivustolla väitetyt 271 miljoonaa dollaria ennen kuin niillä voidaan vapaasti käydä kauppaa. Kukaan ei varmaan usko että Onecoinistit ovat maksaneet Ignatovan tilille satoja miljoonia euroja.

Lisäksi mitään supertietokoneita ei tietysti tarvita ennen kolikon julkaisua, joten homma on edelleenkin selvä huijaus pelkästään näiden faktojen perusteella. Outoa että Onecoinisti mainostaa avoimesti omalla persoonallaan selvää huijausta.

Anonyymi kirjoitti...

Tommi Vuorisen fanaattinen mölinä tänään Radio Rockissa oli kuin suoraan herätyskokouksesta. Ylistettiin bulgarialaista ylijumalatarta ja haukuttiin epäilijöitä paviaaneiksi. Meno oli vallan villiä. Vielä villimpää se tulee olemaan kun Rouva maatuska kääntää rahat ja lentää Bahamalle nauttimaan loppuelämästä lammaslaumansa jäädessä määkimään tyhjätaskuina.
Ei se ole tyhmä, joka pyytää vaan se, joka maksaa...

Unknown kirjoitti...

ONE Exchange haiskahtaa jo huijaukselta

BUY nappi ei toimi. SELL toimii mutta ei saa myydä desimaalien. (Vaikka OneCoinilla on 8 decimaleja) Nyt katsotaan kuinka kauan kestää ennen kun kauppa menee läpi. (tein sen kl 21 eilen) Katsotaan myös jos onnistuu myydä 5 kertaa viikossa.

Sivulla näkyvät myös kaikki "transactions" 15.6 ---vain "BUY" -??
Mutta max buy 50??? Taas visualista huijaamista?

http://tinypic.com/r/108hgz5/8
http://tinypic.com/r/nedxye/8

"In the first month we have set limits of 1.5% of the total portfolio or 50 coins to be bought or sold
buy 2 831 0.219 €
buy 6 429 0.219 €
buy 127 0.219 €
buy 182 0.219 €
buy 10 220 0.219 €
buy 2 246 0.219 €
buy 181 0.219 €
buy 1 985 0.219 €
buy 182 0.219 €
buy 4 794 0.219 €


Katso kaikki 1946 kaupat: https://docs.google.com/spreadsheets/d/1CGeKgzFr-UyaYBG_I2ED394clGGwu2OiNuG-q-hHod4/edit?usp=sharing

SPREAD: 0.1 tai tällä hetkellä yli 8%!!!!!!!!! Palkio 2.5%!!!!!!!! Sanoiko Ruja että OneCoinilla saadaan palvelumaksut alas?? Ei hyvä alku.

ja sitten "TOP 3 TOKEN ACCOUNTS": 1833590, 899153 707388

http://tinypic.com/r/339rsy1/8

Taitaa olla Rujan Juhan ja Sebastianin tilit ;) No en tiedä kenen, mutta jos niitä on niin outoa toimintaa koska tokenia ei saa myydä enää. Onnistuu vaan louhintaan, ja sillä ei kannata odottaa koska sekin kallistuu - 12-13 nyt.

Terveiset Lissabonista! En jaksanut odottaa lämpöä enää :)

Anonyymi kirjoitti...

Vai että rahaa ei voi luoda tyhjästä , mistäköhän sitten? täytyypä kysyä seuraavan kerran kun menee pankkiin ,että tietääkö ne siellä mistä raha tulee.. ja mitenkähän bitcoin on luotu?

Anonyymi kirjoitti...

Petterihän voi itse nyt vastailla. Kun on tarjottu matkaa. Eli mitä Herra vastaa ?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ei ole mitään järkeä lähteä kuuntelemaan myyntipuheita Bulgariaan, kun samat tiedot saa yhtiön Youtube-videoilta. Sitten jos on mahdollista tutustua lohkoketjuun, nähdä todellinen auditointiraportti ja supertietokone, katsotaan asiaa uudelleen.

Unknown kirjoitti...

Tässä vähän apua OneCoinin myyjille.
(katsotaan sitten jos käy myydä joka päivä)

http://postimg.org/image/jrikss58n/

Anonyymi kirjoitti...

Eli ei oo Petteristä lähtemään paikanpäälle. Blogissa kyl nassuttaa.mutta kun tarjotaan matkaa paikan päälle katsomaan niin herrasta ole. Ihme heebo !!

Anonyymi kirjoitti...

Ja miksi puhut vain myyntipuheista ? Nekö sinulle siellä paikanpäällä on vain luvattu ?

Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisesti on radiota kuunneltu vähintään onet ottaneena jos pitää Järvistä keskustelun häviäjänä. Tietenkin jos coinittajien myyntipuheet tehoavat, niin on jo lähtökohtaisesti holhoukseen julistamista vailla.

Janssonin kiusaus kirjoitti...

Totta. Sen vielä ymmärrän, jos joku rahankiilto silmissä on hommassa mukana taustoista piittaamatta, mutta en jos vakavissaan uskoo tuohon soopaan. Jos ei puhdas selätys, niin vähitään tuomarivoitto Järviselle. Minusta Petteri ei sönköttänyt säälittävästi, vaan pysyi rauhallisena ja asiallisena. Vuoden parasta huvia tuo kyllä oli. :-)

Tässä kansan mielipiteitä:
http://www.iltasanomat.fi/digi/art-1434337814138.html

- Jees "verkkokoulutuspaketti", jotenkin tuli yks toinen veijari mieleen.
- Jösses mikä tyyppi tämä maaton maajohtaja. En ehkä ostaisi häneltä käytettyä autoa tai lähtisi Sofian lennolle.
- "Maajohtaja". Minusta tuntuu paremminkin harhaanjohtajalta. Että näitä tuulella käyviä aina jostakin ilmestyy ja näille vielä annetaan mediahuomiota.
- En laittaisi latiakaan tähän tuotteeseen.
- Uskottavan kuuloinen systeemi, kun joutuu menemään Bulgariaan, että saa tietää jotain.
- Onhan tuo OneCoin bittivaluutta aika hauska. Jo aikaisemmista huijauksista kiinni jäänyt bulgaari on saanut päähänsä "painaa" kotitietokoneellaan 2,1 miljardia virtuaalista leikkirahaa ja alkaa myymään niitä hölmöille tuulipuvuille oikeaa rahaa vastaan.
- Vanha sääntö on, että jos se on liian hyvä ollaakseen totta niin se ei ole totta. Näitä "yrittäjiä" syntyy jatkuvasti uusia, varsinkin entisissä Itä-blokin maissä.
- älkää hyvät ihmiset tuohon rahojanne hassanne. Multa saa TwoCoin-valuuttaa. Eurolla saat aina kaks euron arvosta kolikkoa!
- Tuon näköiseltä ja tuollaiselta "veijarilta" jos joku ostaa tuhansilla tai kymmenillä tuhansilla euroilla "koulutusta" ja leikkirahaa niin voi kyllä aiheesta kysyä onko niin tollon tedes moraalisesti oikein pitää rahojaan itsellään. Sijoittaisitko sinä bulgirianmustalaisen "firmaan" ?
- En uutena, enkä käytettynä. Heikelä kyllä hiosti tyyppiä viihdyttävästi. Toivottavasti saavat herran uuteen haastatteluun, vaikka siellä suunnitelmissa jo olevalla mahtijahdilla.
- Bulgaria on johtava maa rahainnovaatioiden suhteen. Olen tavannut Suomessa ja jopa Ruotsissa bulgarialaisia katutason rahankerääjiä ilman muuta vastinetta kuin lavea hymy.
- Joku on taas keksinyt ikiliikkujan ja sammon
- Ostakaa ostakaa ja kouluttautukaa. Varmasti on totta ja kaikki rikastuvat.
- Heh. OneCoin on perinteinen pyramidihuijaus. Vuorinen tietää tämän tai vaihtoehtoisesti on niin yksinkertainen, että bulgarialaiset ovat onnistuneet huijaamaan hänetkin.
- Sitten KUN näitäkin aletaan aikoinaan käräjillä ratkoo niin noitten 'koulutuspakettien' ostajien pitäis saada joku sakko tyhmyydestä noitten huijarien lisäks.

Yksi vastaväittäjä:
- Petteri jäi kyllä kakkoseks väittelyssä. Vuorinen kyllä todellakin tiesi mistä puhui ja kumosi kaikki väitteet.
--> - Ai siirtämällä vastuun Bulgarian isolle pomolle? Äijähän kiersi jokaisen vastauksen, eikä tullut mitään suoraan. Sijoita vaan tuonne omaisuutesi
--> Ei kumonnut. Puhui vaan päälle ja arvosteli ilman mitää tarkistettavissa olevia argumentteja.

Anonyymi kirjoitti...


http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=3145


Bitcoin-ideassa on pyramidihuijauksen olennainen tunnusmerkistö. Alkuvaiheessa mukaan tulleet ovat riippuvaisia siitä, että myöhemmin mukaan houkutellut sitoutuvat rahoillaan ponziin.

Anonyymi kirjoitti...




http://www.kryptovaluutta.org/onecoin/

Anonyymi kirjoitti...

Heh, suurin ongelma on siinä ettei ole mitään kryptovaluuttaa.

Anonyymi kirjoitti...

Täääh?

Toi http://www.kryptovaluutta.org näyttää jälleen olevan yksi huijaushomma lisää. Sivusto, joka yrittää antaa kuvan, että on puolueeton kryptovaluuttojen tarkastelija, onkin selvästi ihan samaa jargonia kuin itse pääsivulla.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Bitcoin-ideassa on pyramidihuijauksen olennainen tunnusmerkistö. Alkuvaiheessa mukaan tulleet ovat riippuvaisia siitä, että myöhemmin mukaan houkutellut sitoutuvat rahoillaan ponziin

Bitcoin on toimiva valuutta, jolla voi maksaa suoraan älypuhelimesta. Oikeaa rahaa voi vaihtaa bitcoineiksi automaatissa ja päinvastoin. Bitcoin toimii maksuvälineenä. Arvon nousulla (tai laskulla 1000->200 euroa) on merkitystä vain niille, jotka yrittävät rikastua sen avulla ja spekuloivat.

Onecoin on toistaiseksi pelkkä tili bulgarialaisella palvelimella. Sen odotukset liittyvät puhtaaseen spekulaatioon arvonnoususta (miksi ihmeessä tilille siirrettyjen rahojen arvo nousisi??). Onecoinille ei edes luvata Bitcoinin kaltaista valuutan käytettävyyttä. Ainoa lupaus on oma Mastercard, jonka hyöty on... niin mikä? Transaktiokustannuksissa Onecoinilla ei ole mitään kilpailuetua Bitcoiniin verrattuna. Viittaukset Applen Appstoren 30 prosentin kuluihin ovat tahallista (tai osamaattomuudesta johtuvaa) harhaanjohtamista - Applella ja Googlella on hyvät syyt veloittaa tuo osuus itselleen, eikä sillä ole mitään tekemistä transaktiokulujen kanssa.

Heh, suurin ongelma on siinä ettei ole mitään kryptovaluuttaa.

Aivan. Onecoin ei ole esittänyt vielä mitään todisteita, että kryptovaluuttaa on edes luotu. Louhinnasta ja lohkoketjusta annetut tiedot ovat epämääräisiä ja kopioitu Bitcoinista ilmeisenä tarkoituksena hämätä ihmisiä, jotka eivät jaksa perehtyä asiaan.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Toi http://www.kryptovaluutta.org näyttää jälleen olevan yksi huijaushomma lisää.

Jokainen voi itse miettiä, miksi kukaan Onecoinin puolustajista ei missään esiinny omilla nimillään. Maajohtaja Tommi Vuorinen on ainoa poikkeus.

Bitcoinin kannattajille ja käyttäjille nimellä esiintyminen ei ole mikään ongelma.

Jokainen voi vetää tästä omat johtopäätöksensä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Toi http://www.kryptovaluutta.org näyttää jälleen olevan yksi huijaushomma lisää.

Jokainen voi itse miettiä, miksi kukaan Onecoinin puolustajista ei missään esiinny omilla nimillään. Maajohtaja Tommi Vuorinen on ainoa poikkeus.

Bitcoinin kannattajille ja käyttäjille nimellä esiintyminen ei ole mikään ongelma.

Jokainen voi vetää tästä omat johtopäätöksensä.

Anonyymi kirjoitti...


Jokainen voi itse miettiä, miksi kukaan Onecoinin puolustajista ei missään esiinny omilla nimillään. Maajohtaja Tommi Vuorinen on ainoa poikkeus.

Bitcoinin kannattajille ja käyttäjille nimellä esiintyminen ei ole mikään ongelma.

Jokainen voi vetää tästä omat johtopäätöksensä.
=======================
On tää niin Petteriä että.
Vain muutama Bitcoin uskovainen esiintyy omalla nimellään, ja taitaa noistakin moni olla työpaikan ja yrittämisen kautta naimisissa Bitcoinin kanssa.

Mainittakoon tässä joidenkin riemuksi, että OneCoin ideologiassa ei ole yhtään asiaa joka ei olisi helposti tehtävissä ja toteutettavissa, vaikka Petteri toisenlaista kuvaa yrittääkin viljellä. Sitä minä en voikkaan tietää, että onko Bulgarissa tehty asiat oikein, eli komentoin vain siihen että kaikki on tehtävissä.

Huvittaa myös Petterin suustaan päästämä sammakko, että valuuttaa ei voi luoda tyhjästä. No tällaisia sammakoita voi päästä silloin kun ei olla omalla vahvuusalueella ja kuitenkin yritetään ylläpitää illuusiota todellisuutta kovemmasta tietotasosta ja osaamisesta.

Onkohan Petteri muuten oikeasti kirjoittanut kaikki tai edes suurimman osan kirjoistaan itse, vai olisiko siellä enemmän tai vähemmän käytetty lähdetietona vieraskielisiä julkaisuja :-)

Anonyymi kirjoitti...

Sinulta Petteri on kysytty kysymys !! Vastaatko ?

Anonyymi Anonyymi sanoi...
Ja miksi puhut vain myyntipuheista ? Nekö sinulle siellä paikanpäällä on vain luvattu ?

16. kesäkuuta 2015 klo 14.13

Joko olet Tommin kans matkan sopinut ?

Anonyymi kirjoitti...

Vastaan sinulle Petteri tähän alla olevaan kommenttiisi mielelläni ihan lyhyesti. Bitcoin kaverit kävivät vittuilemassa ja sekoilemassa Onecoin ryhmän Facebook palstalla aikoja sitten ja kopioivat myös sieltä ainakin yhden kirjoituksen bittiraha.fi sivustolle mustamaalaus tarkoituksella ihan henkilöiden nimien kera. Siihen perään alkoivat sitten "Yksityisestä numerosta" soittamiset ja kun niihin vastasi siellä oli täysi hiljaisuus. EIKÖ OLEKIN PETTERI ÄLYTTÖMÄN FIKSUA, VIISASTA JA IHMISMÄISTÄ KÄYTTÄYTYMISTÄ? Ja sinä vielä kysyt, että miksi ei esiinnytä omilla nimillä, pystytkö nyt ymmärtämään jotain kysymästäsi asiasta?



Jokainen voi itse miettiä, miksi kukaan Onecoinin puolustajista ei missään esiinny omilla nimillään. Maajohtaja Tommi Vuorinen on ainoa poikkeus.

Bitcoinin kannattajille ja käyttäjille nimellä esiintyminen ei ole mikään ongelma.

Jokainen voi vetää tästä omat johtopäätöksensä.

16. kesäkuuta 2015 klo 21.55

Anonyymi kirjoitti...

Ja "yksityisnumero" soitteluita on tullut edelleenkin...

Anonyymi kirjoitti...

Ja nimenomaan nuo soitot tulivat silloiseen Facebook OneCoin ryhmään kuuluville henkilöille JA VARMAAN IHAN SATTUMAA, ETTÄ HETI SEN JÄLKEEN, KUN BITCOIN KAVERIT KÄVIVÄT "VIERAILEMASSA" KYSEISESSÄ RYHMÄSSÄ?

Anonyymi kirjoitti...

Jos tuossa edellä kuvattua puhelinhäirintää on oikeasti tapahtunut, niin suosittelen ottamaan yhteyttä poliisiin, täällä voi kuulopuheina väittää ihan mitä tahansa.

Anonyymi kirjoitti...

Satun olemaan yksi heistä joille puheluita on tullut, että nyt ei ole kysymys kuulopuheista ja väitteistä vaan faktoista. Onko sinulla muuten ehdotuksia siihen jäljittämiseen jos/kun puhelut tulevat kaikella todennäköisyydellä Prepaid-liittymistä, koska en usko että nuo "älykkäät" kaverit olisivat niin hölmöjä, että soittelisivat omista numeroistaan vain piilottamalla numeronsa.

Kysymys ei ole pelkäämisestä vaan itsensä ja mahdollisten perheenjäsenten suojelemisesta turhilta häiriköinneiltä puhelimitse tai muulla tavoin. Onko tätä häiriköinti asiaa ja sitä, että ei kerro omaa nimeänsä julkisuuten jotenkin vaikea ymmärtää?

Mutta otetaan keskusteluun OneCoin Facebook ryhmäläisten kanssa tuo yhteydenottaminen poliisiin näistä häirikkösoitoista.

Anonyymi kirjoitti...

Mistä sitä tietää ettei tuo häirikkösoittelija olisi onecoinin omista joukoista. On se niin ovelasti suunniteltu juttu. Selvästihän tuo "bitcoin ryhmän" hyökkäyksen kohteeksi joutuminen nostattaa yhteishenkeä ja uhoa Onecoinilaisten keskuudessa, että me vielä näytetään. Kun joutuu raivona puolustautumaan niin silloin happi päässä ei riitä muuhun ajatustoimintaan ja Ruja saa jatkaa rauhassa rahan lapioimista rahasäiliöönsä.

En omista yhtään one, bit enkä muitakaan coineja ainakaan toistaiseksi.Jos samaa logiikkaa käytän kuin ylläoleva huutaja, niin voisin vaikkapa vetää sellaisen johtopäätöksen, että kaikki miehet ovat idiootteja ja sekin on Petterin syy.

Anonyymi kirjoitti...

Vai että rahaa ei voi luoda tyhjästä , mistäköhän sitten?

Jos luo tyhjästä, miksi sillä olisi arvoa? Kryptovaluutalla on arvoa, koska mikään yksittäinen henkilö, viranomainen tai maa ei voi pysäyttää lohkoketjua. Onecoinilla on huumoriarvoa, koska se on tehnyt naurettavan viritelmän, jota kannattajat kutsuvat kryptovaluutaksi, ja jonka he ottavat äärimmäisen vakavasti.

Janssonin kiusaus kirjoitti...

Eikö kukaan rahoitusalan ammattilainen voisi kommentoida tätä hommaa? Vaikka Erkki Liikanen tai vastaava?

Heimo Laukkanen kirjoitti...

Koko konsepti on ihan käsittämätön. Tai siis käsittämätöntä on miten kukaan voi uskoa Onecoinin olevan mitään muuta kuin sirkus, jossa spekuloidaan kuumalla ilmalla ilman mitään konkreettista tuotetta ja palvelua. Puhumattakaan siitä että miten millään tehdyllä 'louhinnalla' tai 'pörssillä' olisi vielä mitään oikeaa arvoa.

Mikäli oletetaan että Onecoinin olisi oikea kryptovaluutta ja se laitettaisiin liikkeelle markkinoille, sisältäisi se vasta mahdollisuuden arvoon joka on täysin spekulatiivistä kunnes valuutta tulisi oikeaksi vaihdannan välineeksi.

Erilaiset vaihdannan välineet tai maksupalvelut ovat yleensä aina ratkaisseet jonkun markkinoilla olleen ongelman. Ratkaiseeko Onecoin mitään ongelmaa paremmin kuin markkinoilla jo olevat ratkaisut? Miksi kenenkään muun kuin äkkirikastumisen toivossa epätoivoisesti rahojaan pelaavan pitäisi olla kiinnostunut Onecoinista?

Mutta hypoteesit mahdollisuuksista voidaan jättää sikseen, sillä mitään todisteita mistään kryptovaluutasta ei näytä toistaiseksi edes olevan. Kaikki mitä Onecoinista tiedetään ja mihin sitä voi käyttää perustuu puhtaasti Onecoinin sanaan tai lupauksiin, ei mihinkään mitä voisi ulkopuolelta varmistamaan tai toteamaan.

Ja uskossaan vahvat eivät hyväksy mitään vasta-argumentteja tai ajatuksia, että voisivat olla väärässä.

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin hyvä ja asiallinen kommentti Heimo, tilanne on juurikin tuo mitä sanoit.
Kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Petterille on sofian matkasta kysymyksiä. Miksei herra vastaa niihin ?

Outoa huutamista herralta.

Faktaa olisi tiedossa mutta. Jauhetaan jostain yuotube esittelystä.
tästä voi kaikki miettiä ettei herra järvinen vissiin tohdi lähteä matkalle ja sen jälkeen niellä puheensa.

Ota pallo vastaan kun se on sinulle heitetty.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Voisiko vaikka Juha Parhiala jatkossa allekirjoittaa Onecoin-kehunsa omalla nimellään?

Perusteluja sille, miksi kyse on huijauksesta (tuttuja aiemmista omista kirjoituksistani) voi lukea vaikka täältä: Onecoinscam.com.

Unkarin pankki lienee ensimmäisenä perehtynyt Onecoiniin ja varoittaa siitä: OneCoin investment warning issued by Bank of Hungary. Jospa vielä Bulgarian pankki kiinnostuisi asiasta, se voisi käydä vierailulla Rujan putiikissa ja pyytää tarpeelliset dokumentit nähtäväkseen.

Heimo Laukkanen kirjoitti...

Internetin aikakaudella nämä asiat pystyisi todistamaan ja esittämään ilman Sofiaan matkaamista - ja matkaan osallistumisen vaatiminen Petteri Järviseltä on täysin kohtuutonta. En minäkään olisi halukas lähtemään reissuun tapaamaan potentiaalisia rikollisia, joiden liiketoimintaa olisin samaan aikaan haittaamassa.

Pääkonttorissa käyminen tai Ignatovan tapaaminen henkilökohtaisesti eivät anna mitään merkittävää lisätietoa asiaan verrattuna siihen, mitä Petteri Järviselle voitaisiin esittää yhtä hyvin ja turvallisesti verkon yli. Fyysiset toimitilat tai muu käytössä oleva kiinteän näköinen omaisuus ei merkitse mitään sille onko Onecoin oikeasti vakavasti otettava operaatio vai ei.

Vaikka Petteri kevyesti menikin ahdistettuna radio-ohjelmassa lupautumaan matkaan, ei siitä kieltäytyminen asiaa pohdittuaan muuta millään tavalla kritiikin validiutta - eikä yritys tahria tai pilkata henkilöä anna mitenkään parempaa kuvaa hankkeen ympärillä toimijoista.

Anonyymi kirjoitti...

Olette bitcoin jätkät säälittäviä.

Petterille on tarjottu matkaa pääkallopaikalle.
mutta herrasta ei ole lähtemään.
ja sielunveljet yrittää puollustaa.
voi hyvääpäivää mitä porukkaa,

Mitä Petteri häviää jos matkaan lähtee ?

Unknown kirjoitti...

Mitä Petteri häviää jos matkaan lähtee?

ei mitään

Mitä Dr Ruja häviää jos Petteri matkaan lähtee?

tämä om parempi kysymys.

ONKO DR RUJA ANTANUT LUVAN TOMMILLE MITÄ HÄN SANOO?

Naurettavaa. On syytä miksi Dr Ruja ei anna haastatteluja.
Oli tarkoitus alussa mutta näin se kävi:

http://www.estoniantrader.com/onecoin-scam/

Ja yritä löytää todellista haastattelua. Bulgariaksi ei löydy koska Ignatova on aika tuntematon Bulgariassa. MLM News? Forbes?

https://www.google.fi/search?q=ignatova+interview

Unknown kirjoitti...

Kuuntelin äsken rodioRockia. Tommilla on todella vaikeaa ymmärttää mikä OneCoinin toiminta on. Voi olla että jopa minäkin en ymmärrä mitään enää?? Selita sitten mulle:

1) Vuoden Liikenainen Bulgariassa ja Björn Wahlroos yhdessä verrattaan? Siis onko niin vaikea ymmärttää että sen tittelin osti Ruja Evgeni Minchevelta? Aku Ankka titteli.
http://www.minchev.com/en/businesswoman.html

2) Sitten jos puhutaan arvoista. Jos on sitten 100€ arvoista 2.100.000.000 kolikkoa niin kuka halua niitä ostaa eurolla?

4) Ruja puhui joskus jopa 1000€ hinnasta. Se olisi 10^12 € (triljoona englanniksi) Uskooko hän että maat antavat hänelle luvan käytää Onecoinia virralisena valuuttana? Varsinkin kun nyt eivät ele Janet Yellen, Ben Bernanke tai Alan Greenspan takana vain nimet kuin Ignatova, Greenwoood, Parhiala?

5) Keväällä Ruja Kertoi että EU:ssa haetaan valuuttalincesia Onecoinille. Saiko hän jo päätöksen?

6) Kuinka paljon tokenia omistaa dr Ruja? Kuinka monta hän on myynyt tähän asti 2015? Ja miksi ei kerrota seuravista louhintavaikeuksista tokenilla.(kun se oli aluksi tarkoitettu).

7) Miksi lähtöhinta on 1.05€?? Bitcoiniin verrattuna se pitäisi olla 0.001. Eli Onecoinin alkuhinta on 1000x korkeampi kuin bitcoinilla. Eli poteniialia samaan kasvuun ja kehitykseen ei ole koska lähtöhinta on niin korkea?

8 Ja ehkä tärkein väite: "Mitä enemmän "miners" sitä suurempi arvo onecoinille"
Jos tulee 10000 uutta tycoonia niin mikä itse ymmärsin tulee kohta 10000 uutta myyjää. Eli miten se arvo nouse jos "ei tule" uusia ostaajia?

9 Joka päivää esintyy 1,440,000 kolikkoa. Löytyykö niin paljon uutta ostaajaa tulevaisuudessa?

10 Siis Petteri Sofiaan?? Yksi audit pitäisi olla kohta. Mitä sanot jos jääsenet äänestäisivat kuka lähtee tekemään auditoinnin? Ei Petteri tarvitse lähteä. Hän voi tarkistaa "oikeat" raportit myöhemmin.

Lisää tulossa, mutta aluksi vastaukset niihin Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen artikkeli päiväyksellä 1.11.2011 Dr. Ruja Ignatovasta bulgarialaisesta naistenlehdestä. http://www.blitz.bg/article/27717


Google translate käännös lopusta:
- Have you invest in your fully fashion collection or series of jewelry or cosmetics?
- This is in my plans in the near future. I am currently in talks to buy a successful until recently, but now troubled to cosmetic factory in Germany. Besides fully known brands that the factory was known, will create a brand new cosmetic line, and hair products codenamed RUJA, which is my name, but sounds internationally in some way. Many rely on Evgeni Minchev to advise me in these projects.

Pohdittavaa artikkelista:
- siinä ei käytetä titteliä Dr. eikä puhuta opinnoista Englannissa
- bisnessuunnitelmissa ei ole mitään kryptovaluuttaan viittaavaa
- Googlen haku Ружа Игнатова ei löydä tuota, pitää käyttää toista hakukonetta

Unknown kirjoitti...

hehehe ja siellä tuli infoa tranvestitista.
"Invest in new hairdresser Borislav Sapundzhiev - Ursula."

Tuota artikkelia olen etsinyt pitkään aikaan. Miten itse löysit tämän artikkelin?

Anonyymi kirjoitti...

Moi,

artikkeli on heti ensimmäinen hakutulos tuolla: https://duckduckgo.com/ kun hakuun laittaa Ружа Игнатова siis Ruja Ignatova kyrillisillä aakkosilla.

Anonyymi kirjoitti...

Kappas vain, Coinvegas on poistanut etusivullaan olleen tiedon pelilisenssistään. Taisi MGA olla yhteydessä :)
"GAMING PLUS LIMITED – Malta,
License № LGA/CL4/599/2009 issued by the Malta Gaming Authority"

Mitenkään ei yllättänyt se ettei lisenssi ollutkaan voimassa.
http://www.mga.org.mt/gaming-sectors/remote-gaming/licensed-operators

Onecoin puulaaki varmistelee hienosti yhteistyökumppaneidensa ja työntekijöidensä taustat. Coinvegasilla ei ole pelilupaa, Nigelille kenkää ja Sebastian jatkaa yhtiössä. Ja tuollaisen yhtiön pitäisi huolehtia 2,1 miljardista kryptokolikosta joiden "arvo" voi nousta 1000$ kipale? Lisänä vielä se että myytävä materiaali on vain kökösti kopioitua ja kaikki selitykset ovat ristiriitaisia. Vain yhteistyö joulupukin kanssa puuttuu.

Anonyymi kirjoitti...

Enää ajan kysymys kun pimenee lopullisesti onecoin.eu.

Voivoi..

Anonyymi kirjoitti...


Voi voi sentään. Petteri aloitti hurjan sodan OneCoin:ia vastaan jo helmikuussa, eli silloin kun rekisteräityneitä oli vasta noin 80 000.
Nyt ollaan kohta heinäkuussa ja kaikista rutinoista huolimatta vauhti kiihtyy ja rekkantumisia on kohta 420 000.

Tällä menolla vuoden loppun mennessä miljoona on ylitetty jo ties kuinka paljon.

Onhan tää ponzi, pyramidi, kusetus, huijaus,,,, pakkohan tän on olla jotain tuollaista :-)

Poliisi on jo kyllästynyt ilmoituksiin OneCoin:sta, eli niitä on käsitykseni mukaan tullut jo useita. Ongelma on vaan siinä, että ne ilmoitukset on tullut näiltä somekiimaisilta rätkyttäjiltä ilman ainuttakaan tietoa tosiasioista :-)

No jatkakaa kaikessa rauhassa, kun tuntuu että joillekkin tuottoisinta ja hyödyllisintä on tämä räkättäminen palstoilla. Itse olen jo voittanut OneCoin:lla. En auinkaan niin kuin luulisitte, eli en ole verkostoija mutta tätä kautta on löytynyt muulle liiketoiminnalle hyviä kontakteja ja kauppojakin on tehty :-)

Unknown kirjoitti...

Diktaattori muuttaa säännöt TAAS maanantaina.

http://postimg.org/image/3mti8j48z/

Saako vihdoin ostaa koulutusta onecoinilla?? Katsotaan sitten kuinka halvalla tycoonit saadaan ensi kuussa. 2000-3000€? Jos saa alle 1000€ niin loppu on lähellä..

Anonyymi kirjoitti...

Hankin jo syksyllä Tycoonin. Tuolla paketilla riittävän alkuvaiheessa mukana olevana sain 60000 OneCoin:ia. Kyllä vaan, eli numeroita järjestelmässä.

Itse en ole verkostoitunut, mutta joku sieltä ylälinjasta on laittanut uusia niin, että muutaman palkkioeuronkin olen saanut tekemättä mitään. Varmaan olisin saanut paljon enemmänkin jos olisin itse aktivoitunut, mutta kiitos tämän suomalaisen ilmapiirin en ole ammattini vuoksi voinut asiasta edes kertoa muuta kun parille ystävälleni.

Olen myynyt saamistani kolikoista pienen määrän ja nämä myyntitulot yhdessä palkkioiden kanssa on laitettu siirtymään tililleni. Eli nyt olen ottanut muutaman euron enemmän kun sijoittamani pääoma, ja jäljemmä on kuitenkin lähes 60000 OneCoin:a.

Nyt siis odottelen vailla minkäänlaista omaa taloudellista riskiä, eli nyt voin vain voittaa. Toivon että saan vielä muutaman palkkioeuron ja erityisesti toivon, että OneCoin alkaa kehittymään oikeaan suuntaan. En ole edes ainoa joka toivoo ja monet jopa tekevät hurjasti töitä OneCoin:in edistämiseksi ja levittämiseksi.

Mielenkiinnolla odotankin, että millaista rätkätystä saan vastauksissa ylleni :-) Olkaa huoleti, eli minä nyt vain hymyilen riskitöntä hymyäni ja samalla seuraan OneCoin tilannetta ja toki toivon myönteisiä asioita tapahtuvaksi :-)

Voima olkoon kanssanne :-)



Unknown kirjoitti...

Hankin jo syksyllä Tycoonin. Tuolla paketilla riittävän alkuvaiheessa mukana olevana sain 60000 OneCoin:ia.

Ei pidä paikansa. ONECOINIA EI SAA TUOLLA TAVALLA.
"Näytä tokens account transactions screenia" (jos sulla sellainen on mutta tuskin)

Luulisin että näitä voittoja pitäisi olla enemmän mutta printscreenia annetaan todella harvoin yleisölle. Ainoastaan tyhjää puhetta, puhetta ja puhetta!

Unknown kirjoitti...

nyt kaikki otetaan juhannusta! kippis ja ainakin itse en aio ajatella onecoinista sekuntiakaan ;) jos onecoin vielä elää (Juha älä juo liika!!!;)) maanantaina nin jetketaan silloin :) juhannusviihdetta mökille (jos puuttuu) https://www.youtube.com/watch?v=oc6rIkmsw8Y

Hyvää Juhannusta Petterille Tommille ja muillekin! Onhan se kesä paras Suomessa!

Anonyymi kirjoitti...



Tuo Benin kommentti "ONECOINIA EI SAA TUOLLA TAVALLA" kuvaa asian täydellistä tietämättömyyttä ja tuntemattomuutta. Ja kun se asian tunteminen on tuolla tasolla, nin ei enää tarvitse yhtään ihmetellä somerätkytystä.

Tuosta kommentita KAIKKI OneCoin mukana olevat saa taas makeat naurut :-)

Eikä sinun tarvitse mitään uskoa, eikä minulla ole mitään intressejä käyttää energiaa todistellakseni kommenttejani sinun vinoutuneen käsityksen korjaamiseksi. Saat pitää ihan vapaasti oman näkemyksesi ja mielipiteesi, eli siihenkin sinulla on täysi oikeus.

Nyt rillataan ja kattellaan sitten vuoden päästä että onko hymy yhtään levinnyt :-)

Janssonin kiusaus kirjoitti...

On selvää, että verkostomarkkinoinnin periaatteiden mukaisesti aikaisia hyötyjiä on. Tulot ovat muiden suostuttelusta mukaan, johon yhtiö budjetoi tietyn prosenttimäärän. Kryptovaluutan takia, mikä tulisi olla homman ydin, ei kukaan ole rikastunut. Tuloja tulee vain, mikäli binäärimallin mukaisesti muita saadaan houkuteltua mukaan. Se, että tilille olisi jo siirtynyt rahaa, ei ole vielä mikään todiste siitä, että OneCoin olisi todellinen yritys. Mikäli toiminta tuomitaan rikolliseksi, on tulojen moraalisuus vaakalaudalla.

Sijoitusten laskeminen OneCoineissa on turhaa, koska OneCoinin arvo määritetään kuten leikkirahan. OneCoinilla ei tule ikinä olemaan reaalista arvoa. On vain lupauksia ja uskottelua.

Jäin vielä miettimään tätä: "myyntitulot yhdessä palkkioiden kanssa on laitettu siirtymään tililleni". Onko ne siirtynyt vai ei?

Kuka on valmis lyömään kanssani vetoa, että Ruja ei ole oikea väitellyt tohtori eikä kirjoittanut itse yhtäkään oikeaa julkaisua ja kirjaa plagioimatta?

Anonyymi kirjoitti...


OneCoin on jo kauppatavaraa, mutta vasta viikko sitten avattu pörssi on näin alussa vain jäsenille ja kaupankayntiin liittyy rajoitteita. Olen itsekkin kokeillut myyntiä ja ostamista, ja kumpikin tapahtuma on pelannut.
Itse olen vasta ensimmäisen rahasiirron laittanut perjantaina, eli nyt pääsen itsekkin kokeilemaan tuleeko rahat tilille. Jatkossahan tämä helpottuu, eli rahoja voi käyttää myös Mastercard:lla.
Tuota rahansiirtoa on mukana olevat testanneet ja käyttäneet, eli kyllä noissa sisäisissä ryhmissä äkkiä tulisi selville jos homma ei toimisi.

Nyt vaan seurataan, että tuleeko siirretty raha tilille. Itse en epäile yhtään, etteikö raha liikkuisi koska muillakin on liikkunut. Tämän jälkeen jättäydyn seuraamisesta lesälomalle, eli vasta lomakauden jälkeen katson mitä on tapahtunut. Tämä malli sopii itselleni varsinkin kun koko laitettu pääoma on siinä vaiheessa kotiutettu :-)

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoisinta näissä on se, että näihin osallistuvat pyramidipetosta puolustavat keskustelijat oikein yrittävät todistaa, että kyseessä on rahankeräysrikos, koomista.

Luulisi petokseen/rahankeräysrikokseen osallistuvankin ("voima olkoon...") ymmmärtävän että mikäli ei ole jälleenmyynyt mitään (ainoa myytävä tuote lienee plagioidut pdf-prosyyrit) mutta saa silti voittoja, on kyseessä ilmiselvä rikollinen toiminta. Esimerkiksi kyseinen henkilö oikein korostaa voittojensa tulevan myöhemmin liittyneiden maksuista, eikä siis esim. jälleenmyyntipalkkioista jolloin kyseessä voisi teoriassa olla laillinen liiketoiminta.

Kuten muistamme, lain määritelmä rahankräysrikoksesta pyramidipelin muodossa:

"...pyramidipelillä toimintaa, jossa mukaan liittyvän henkilön ansainta- tai voittomahdollisuudet osaksi tai kokonaan muodostuvat vastikkeetta niistä maksuista, joita toimintaan myöhemmin mukaan liittyvät maksavat osallistumismaksuina tai muina kerta- tai toistuvaissuorituksina"

Tuohan täyttyy täysin kyseisen nimimerkin ("voima olkoon...") kohdalla.

Anonyymi kirjoitti...

Edellinen kommentoija joko ei ymmärrä mikä on laiton pyramidi tai ei ymmärrä miten OneCoin toimii. Suomi on näitä suu vaahdossa saarnaavia "tämä on pyramidi" somekiimaisia henkilöitä, joilla suurella osalla ei ole todellista käsitystä edes siitä mikä on ponzi ja laiton pyramidi ja mikä taas ihan normaalia liketoimintaa.

Muistutan edelleen, että OneCoin on suomessakin levinyt yhteensä jo yli yhdeksän kuukautta, eli tuon ajan kuluessa arpajaishalinto, poliisi ja kenties muitakin tahoja on suomalaiseen tapaan tutkineet ja selvittäneet OneCoin verkostomarkkinoinnin laillisuutta tai laittomuutta. Helmikun lopulla Petteri alkoi hehkuttamaan OneCoin laittomuutta ja tähän tarttui iso joukko valtakunna medioita. Mediakohu ja nettikirjoittelu on edellenkin jatkunut melkoisen vilkaana. Mitä onkaan tapahtunut? No ei niin yhtään mitään, eli jos kyseessä olisi niin ilmiselvä rikos niin kun nämä somekiimaiset yrittävät täällä hehkuttaa, niin joku virallinen taho olisi jo reagoinut ja varmaan lappu olisi laitettu luukulle jo monta kertaa.
Aika tuo jokainen hetki vahvuutta siihen, että ainakaan kansallista rahankeräysrikosta ei ole toistaiseksi löytynyt. Se mitä yhtiössä muuten tapahtuu on kokonaan toinen juttu ja lisäksi se että miten varsinainen liketoiminta onnistuu.

Siis voima olkoon kanssanne ja kanssamme edeleen :-)

Petteri Järvinen kirjoitti...

No ei niin yhtään mitään, eli jos kyseessä olisi niin ilmiselvä rikos niin kun nämä somekiimaiset yrittävät täällä hehkuttaa,

Vaikea tätä on Suomessa tutkia, kun hommaa pyöritetään ulkomailta. Toisaalta se tarkoittaa myös, että huijattujen on turha itkeä rahojensa perään sitten kun homma kaatuu. Oikea taho olisi Bulgarian poliisi, jonka pitäisi käydä tarkistamassa ne supertietokoneet, lohkoketjun auditointi ja yhtiön hallussa olevat paperit.

Jatkossahan tämä helpottuu, eli rahoja voi käyttää myös Mastercard:lla.

Mikä idea on Mastercardissa, jolla tehdyt ostokset veloitetetaan bulgarialaiselta tililtä? Lisäksi Onecoinilla pitäisi olla vapaasti vaihdettavan valuutan tapainen arvo, jotta veloituksia voisi edes tehdä - ja silloinkaan yhtiön oman MC-kortin käytöstä ei ole mitään hyötyä. Vai aikooko Onecoin veloittaa niin suuren vaihtopalkkion Onecoiniensa myynnistä, että rahat kannattaa kierrättää kortin kautta? Mikä kauppa ottaa vastaan Onecoin-MC:n, jos virtuaalivaluutan arvo voi tilityshetkellä olla selvästi alempi kuin ostohetkellä? Ja miksi ihmeessä Onecoin-valuutan arvo nousisi itsestään - miksi kukaan haluaisi käyttää sitä Bitcoinin sijaan?

Anteeksi vain, mutta en näe tässä mitään järkeä (siinäkään tapauksessa, että Onecoinilla olisi jokin määritelty arvo).

Anonyymi kirjoitti...


Petteri: Kyse ei ole ollut ulkomaisen yhtiön tutkinnan vaikeudesta millään muotoa, koska poliisille on nimenomaan toimitettu materiaalin ohella yhteystiedot yritykseen. Toinen ja vielä oleellisempi seikka on siinä, että toistaiseksi ei ole päätetty edes esitutkinnan käynnistämisestä.
No jos esitutkinnan käynnistämisen este on tutkinnan vaikaeus, vaikka kyseessä on EU yritys ja poliisille on toimitettu muun materiaali ohella myös yhteystiedot, niin silloin koko poliiisjärjestelmässä on jotain todella pahasti vialla.

Ymmärrän toki Petterin turhautumissen ja jopa tuskan, koska helmikuussa alkaneesta vaahtoamisesta ja median suurista otsikoista huolimatta mitään ei ole viranomaispuolelle tapahtunut. Voi pahus vieköön jos tilanne onkin se, että mitään laitonta ole tapahtunut. No tällä toiminnalla saadun maineen ja lisäkavereiden ohella on tullut melkoisen iso joukko henkilöitä jotka eivät ole Petterin kirjoituksista lainkaan innostuneita.

Petteri olet kaiketi diplomi-insinööri, eli enemmänkin tekniikan ja erityisesti tietotekniikan koulutusta saanut, ja sellainen julkisuuskuva minulla maallikkona on sinusta muodostunut. On kuitenkin hyvä muistaa, että pelkän tietotekniikkaosaajan taustalla se kokonaisuuden arviointi ja mahdollisen onnistumisen tai jopa menestyksen arvioiti/ennustaminen on melkoisen rajoittunutta. Mielipiteitä saa esittää, eli sellainen vapaushan meillä on.

Nyt menen katsomaan puhtaasta kiinnostuksesta, että millaisella ohjelmalla tuo USA virallinen markkina-avaus suoritetaan, ja mitä parissa heinäkuun isossa toisten markkina-alueiden avausohjelmassa on suunnitteilla :-)

Anonyymi kirjoitti...

Voi olla että mitään laitonta ei ole tapahtunut, ainakaan vielä. Mutta perusperiaatteet tuon järjestelmän toiminnasta ymmärtää jokainen One hehkuttaja, ja kyseisessä systeemissä on kaikki ponzin toimintamallit. Kusetus ei muutu paskasta suklaasti vaikka kukaan viranomainen ei sitä pystyisikään pysäyttämään.
Vaikka homma ei olisikaan "laitonta" eikä välttämättä olekaan nykyisillä säädöksillä, rahaa luodaan silti tyhjästä ja sille keksitään arvo koska vapaata kauppankäyntiä ei ole. Jos ei ole moraalista ongelmaa olla moisessa mukana niin onnea matkaan, KRP silti tutkii asiaa ja kun syytteitä ehkä joskus aletaan jakamaan ovat ensimmäisenä soittolistalla ne joille sitä oikeaa rahaakin on tullut.

Kannattaa silti lukea ne koulutuspaketit läpi, niissä on avain siihen miten voi vaurastua.. jos joku lupaa rikastumista pitäisi hälyytyskellojen huutaa hoosiannaa.. sijoittaminen on pitkäjänteistä hommaa ja maailman "paras" sijoittaja Warren B on päässyt pitkällä aikajaksolla keskimääräiseen yli 20% vuosituottoon. kaikki muu on paskapuhetta, ja sen tajuaa jos itse sijoitusympyröissä pyörii ja hankkii kokemusta aiheesta. Sijoittamalla oikeisiin yhtöihin jotka luovat oikeita työpaikkoja ja oikeata varallisuutta omistajilleen, voi vaurastua, helvetin hyvällä tuurilla jopa rikastua.

Anonyymi kirjoitti...


Jos edes hieman tutustuisi OneCoin toimintamalliin, niin silloin asioita ymmärtävä huomaa helposti että kyseessä ei ole ponzi eikä pyramidi.

Maailmassa on lukemattomia esimerkkejä, joilla on tehty tähtitieteellisiä arvon nousuja. Vaikka OneCoin toimijoita parjataan vertaamisesta, niin ilman mitään vertaamista Bitcoin:in arvo on noussut hurjilla prosenttiluvuilla. Maailmassa on lukemattomia muitakin esimerkkejä, joissa on saatu monien satojen kertaisia tuottoja. On myös huomattava, että näitä ison tuoton yrittäjiä on hurjasti ja isojen tuottojen tavoittelu on johtanut myös ylilyönteisin ja laittomuuksiin.

Mielestäni OneCoin:in ratkaisu verkoston rakentamiseksi ja samalla spekulatiivisen arvon nostamiseksi on suorastaan nerokas. Eikä tästä mallista tarvitse tykätä, mutta tulokset puhuu jo nyt puolestaan kun katsotaan rekkaantumisten määrää. Eikä asiaa tarvitse ihmetellä, eli ne jotka verkostoa tehokkaimmin rakentavat saavat erittäin hyviä pakkioita. Samalla se verkoston kasvu on erittäin hyvä asia kaikille mukana oleville, eli myös itse seuraan tyytyväisenä sisäisiä ryhmiä joissa verkoston rakentamiseksi pidetään tilaisuuksia kaikilla mantereilla.
En itse keksi mitään muuta keinoa jolla tyhjästä luotuna saadaan verkostoa rakennettua näin hurjalla vauhdilla.

Anonyymi kirjoitti...

Jos minä kirjoitan tähän että onecoinin arvo juuri nyt on 10€/kpl niin uskot varmaan senkin?

Eipä ole vieläkään kukaan kertonut mitä niillä coineilla tehdään ja miksi niillä olisi arvoa?

Kryptovaluutasta on turha puhua koska sellaista järjestelmää ei ole olemassakaan. Mikäli nuo etusivun tiedot pitäisivät paikkaansa ja coinia väittäisi 1€ arvoiseksi, koko varannon arvo olisi 200 miljoonaa euroa. Anteeksi vaan mutta millä perusteella?
Siksi että Ruja väittää niin?

Asiaa voi hyvin suhteuttaa siihen että laitat Ladasi myyntiin nettiautoon 100 000€:lla ja olet onnellinen, sinullahan on 100k€ lada. Eipä monella ole..

Anonyymi kirjoitti...

Ja lisättäköön, että minulla on ohjelmointi/tietoliikenne/tekniikka kokemusta n. 30 vuoden ajalta, sijoituskokemusta eri markkinoilla, arvopapereilla, asunnoilla ym. 20 vuotta. Ihan ok olen pärjännyt, rikolliseen toimintaan ei ole aihetta yhtyä enää tässä elämän vaiheessa. Kun olet siitä niin varma, niin kerro missä kohtaa tämä eroaa pyramidista/ponzista?

Talouden perusmekanismit olisi hyvä sisäistää ennenkuin alkaa hehkuttamaan tällaista sontaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ja vielä, vertailu bitcoiniin on turhaa, se oli alusta asti täysin avoin järjestelmä, mikä on myös kryptovaluutan toiminnan edellytys. Suurin syy sen yleistymiseen on se että se loi tien tehdä täysin anonyymiä maksuliikennettä netin kautta, ja suurin käyttäjäryhmä valitettavasti on järjestäytynyt rikollisuus. Miten tämä tehdään onecoineilla? tiedän jo, ei mitenkään.

eki kirjoitti...

näitä kommentteja lukiessa on tullut mieleen. parin henkilön toimesta oli listattu asioita. tuli mieleen vielä lisää näistä viimeisistä kommenteista. joku perustelu siitä, että anonyymistä emailista lähestyttiin petteriä oli sellainen että tätä petteriä ei saatu kiinni tavallisella emaililla. varsin outo perustelu? no niin tähän päälle sitten kaverini kertoi joku aika sitten jostain onecoin konferenssista. siellä onecoin edustaja oli kertonut, että bulgariasta on yritetty olla yhteydessä krp-edustajaan asian selvittämiseksi. mutta ei olisi saatu yhteyttä.

kuka osaa tietotekniikkaa sen verran ,että voisi kertoa miksi bulgariasta ei saada tietoyhteyksiä suomeen? kiinassa on palomuurit ettei kansainväliset korporaatiot toimi, mutta onko näin bulgariastakin? minusta peräti kummallista. oma ekosysteemi?

Janssonin kiusaus kirjoitti...

Jokaisen olisi syytä lukea tämä juttu. On helppotajuinen ja opettavainen.
http://blogit.mtv.fi/kolmevarttia/2008/04/11/wincapitan-vaki-piileskelee-koloissaan/

"Vyyhti todistaa masentavalla tavalla, että harmaa talous saa suomalaiset hyrräämään. Epäselvyyksiä katsotaan läpi sormien, jos saadaan pienikin hyöty itselle. Samalla sahataan järjestäytyneen yhteiskunnan oksaa.

Kannattaa myös aina varoa sisäpiiriryhmiä, jotka väittävät median vääristelevän. Tämä väitehän toistuu esimerkiksi pyramidi- ja verkostokuvioissa."

Anonyymi kirjoitti...

Jeps Jansson.. Ei se muurahaispesäkään kovin kauaa pelitä jos osa porukasta kantaa tavaraa pesästä ulos... Aika korjaa anomaliat.

Äkkirikastumisesta haaveileville voin kertoa että ilman kovaa työtä ja aiheettomasti saatu varallisuus (jos sellaista teoriassa olisi odotettavissa) tuhoaa elämän.

Saa pistää korvan taakse, ei sitä välttämättä tajua ennenkuin sattuu omalle kohdalle, jos joskus sattuu.

Anonyymi kirjoitti...


Nuo vastaukset osoittavat sen tosiasian, että joukossamme on henkilöitä joiden käsityskyky ei riitä mihinkään muuhun kun aiemmin koettuun tai jonkun opettamaan. Parasta kaiketi suomentaa, koska osa ei varmaan ymmärrä :-)
Eli kun joku jossakin tekee asioita totutusta poiketen, niin silloin joko ei osata tai ei edes haluta ensiksi ymmärtää mitä on kyse vaan heti alkaa se tasajalkaa hyppiminen ettei toi noin voi mennä.

On erittäin kapeakatseista väittää, että kryptovaluutan ainoa oikea toteutusmalli on tehdä se alusta lähtien hajautetuksi ja niin että kuka tahansa voi alkaa omilla tai varastamillaan resursseilla toteuttamaan louhinnaksi kutsuttuja toimenpiteitä. Tämä suljettu malli on helposti tehtävissä myös teknisesti ja niin että toiminta voidaan tehdä avoimeksi hajautukseksi niin haluttaessa.

Kaikkien asioiden vastustaminen on samankaltaista kun se väite, ettei käteistä rahaa voi korvata koskaan digitaalisella rahalla. Jos täällä ei tällaista väitetä, niin ei tarvitse ovesta pitkää matkaa kulkea kun kysyttäessä asiaa isketään nyrkkiä pöytään ja karjutaan että käteinen tulee aina olemaan käytössä.

Tämä siis vaan esimerkkinä siitä, että maailma tosiaankin muuttuu ja jopa ns. kiveen hakatut rakenteet voivat kaatua ja joku jota ei edes pidetä haastajana voi ottaa vahvan aseman. Google oli alussa naureskeltu poikien juttu silloisen Altavistan dominoidessa hakuja, mutta kuis kävikään. Google yritti ottaa Facebookilta somevaltikaa, mutta Google+ jäin varsin vaatimattomaksi.

Minulla ei ole mitään intressiä alkaa perustelemaan laittoman pyramidin ja ponzin rakenteita ja sitä miksi OneCoin ei noita ole. Saatte ihan vapaasti pitää mielipiteenne, eli siihen kaikilla on vapaus.

Wincapita lainaukset hymyilyttää, mutta saatte toki tehdä vertailuja ihan mihin vaan haluatte, eli vapaassa maassahan me eletään.

Anonyymi kirjoitti...

Asia tuli harvinaisen selväksi.

Vielä kun mietit mielessäsi luopuvatko länsimaiset ihmiset mahdollisuudesta ottaa lainaa ja perustaa perhe ilman olemassa olevaa varallisuutta? saatat hoksata että FIAT-rahan korvaajaa saamme odottaa, tuhansia vuosia, kuten olemme tähänkin asti tehneet ;)

Palaan kohtaan sisäistä talouden mekanismien perusteet, jatketaan sitten.

Koko touhu on oikeasti niin tökerösti toteutettu että jos älykkyysosamäärää on edes aavistuksen yli 100 niin pitäisi jo tajuta mistä on kysymys. Ja voin vakuuttaa että yhtään huijauseuroa enempää et tilillesi saa vaikka kuinka hoet mantraasi että eihän tätä ymmärretä "vielä" :D totta.. kaikki osalliset ymmärtävät sitten kun töpseli irtoaa... viimeistään.

Anonyymi kirjoitti...

"Minulla ei ole mitään intressiä alkaa perustelemaan laittoman pyramidin ja ponzin rakenteita ja sitä miksi OneCoin ei noita ole."

Etkö muuten jo tässä lauseessa todista että et ymmärrä itsekään mihin olet sekaantunut? On jo selvää että kyseessä on verkostointi. Mutta sinulla ei ole intressejä parantaa sen läpinäkyvyyttä? Ja miksi ei ole? Eli pienennät omia tuottojasi sanomalla että ei ole intressiä tuoda selvyyttä asiaan vaikka olet omat "sijoituksesi" jo tehnyt.

Antakaa jo olla. Minä veikkaan että vuodenvaihde on takaraja ottaa jotain ulos jos siihen on edes koskaan oikeaa mahdollisuutta, jos julkinen kaupankäynti alkaa on hilulla arvoa maksimissaan sentti.

Anonyymi kirjoitti...

On erittäin kapeakatseista väittää, että kryptovaluutan ainoa oikea toteutusmalli on tehdä se alusta lähtien hajautetuksi

Kuten on monta kertaa sanottu: jos decentralisoitua rakennetta ei käytetä, niin louhintaa ja supertietokoneita ei tarvita. Jos Bitcoinin keksijä olisi sattumalta nimennyt louhinnan esim. verifioinniksi, ei Onecoin-huijaus luultavasti olisi mahdollinen. Kyseessä on tekninen termi, analogia kullan louhintaan toimii vain rajoitetussa määrin.

Et varmaan ymmärräkään kuinka huvittavilta Onecoinin väitteet kuulostavat. Lisäksi louhintaa tehdään käytännössä asiceilla, ei supertietokoneilla. Onecoin ei edes tiedä minkä nimisiä vehkeitä heidän tulisi väittää omistavansa.

Unknown kirjoitti...

--------6) Kuinka kauan elää Onecoin??-------------

Raha sisään: Tällä hetkellä ainoastaan uudet jäsenet. Ennen splitia tuli monta uutta jäsentä. 17maj->18Jun 150.000 n 5000/päivää eilen 24 tunnin aikana noin 400. Itse lasken keskimäärin 600€/uusi jäsen.(SE ON VAIN MINUN ARVAUS).
Päivässä se tarkoitaa 3.000.000€ viikossa 21.000.000€
45% menee Rujalle. Palkoille 55%. Näistä menee 50% Cash-tilille (saa ottaa ulos) ja 50% menee kiertämään uudestaan onecoinille. (mandatory account - pakko ostaa uudet onecoinit).Tällä hetkellä saa myydä/ostaa max 50/päivässä. Rahaa Rujalle (ennen splittia) 10.000.000€. + 5.500.000 Cash-accountille 5.500.000€ Onecoinin ostoksille

Rahaa ulos: Rippuu kuinka monta myy 50/päivää jos 5000 jäsentä myyvät viikottain 250 1,5M€
Huoma että jos samaa jatkuu kuin tokenilla niin Rujan hinta OnecCoinista nousee +0.10€ 1-2 kertaa kuukaudessa? Lisää myyjiä pitäisi myös tulla koko ajan koska 50% ei saanut vielä onecoininsa.

Jos Uusia jäseniä päivässä laskee alle 2000 ja päivässä 15.000 myyvät onecoininsa tämä ei pysty pyörimään kovin pitkälle (se on mun nopea arvaus)

Paljonko maksaa työllistää 50 henkilöä ja konttori Bulgariassa? Sitä en ole laskenut.
Henkilöstö ja tilat myös Gibraltarissa , Hong Kongissa ja Dubailla?

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...

Nyt maanantaina tulevat (TAAS) uudet säännöt. "22.6. New trading and mining news" Pakko tulla koska nyt ilman mitään promotioa, ja splitti kauan edessä on vaikeaa myydä paketteja? (24 tunnissa 400) Jos saa ostaa koulutuspaketteja onecoinilla se sekoitaa laskelman todella paljon.
------------------------------------------------------------

Naurettavinta on että Ruja voi tehdä uusista sännöistä mitä hän halua. Jos maanantaina tulisi esim:

1: Uusi splitti kaikkille (tulevatko kaikki 2 kertaa riikammiksi?)
2: Uusi OneCoin=10vanhaa oneCoinia mutta hinta pysy samama? (90% köyhimmiksi?)
3: Uudet verot. 75% jos myy liian nopeasti?
4: Uudet bonukset: esim korko 10% että kannattaisi pitää Onecoininsa.
5: Ei saa myydä tiistaisin
6: Kultaviikot. Saa ostaa ainoastaan kultaa.

Ruja voi tehdä mitä tahansa hän halua. Eikö? Muutoksia tulee koko ajan ja tarkoitus on menna plussalle mahdollisimman pitkään. Näin on että rahaa sisään tulee nopeammin kuin rahaa ulos. Simple as that. Niin kauan se toimii niin koko koncepti toimii. Pyramiidi? Taloudellista faktaa. Niin kauan plussalle menee niin hyvin menee. Ja näyttää siltä että tarve koulutuksiin tällä hetkellä on suuri ;)

------------------------------------------------------------
- Sitten kun ei enää mene plussalle niin voi olla että silloin laitetaan hinta markinahinnalla. Ja tietysti silloin ilman rajoja hinta voisi putoaa esim. 0.0001€.... Ruja&Kumppaniit tulevat varmasti tekemaan jonkun spektaakkelin pehmeällä laskulla heille. Ruja osti jo 4,2M€ linnoituksen ja rahaa tilissaan rittää varmasti pitkään aikaan edessä.
- Ruja voi sanoa että loppuunpalaminen on lähellä ja myydä OneCoin yhdellä Eurolla Greenwoodille 51% osakkeita. Itse hän voi sanoa että kuten Bill Gates keskittyy omaan OneFoundation säätiöön. Sitten mitä Greenwood tekee ei ole hänen ongelmansa enää.

Ja Ruja&Kumppaniit tulevat nauramaan (nauravat varmasti jo). Kaikki saivat koulutuksen, eikä heidän vika että niin vähän kävi koulutuksen läpi. Siellä opeteltiin ettei saa myydä OneCoinia. Eivät he ole tehneet mitään väärin ;)

Unknown kirjoitti...

Pitää vielä lisätä että tähän asti minulle on tullut ainoastaan yksi yllätys. Että ei tullut rähinää kun tokenien myynti lopetettiin. Siis miksi ei kukaan valittanut? Varmasti joku valitti mutta nämä helposti heittettiin ulos ja hiljentiin.

SHORT TIME STRATEGY? BALANCED STRATEGY?
http://image.slidesharecdn.com/onecoinofficialenmarch2015-150423073230-conversion-gate02/95/onecoin-or-one-coin-compensation-plan-44-638.jpg?cb=1429844493

Itse yrityn myydä tokenia mutta en ehdinyt myydä yhtäkään. (Escrowed until 1.7.2015). Littymät 1.4:n jälkeen eivät pystyneet myymään tokenia. Vain 130.000 ensimmäistä sai/ehti myydä tokenia. Yhtiön sunnitelma oli selvä, rahaa ei saa otta ulos helposti tai viivästyttää myymisen niin paljon kun mahdollista. Sen takia jäsenille suositeltiin automatista louhintaa (3kk kaikki tokenit louhintaan). Ja 90% teki sen(?) Muutamat halusivat varmasti myydä tokenit ja seurata yhtiön sunnitelmien mukaan. Mutta muutos tuli ja sinne menivät sunnitelmat saada pikkusen panoksestaan takaisin.

Nyt samaa taktikka tehdään OneCoinille. Jäsenille opetellaan että nuo jotka myyvät nyt, tekevät saman virhen kuten se muutaman miljoonan dollarin pizzamies bitcoinilla. Esim Juha tulee erittäin vihaiseksi jos joku hänen alalinjaltaan myy OneCoininsa. Vaikka se olisi vain pieni määrä (2-5). Juha sanoo että pakko totella häntä koska hän tietää parhaiten. Ja monet tekevät just näin koska monet näkevät häntä Jumalana.

Kippis Juha! ja maanantaina myydään taas... eikö? ;)

Onecoin #1 Earner Explains Why He Walked Away from 250K Euros Per Month

https://www.youtube.com/watch?v=zDeBHxwuakQ

Petteri Järvinen kirjoitti...

On erittäin kapeakatseista väittää, että kryptovaluutan ainoa oikea toteutusmalli on tehdä se alusta lähtien hajautetuksi ja niin että kuka tahansa voi alkaa omilla tai varastamillaan resursseilla toteuttamaan louhinnaksi kutsuttuja toimenpiteitä. Tämä suljettu malli on helposti tehtävissä myös teknisesti ja niin että toiminta voidaan tehdä avoimeksi hajautukseksi niin haluttaessa.

Tästä voi päätellä, että kirjoittaja ei ymmärrä lainkaan mikä kyrptovaluutta on ja miten se toimii. Tällaisia ihmisiä on helppo huijata hienoilla termeillä ja Bitcoinin menestykseen vetoamalla.

Annan kirjoittajalle kotiläksyksi perehtyä aiheeseen ja kirjoittaa tänne sitten omin sanoin selvitys siitä, miten yhden yhtiön omistama raha voisi olla kryptovaluutta ja miten kerran suljettu lohkoketju voitaisiin hajauttaa niin, ettei kukaan menettäisi prosessissa rahojaan.

Saa aloittaa.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikea tätä on Suomessa tutkia, kun hommaa pyöritetään ulkomailta. Toisaalta se tarkoittaa myös, että huijattujen on turha itkeä rahojensa perään sitten kun homma kaatuu. Oikea taho olisi Bulgarian poliisi, jonka pitäisi käydä tarkistamassa ne supertietokoneet, lohkoketjun auditointi ja yhtiön hallussa olevat paperit..


Eikös Petteri ole menossa ?

Anonyymi kirjoitti...

Onhan näitä "bittiraha" huijauksia maailma täynnä. Ufun Utoken Aasiassa on aivan vastaava kuin Onecoin, 5 eri tasoa, splittuaksia jne eli vakio pyramidisontaa ihan kuin Onecoinissakin. Ufun Utoken on "pienissä" ongelmissa kun Thaimaan poliisi pidätti pääjehuja muutama kuukausi sitten, huijauksen arvo noin 310 miljoonaa taalaa.

http://www.slideshare.net/420chi/ufun-club-quick-overview

https://www.facebook.com/UtokenLatestNews

http://behindmlm.com/companies/ufun-club-raids-arrests-in-thailand-utoken/


Bigcoin + Prosper pyramidihuijauksessa oli mukana mm. Sebasian Greenwood, aivan kuin Onecoinissakin. Onecoiniin on yhdistetty mm. Prosper inc. (greenwood) huijauksen koulutusaspekti ja Bigcoinin "bittiraha" huijaus, kuten myös perinteistä kolikkohuijaustakin ja myös kultahuijausta.

https://bigcoinscam.wordpress.com/tag/prosper-club/

https://sebastiangreenwoodscam.wordpress.com/tag/bigcoin/

http://www.worldlawdirect.com/forum/internet-hyip-scams/84465-warning-big-scam-onecoin.html

Luulisinkin että Greenwood on Nigel Allanin lisäksi todellinen Onecoinin strateginen johtaja. Tosin pitkän linjan pyramidipomo Nigel sai "potkut" Onecoinin toimitusjohtajan paikalta, olivatko ne todelliset onkin toinen asia.


onecoinponziscam kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
onecoinponziscam kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Noiden vanhojen pyramidipomojen Nigel Allanin ja Greenwoodin lisäksihän kovasti on Onecoinissa ollut esillä Staffan Libäck, Suomalais-Ruotsalais-Thaimaalainen joka on tuttu mm. "sijoitusyhtiö" Ikaros Groupista, siis siitä joka osoittautui huijaukseksi kun hävisi verkosta. Voisiko Staffan olla koko homman päällikkö?

Anonyymi kirjoitti...



Voiko valuuttaa luoda tyhjästä?

No tässä video ja siihen saa myös suomitekstit jostain valikosta.

http://youtu.be/H5cSnogzaVY

Anonyymi kirjoitti...

Palataan kommenttiini "sisäistä (edes) talouden mekanismien perusteet".

Asiasta mitään ymmärtämättömien kanssa on niistä turha myös mitään yrittää keskustella.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikista selityksistä huolimatta minä en vieläkään ymmärrä joitakin asioita, tarvitsen varmaan lisää koulutusta..
Tässä siis myydään koulutuspaketteja hintaan 100-5000€.
Mitä esim 5000€ koulutuspakettiin sisältyy?
Missä näitä koulutuksia järjestetään?
Millä kielellä koulutusmateriaalit on?
Voinko ostaa pelkän koulutuksen ilman tokeneita?

Kun ostan koulutuspaketin voin siis sen jälkeen alkaa myymään sitä muillekin ja saan koulutuspakettien myynnistä yritykseltä palkkion.
Mistä se yritys saa sitä rahaa millä maksaa minulle palkkion?
Mihin menee koulutuspakettien myymisestä tulleet rahat?

Kun sitten saan koulutuspaketin mukana tokeneita ja pian lompakossani on Onecoineja. Niitähän ei voi myydä tai ostaa kuin sellainen joka on ostanut koulutuspaketin.
Miten jokainen koulutuspaketin ostanut voi rikastua eli miten se koulutuspakettiin laitettu raha lisääntyy, jos tehdään kauppaa vain niiden kesken jotka ovat koulutuspaketin ostaneet ja pyöritellään tämän joukon rahoja edestakas ?

Kun joskus Onecoin kaupankäynti avautuu muillekin kuin koulutuspaketin ostaneille, niin miksi joku haluaisi ostaa Onecoineja?




Anonyymi kirjoitti...

Olet ymmärtänyt täysin oikein.
Koko touhu on ihan perus ponzi joka ei kestä lähempää tarkastelua päivänvalossa mitenkäänpäin. Tottakai ne joilla on rahat sisässä huutavat hoosiannaa kun joku ottaa kriittistä näkemystä.

Mutta uskon ja toivon että kaikki ääliöt jotka tähän ovat mukaan lähteneet häviävät kaikki rahansa. Todennäköisyys sille ainakin on yli 99% luokkaa.

Ei raha ole tähänkään päivään mennessä tollon taskussa pysynyt eikä tee sitä säälistä jatkossakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Rahaa ei voi luoda tyhjästä, mutta rahaa voi luoda luottamuksesta. Rahaa luovat valtioiden keskuspankit ja liikepankit valtioiden keskuspankkien myöntämin ehdoin (vakavaraisuusvaatimus).

Valtioiden keskuspankkien luoman rahan arvon takaajana on valtio, sen verotusoikeus nyt ja tulevaisuudessa. On myös maita joissa tätä luottamusta ei valtiolla tai sen keskuspankilla ole, kuten esimerkiksi Zimbabwe, jossa rahan arvoa laskee hyperinflaatiolla.

Onko jollain Onecoinilla luottamusta?, eli vastaako Onecoin luomansa rahan arvosta? Onko sillä verotusoikeutta jotta se voi vastata luottamuksesta?, millä se vastaa muka satojen miljardien rahan arvosta?

Valitettavasti myös Bitcoin tulee törmäämään samaan ongelmaan, viimeistään siinä vaiheessa kun valtiot alkavat kieltämään lähinnä rikollisten liiketoiminnassaan käyttämän Bitcoinin anonyymit siirrot, siis siirrot ohi viranomaisvalvonnan. Bitcoinilla ei ole, eikä tule olemaan koskaan merkittävää roolia maailmalla rehellisessä liiketoiminnassa, sen rooli on lähinnä toimia parkkipesupolettien tapaisena maksujärjestelmänä ns. nappikaupassa.

Unknown kirjoitti...

Oikea taho olisi Bulgarian poliisi, jonka pitäisi käydä tarkistamassa ne supertietokoneet, lohkoketjun auditointi ja yhtiön hallussa olevat paperit..
Eikös Petteri ole menossa ?

Se on lähellä!!! Petteri on hakenut kesätöihin Ylikomisarioksi Sofiaan. Heti kun saa paikan, kaikki resurssit menevät suoraan OneCoinin tutkintoon. Todennäköisemmin Ruja on lahjonut taas eniten, ja työ menee varmasti Plamen Ignatoville joka on erikoistunut näihin asioihin pitkällä kokemuksella. ;)

Anonyymi kirjoitti...

bittiraha/louhintahuijaus Global Coin Reserve

http://behindmlm.com/mlm-reviews/global-coin-reserve-review-old-matrix-schemes-updated/

on hävinnyt verkosta...

onhan näitä...

Anonyymi kirjoitti...

tästä lienee tullut idea tuohon onecoinin koulutushuijaukseen

https://en.wikipedia.org/wiki/Success_University

että onhan näitä...

Anonyymi kirjoitti...

Onko jollain Onecoinilla luottamusta?

Näyttäisi olevan ainakin jonkin verran, koska huijauksen kohteena on paljon ihmisiä.

Kuten sanottua, mielestäni eräänlainen huijaus on Onecoinistien esittämä ajatus, että kryptovaluutan toiminnassa pitäisi luottaa keneenkään. Oikean kryptovaluutan kirjanpidon integriteetti säilyy ihan itsekseen, jossain määrin täytyy luottaa siihen, että enemmistö osallistujista toimii rationaalisesti.

Valitettavasti myös Bitcoin tulee törmäämään samaan ongelmaan, viimeistään siinä vaiheessa kun valtiot alkavat kieltämään lähinnä rikollisten liiketoiminnassaan käyttämän Bitcoinin anonyymit siirrot, siis siirrot ohi viranomaisvalvonnan.

Kyse on maailmanhistoriassa aika uudesta ilmiöstä, joten on hieman ennenaikaista sanoa näin.

Valtiosta riippuen on jo ollut kieltoja, kokonaisia ja osittaisia, kieltojen perumisia, ja ilmoituksia että innovaatioita haittaavaa sääntelyä ei ole tulossa. Bitcoinin lohkoketju toimii edelleen, ja tulee luultavasti toimimaan myös tulevaisuudessa riippumatta siitä kuinka monessa laissa se kielletään.

Unknown kirjoitti...

WOW! Tiesin että Ruja ja Sebastian voisivat keksiä jotain tyhmää mutta niin tyhmää???

Jos joku halua ostaa 1000€:n koodi Koulutukseen tai Casinoon pakko maksaa 2000 Onecoins.(5030€ koodi=10060 Onecoins jne)

Siis tällä tominnalla saadaan mitä? Ruja ei halua maksaa bonuksia rahalle uudestaan? Eli vaan uudet rahat kelpavat yhtiölle kiitos?

Ostaako porukka nyt paketteja oneconilla tai ei?

Anonyymi kirjoitti...

Ben

Eli nyt yhden onecoinin arvo on "sisäisessä pörssissä" 0,5€ eli on laskenut alle puoleen lähtätasosta 1,05€.

Käsitinkö oikein?

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa kun Ben Zmith vastaa Petterille heitettyihin kysymyksiin.. pitäisitkö Ben huoli omista kolikoista ? Äläkä sekaannu muille esitettyihin kysymyksiin, vai ymmärrätkö ?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Onko joku esittänyt kysymyksen minulle, joka on vailla vastausta?

Minä esitän kysymyksen Onecoin-jäsenille: mikä on "valuutan" myyntikurssi juuri nyt? Millä voitte myydä kolikkojanne?

Anonyymi kirjoitti...

Hinta on ollut koko ajan myyntikurssi 1,15 ja osto 1,25, jos joku muta väittää niin valehtelee. Ei muuta kun Petteri lähdet sovitusti Tommin kanssa käymää lomareisulla bulgariassa niin loppuu tämä älytön arvailu ja selittely.Sieltä saat jokaiseen kysymykseesi vastauksen

Sinäänsä ihan järkevä kirjoitus, pitäisi muittenkin ymmärtää että on muitakin parenpia järjestelmiä kehitteillä kuin bitcoin.
Aika näyttää miten tulee käymään mutta tämä juupas eipäs väittelyssä ei ole mitään järkeä

http://hajautettuvallankumous.net/2015/06/kriittinen-katsaus-bitcoiniin/
Terveisin : Tyytyväinen jäsen

Anonyymi kirjoitti...

Hinta on ollut koko ajan myyntikurssi 1,15 ja osto 1,25, jos joku muta väittää niin valehtelee.

Onpas idioottimaista. Kolikoita on 1000 kertaa enemmän kuin Bitcoinissa? Onecoinin alkuarvo on useita kertoja Bitcoinin nykyisen arvon yläpuolella? Ja Onecoinistit väittävät että se tulee kasvamaan yhtä nopeasti kuin Bitcoin, jonka arvo lähti lähes nollasta. Onecoinin alkuarvo on yli 20 miljardia euroa? Eikö Onecoinin "sijoittajista" kukaan osaa ajatella?

Unknown kirjoitti...

https://youtu.be/ht7OxeBC1ps?t=848

Katso kommentia videolla. Jos ostetaan koodit Onecoinilla 1Onecoin=0,5€
Tycoon + activation = 5030€ = 10060 Onecoins
Sebastian ei halunnut puhua siitä.
TALK TO YOUR UPLINE SPONSOR ;)


http://postimg.org/image/o41x2hztv/

Anonyymi kirjoitti...

Mikä on pörssi jossa osto- ja myyntihinta pysyvät kiinteinä ja niillä on eroa?

"Kaupankäynti on julkista, eli tehtyjen kauppojen määrät, hinnat ja välittäjät ovat julkisia. Pörssissä noteeratuille hyödykkeille määräytyy pörssikurssi kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kaupankäynti pörssissä perustuu välittäjien pörssiin toimittamiin asiakkaidensa osto- ja myyntitoimeksiantoihin. Pörssin toimintaa säätelee lainsäädäntö, joka määrittelee mm. pörssinoteeratuille yrityksille velvollisuuksia."


Onecoinilla on ainakin innovatiivisuutta siinä miten se määrittelee uusiksi sanojen merkityksen. Sanat "kryptovaluutta", "louhinta" ja "pörssi" ovat saaneet ihan uuden merkityksen.

Anonyymi kirjoitti...


Onecoinin alkuarvo on yli 20 miljardia euroa? Eikö Onecoinin "sijoittajista" kukaan osaa ajatella?
Mistä tälläistä olet saanut päähäsi


Kukaan ei ole väittänyt että arvo tulisi nousemaan samalla tavalla kuin bitcoin, aika sen tulee näyttämään mihin se nousee ja kuinka paljon käytettävyyttä sillä tulee olemaan.Ihan turha lähtä kenenkään tässä vaiheessa spekuloimaan mihinkään suuntaan.

Tosi asia on kumminkin se että suurin osa bitcoinin omistajia omistaa pienen murusen koko kolikkojen määrästä
- kolikkoja / käyttäjiä on vähän (jos nyt HR nörtti omistaa 20 eur arvosta bitcoinia niin ei nyt voi oikein paljon shoppailla)
- kukaan ei valvo koko keissiä vähän väliä suhataa joku bitcoin pörssi ja sinne meni rahat
- hinta heittelee paljon mistään vakaudesta ole tietoakaan
- sijoitus näkökulmasta bitcoinin juna on mennyt jo
- käytettävyys ei kovin monia kiinnosta
- bitcoin EI tule olemaan isoin kryptovaluutta tulevaisuudessa vaikka se nyt onkin vielä ykköspallilla

Alla olevasta linkistä voi jokainen tutkia kuinka paljon esim TOP 20 000 isoin omistaa kokonaisen 17575 usd arvoisen kassan, eli ei juuri mitään.

http://bitcoinrichlist.com/top100

En nyt asiaa ala asiaa enenpää teidän kanssa väittelemään, HYVÄÄ KESÄÄ Petterille ja muille kiukuttelijoille jatkakaa te rauhassa juupas eipäs väittelyä täällä hiekkalaatikolla.

Itse poistun takavasemmalle

Terveisin edelleenkin: Tyytyväinen jäsen




Anonyymi kirjoitti...

Mistä tälläistä olet saanut päähäsi

Se on kertolasku. Vai onko Onecoinisteilla oma huuhaa-matematiikka kokonaisarvon laskemiseen?

Heimo Laukkanen kirjoitti...

Tämä oli kyllä hauska:

http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1912921-kryptovaluutan-suomen-maajohtaja-kilahti-heikela-korporaatiossa---nyt-lausunnoista-on-tehty-rappi-kuuntele

Kiitos Ben Zmith videon jakamisesta.

Yhteistä näille videoilla tuntuu olevan, että puhutaan aidanseipäistä ja käytetään sanoja sekä mielikuvia hyvin liberaalisti.

Apinaa koijataan.

Unknown kirjoitti...

Gift codes with activation fee
Coin Vegas Package 5 (66000.0000 CR) 5030 EUR -- 10060 ONE
Coin Vegas Package 4 (33000.0000 CR) 3030 EUR -- 6060 ONE
Coin Vegas Package 3 (11000.0000 CR) 1030 EUR -- 2060 ONE
Coin Vegas Package 2 (5500.0000 CR) 530 EUR -- 1060 ONE
Coin Vegas Package 1 (1100.0000 CR) 130 EUR -- 260 ONE

Gift codes with activation fee
Tycoon Trader 5030 EUR -- 10060 ONE
Executive Trader 3030 EUR -- 6060 ONE
Pro Trader 1030 EUR -- 2060 ONE
Trader 530 EUR -- 1030 ONE
Starter 130 EUR -- 260 ONE

jos maksetaan China Union Pay:lla niin 5030EUR paketti maksaa 5281.50 EUR
Visa ja Mastercard sivut eivät toimi (vaikka näiden logoja löytyy joka sivulla)

Monet odottivat että saisi maksaa koodit OneCoinilla. Se oli jo moinostettu monta viikkoa sitten. Yllätys on että pakko maksaa yli tuplahinnan. 10060 ONECOINIA= 11569€
Se joka yllättää vielä enemmän on se että ei tullut viranomaista tietoa miksi joudutaan maksaa nuo hinnat.

Tyytymätön kirjoitti...

Kuinka moni yritys toimii niin, että pitää lähteä jostain helvetin pääkonttorista hakemaan vastausta!?! Yleensähän se jos mikä on kiellettyä, ja asiakaspalvelijat on sitä varten, että annetaan ruohonjuuritason asioihin vastausta ja koordinoidaan eteenpäin jos ei omat kyvyt riitä. Mikä yritys voi toimia näin eenokinaikaisesti? Ihan sama kuin pitäisi lähteä Jenkkilään vahtaamaan jotain sertifikaattia, että tiedetään toimiiko tämä tuote varmasti Euroopassa.

Ihan oman turvallisuuteni vuoksi, en varmasti Petterinä lähtisi ainakaan ilman henkivartijoita minnekään rikollisten armoille Bulgariaan. Kuinka monta rikollista nimeä pitääkään firmasta löytyä, ennen kuin sidosryhmäläiset voi uskoa sen toiminnan olevan vilpillistä? 1, 2, 3, 4, 5?

Anonyymi kirjoitti...

Sanon mielipiteeni kaunistelematta:
OneCoiniin lähtevät ovat tyhmiä ja ansaitsevat rahan menetyksensä jahka pyramidi kaatuu.

-mies Vaasasta

Anonyymi kirjoitti...

"Sanon mielipiteeni kaunistelematta:
OneCoiniin lähtevät ovat tyhmiä ja ansaitsevat rahan menetyksensä jahka pyramidi kaatuu."


Olen täysin samaa mieltä, mutta siltä rikolliset pitää saattaa vastuuseen ja rikoksesta hyötyneiltä tulee rikoshyöty tuomita menetettäväksi.

Anonyymi kirjoitti...


OneCoin:sta on tulossa kaikkien aikojen kovin menestystarina!

On se mukava sitten nähdä kun nämä vastarannan kiiskit selittelevät "ei sitä voinut tietää" :-)


T: myös tyytyväinen

Anonyymi kirjoitti...

On se hienoa nähdä miten näihin pyramidikusetuksiin aina löytyy "tyytyväisiä" uusia asiakkaita. Kunnes piuhat vedetään irti niin taitaa se tyytyväisyysaspektikin muuttua.

Anonyymi kirjoitti...

Blogger Petteri Järvinen sanoi...
Onko joku esittänyt kysymyksen minulle, joka on vailla vastausta?

Minä esitän kysymyksen Onecoin-jäsenille: mikä on "valuutan" myyntikurssi juuri nyt? Millä voitte myydä kolikkojanne?

22. kesäkuuta 2015 klo 10.45

Luuletko olevasi hauska ?

Ei ole miehestä edes vastaamaan kysymykseen .. Toiv ben tai joku muu hiirulainen vastaa.
pitää laittaa radio rockkiin viestiä että Petteri menee puihin. Eikä osaa edes enää vastata.

Anonyymi kirjoitti...

Ben on selkeästi lukihäiriöllä varustettu apukoululainen.

Anonyymi kirjoitti...

Ben Zmith = Peter Nord (https://www.facebook.com/profile.php?id=100008748407621&fref=nf). Kyseisellä kaverilla mielenterveysongelmia eli varsin vakuuttavat taustat höpötyksiinsä:)

Anonyymi kirjoitti...

Heh, on tämä kyllä hauskaa luettavaa. Onecoinin puolustelijat ovat joko mahdottoman yksinkertaisia tai tietoisesti mukana huijauksessa. Taitaa valtaosa ellei kaikki puolustavat puheenvuorot olla tämän "maajohtajan" kirjoittamia. Jos hän on fiksu, on jo valmiiksi katsonut maan josta ei ole luovutussopimusta Suomeen. Sikäli mikäli onnistuu hänkään kotiuttamaan osuuttaan. En olisi mahdottoman yllättynyt mikäli Greenwald huijaisi häntäkin.

On kyllä ihmeellistä kuinka tökerösti tämä huijaus on rakennettu. Olisi näiden tunnettujen huijareiden pitänyt olla kokonaan taka-alalla nimettömänä ja käyttää kulissipersoonia julkisivuna. Mutta taitaa perustua siihen samaan tekniikkaan kuin kaverin iskukeinot baarissa. Kysyy naisilta suoraan että saako petiseuraa ja kun käy koko baarin läpi niin puolessa tunnissa on daami mukana, eikä tarvitse hukata koko iltaa vonkaamiseen. Pyramidihuijauksissa homma toimii ihan samalla periaatteella. Kansasta ei ole kuin muutama prosentti potentiaalista saalista, mutta sehän riittää hyvän tilin tekemiseksi. Nigerialaiskirjeet toimii täysin samalla periaatteella.
Tämmöisiin huijauksiin mukaan lähtevät kun ovat sen verran yksinkertaisia ettei taida olla väliksi vaikka firman nimi olisi ConCoin tai suomeksi HuijausKolikko.

Koko kryptovaluuttakonseptillakaan (Onecoin ei siis ole kryptovaluutta) ei ole tulevaisuutta. Minkä tahansa rahan käytettävyyteen oleellista on kuinka monessa paikkaa sillä voi maksaa ja miksi yritykset ottaisivat ylimääräisiä kurssivaihteluriskejä. Nykyisissäkin valuutoissa se huonoin puoli on kurssivaihtelut, mutta kryptovaluutassa kurssivaihtelut ovat kertaa 10000 suuremmat. Jopa Hjalliksen omassa hartwall-arena-rahassa oli enemmän järkeä...ja samalla enemmän ostopaikkoja.

Järvisellä riittää ihailtavasti sitkeyttä ja mielenkiintoa aiheeseen vastailla, vaikka siitä ei ole mitään epäselvyyttä onko kyseessä huijaus vai ei. Valitettavasti Poliisilla Suomessa ei ole resursseja ennaltaehkäisevästi toimia ja vielä vähemmän ulkomaille. Eikä jälkikäteenkään tässä casessa KRP tutki kuin tämän "maajohtajan" toimet, huijatut rahat jäävät Bulgariaan.

Anonyymi kirjoitti...

Eihän tuossa Benin jakamassa kursseja kuvaavassa Exchange-grafiikassa ole järjen hiventäkään: ostokurssi huitelee koko ajan reilusti myyntikurssin yläpuolella:

http://postimg.org/image/o41x2hztv/

Oikeassa pörssissä tilanne lienee päinvastoin, ja kaupat syntyvät kun ostokurssi hetkellisesti nousee myyntikurssin tasolle. Rujan pörssi nyt on tietysti muutenkin ihan omanlaisensa...

Anonyymi kirjoitti...

Joo missään ei ole mitään järkeä, just so:)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Järvisellä riittää ihailtavasti sitkeyttä ja mielenkiintoa aiheeseen vastailla, vaikka siitä ei ole mitään epäselvyyttä onko kyseessä huijaus vai ei.

Asia on ollut selvä ensimmäisestä kirjoituksestani lähtien (helmikuu).

On kiinnostavaa seurata, miten huijaus toimii, miten ihmiset puolustelevat sitä ja mitä argumentteja käytetään. Ne kertovat paljon myös tulevista huijauksista.

Ja on tietenkin kiinnostavaa nähdä, miten tämä kaikki päättyy.

Anonyymi kirjoitti...

On kiinnostavaa seurata, miten huijaus toimii, miten ihmiset puolustelevat sitä ja mitä argumentteja käytetään. Ne kertovat paljon myös tulevista huijauksista.

Se onni näissä on, että suurin osa näistä on tehty niin hutaisemalla. Jos tekijöillä olisi sijoittaa enemmän alkupääomaa, osaamista ja älyä, huijaus paljastuisi vasta jälkeenpäin (vrt Bernard Madoff). Toisaalta, fiksummat ihmiset onnistuu yleensä tekemään rahaa ihan laillisestikin, joko osakemarkkinoilla tai yritysmaailmassa.

Anonyymi kirjoitti...

Joo kaikki on yhtä huijausta, tämä koko elämä. Ketä me ollaan, mistä me tullaan, mihin me mennään ja mistä taas tullaan. Eli kusetusta ja arvoitusta on koko homma alusta loppuun. Ja minähän olen tiennyt tämän alusta saakka.

Anonyymi kirjoitti...


(alkuperäinen kirjoitukseni: "Sanon mielipiteeni kaunistelematta:
OneCoiniin lähtevät ovat tyhmiä ja ansaitsevat rahan menetyksensä jahka pyramidi kaatuu." )


"Olen täysin samaa mieltä, mutta siltä rikolliset pitää saattaa vastuuseen ja rikoksesta hyötyneiltä tulee rikoshyöty tuomita menetettäväksi."


Samaa mieltä tässä asiassa.

-mies Vaasasta

Anonyymi kirjoitti...

Joo täytyy ihmetellä että hälyytys kellot soi kun tälläisiä "sijoituksia" joissa luvataan sijoituksen arvo nousevan sata tai tuhatkertaiseksi huoltoaseman kabinetissa. Ja taustalla on ihmisiä jotka ovat olleet ennenkin pyramidi huijauksien takana.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti...

Joo on tämä yhtä helvettiä tämä elämä. Onneksi meillä on kuitenkin mahtava EU rakennelma ja sen virkamiehet eli kaikki tärkeät asiat ovat hyvin, kun meistä kansalaisista ja kansallisvaltioistamme pidetään niin hyvää huolta. Tämähän on se kaikista tärkein asia meille suomalaisillekin. Keskitytään me vaan näihin pyramidihuijauksien selvittämiseeen kun EU:n luottotahot hoitavat ja järjestelevät parempaan päin meidän jokapäiväistä elämää. Asit siis tärkeysjärjestykseen.

Heimo Laukkanen kirjoitti...

Nyt alkaa argumentit menemään jo absurdeiksi, mutta sehän sopii Persu-Suomessa. Koska EU, niin tunkki ja apina - ja parempi keskittyä vain johonkin muuhun.

Tämä on mielenkiintoista seurattavaa, sillä pyramidihuijaukset ja verkostot eivät useinkaan tavoita kuin tietyn kansanosan.

Facebookia ja keskustelupalstoja seuraamalla on päässyt edes jotenkin perille mielenlaadusta ja itsepäisistä ajatteluprosesseista, joita vaaditaan vahvaan uskoon ja hankkeisiin osallistumisiin varoitteluista ja epäonnisista esimerkeistä huolimatta. Kognitiivinen dissonanssi on myös vahvasti läsnä -- puhutaan samaan aikaan pelaamisesta sekä vakavasti otettavasta sijoittamisesta ja rationaalisista perusteista miksi tulevaisuus on kuten kiiltäväpukuiset sedät sanovat. Epäilijät ja kritiikki myös suljetaan ulkopuolelle tai vaimennetaan huutelemalla ohi ja päälle, sillä eihän meloni ja appelsiini voi pitää samaa lakkia.

Mielenkiintoinen realityshow ihmismielen syövereistä.

Kiitos Petteri että kirjoitit asiasta ja toit tätä isomman joukon tietoisuuteen.

Anonyymi kirjoitti...

Joo kaikki on teille apinoille kusetusta, totta.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

"Ammattilaisuraansa lopettava tennisässä ..."

Liittyykö tämä jotenkin aiheeseen?

Anonyymi kirjoitti...


OneCoin tekisteröitymisiä tulee tuhansia jokainen päivä, mutta ei edelleenkään missään muualla kun suomessa vaahdota huijauksista ja pyramideistä. Eikä täälläkään muualla kun Järvisen blogissa tai jossain keskustelupalstoilla.

Mikä kumma siinä on ettei kukaan viranomainen puutu? No minäpäs kerro teille, eli koska kyseessä on vain ja ainostaan lailisesta ja kaiken lisäksi erittäin tuottavasta liiketoiminnasta :-) Kai nyt harmittaa joitakin, mutta antaa harmittaa...

Anonyymi kirjoitti...

Se, että viranomainen ei ole (vielä) puuttunut toimintaan, ei todista paljoakaan. Viranomaiset joutuvat toiminnassaan noudattamaan lakia toisin kuin rikolliset ainekset. Lisäksi tällaisessa moneen eri maahan ulottuvassa jutussa viranomaisten pyörät pyörivät vielä tavallistakin hitaammin. Tämä on varmasti ollut Onecoin-porukan tiedossa, kun he ovat toimintaansa suunnitelleet. Kun vielä toimitaan jossain määrin harmaalla alueella, niin on hyvin epätodennäköistä, että viranomaisevat voisivat/ehtisivät puuuttua asiaan ennen kuin yksittäiset uhrit ovat menettäneet rahansa (vrt. esim. nigerialaiskirjeet).
Tällainen toiminta tulee eri muodoissaan jatkumaan niin kauan kuin suuren yleisön valveutuneisuus on riittämätön arvioimaan toiminnan luotettavuutta ja laillisuutta. Tässäkin tapauksessa on alusta lähtien ollut nähtävillä kaikki mahdolliset hälytysmerkit, mutta siitä huolimatta varsin moni on sijoittanut rahojaan tähän toimintaan. Osa on tehnyt sen varmaankin tietoisesti toivoen olevansa pyramidin huipulla, ja toivottavasti tällaiset henkilöt menettävät kaikki rahansa. Ikäviä tapauksia ovat ne, jotka ovat uskoneet kyseessä olevan oikea liiketoiminta, ja jotka ovat sijoittaneet rahojaan vilpittömässä mielessä. Heitä käy sääliksi.

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan alasajo jo alkanut kun sivut

www.onecoin.eu
www.xcoinx.eu

ovat niin huonossa kuosissa. Vai ovatko ne alusta lähtien olleet näin surkeat tekeleet?

Anonyymi kirjoitti...

On tämä surkeaa ja säälittävää elämää voi voi voi. Kaikki on päin persettä Suomessa ja maailmalla voi voi voi. Sääliksi käy kaikkia suomalaisia voi voi voi. Voi voi voi.

Anonyymi kirjoitti...

Älä sure. Käy vaikka ostamassa itsellesi lisää Onecoineja, niin kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu.

Anonyymi kirjoitti...


Päivä päivältä tuntuu paremmalta, eli koirat haukkuu mutta OneCoin jatkaa voittokulkuaan. Suomalaiset ei edes tajua kuinka suurta OneCoin toiminta jo on...

Unknown kirjoitti...

Päivä päivältä tuntuu paremmalta, eli koirat haukkuu mutta OneCoin jatkaa voittokulkuaan. S
Suomalaiset ei edes tajua kuinka suurta OneCoin toiminta jo on...


Eli taas paviaanit hiljaa?????;)

Ennen splittia tuli 5-6000 uutta jäsentä. (splitti + mining promotio) nyt kun nuo olevat ohi tuli 7000/7päivää...

Muuten oletteko nähneet juttuja lehdissä OneCoinista muuassa kuin Suomessa? Eikä maksettuja ilmoituksia Bulgariassa?

Tilanne nyt 25.6
Maailma: 425.000 +93%
Suomeessa: 5.216 +30%
Ruotsi : 5.165 (-51) +70%

17 Toukokuuta
Maailma: 272.000
Suomi : 4.000
Ruotsi 3.039 (-961)

------------------------------------------------

Tässä viimeiset UUTISET Sebastian Greenwodilta:
https://youtu.be/39v7xYwAFI4

- Sebastian ei vasta uusiin kysymyksiin enää. (Chat was off)
- BV LIVE seuranta
- Puhuu myös "Market Controllista"- ja miksi heillä on pakko olla se
- Osta lisää onecoinia koska nyt hinta on matala
- "Set new targets" - selling a tycoon a day is basically everyone should do (WOOOW?)
- Uudet promotiot tulossa ensi viikolla - (ei mitään yllättävää ;))

Anonyymi kirjoitti...

Mites Ameriikan valloitus? Joko kohta aukeaa?


Voi elämän kevät tuota Onecoinin "pörssiä". Uskooko joku tuohon tosissaan? Sehän on "valuutan"vaihtopiste, osto ja myynti ovat kiinteään hintaan. Ihku oikeassa pörssissä osto ja myynti toteutuvat silloin kun myyjän ja ostajan hintanäkemykset kohtaavat.

Onecoin yhtiö määrittelee kiinteän kurssin jolla leikkirahoja saa vaihtaa erittäin rajoitetusti euroihin? Osto 1,25 ja myynti 1,15. Siitä huolimatta yhtiö määrittelee kolikon hinnaksi 0,50e paketteja ostaessa? Ja kenellekään sioittajalla ei soi kellot päässä?

Tyypillisen ponzin tapaan homma toimii niin kauan kuin oikeita euroja virtaa sisään enemmän kuin ulos. Sitten kun virta kääntyy, niin töpseli nykäistään irti. Jo pelkästäään ajatuksen tasolla on järjetöntä että joku firma ilmoittaa tekevänsä 2,1 miljardia kryptokolikkoa arvoltaan 1,25 euroa.

Unknown kirjoitti...

ilmoittaa tekevänsä 2,1 miljardia kryptokolikkoa arvoltaan 50-100 euroa.

------------------------------------------------------------------------------
Uusi tilanne.... Usa menee hyvin nyt...
https://docs.google.com/spreadsheets/d/1Ckapn_uXikMHCt2hhX9bDFrn1XPuoUCd02SOhYAvLMA/edit?pli=1#gid=0

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

OneCoin USA virallinen avaus on 4.7

Mukava nähdä miten kasvu edelleen kiihtyy :-)

Ja Venäjän virallinen avaus vielä ennen heinäkuun puolta väliä...

:-) harmittaakohan joitakin taas .....

Anonyymi kirjoitti...

Ei harmita. Mutta jos on sitä mieltä että esimerkiksi Suomen lain rikkominen on ok ja kuvittelee selviävänsä siitä kuivin jaloin rahat taskussa niin kuulostaa lähinnä siltä että kynää pitäisi teroittaa.

Ammattirikolliselle se ei toki ole mikään ongelma, äkkirikastumista unelmoivalle ihmiselle jolla on myös kytköksiä ja elämä suomessa voi olla..

Se että saako vaikka tässä vaihessa liittymällä vielä voittoja riippuu täysin siitä kuinka kauan illuusiota kryptovaluutasta pystytään ylläpitämään.
Stop on jokatapauksessa tulossa, jokaisen coinistin kannattaa puntaroida tulevien tuottojen ohella tulevia rikosoikeudellisia seuraamuksia.
Rahankeräysrikoksesta saatu hyöty kun tuomitaan poikkeusetta menetetyksi valtiolle. Jos osaa omaisuuden piilotella hyvin niin mikäpä siinä.

Olen aika varma että tässä vaiheessa liittymällä ei enää ehdi mitenkään edes omiaan saamaan pois, viimevuoden puolella liittyneenä se voi olla vielä mahdollista jos on aloittanut myymään sen sallitun maksimin heti kun siihen tuli mahdollisuus.

Tosin eipä ole kukaan vielä raportoinut onko cash withdraw koskaan omalle tilille saapunut...

Anonyymi kirjoitti...

Lisättäköön vielä että olen kuullut ihan "ylemmältä taholta" asti että missään nimessä ei kannata eikä varsinkaan "saa" nostella rahoja. :)

no eipä tietenkään koska suuremmat nosto-operaatiot käyttäjien toimesta kaataisivat koko homman heti, kannattaa siis miettiä onko ensimmäinen joka nostaa, vai onko se joka ei nosta koskaan... siis edelleen olettaen että koko nosto on mahdollinen.

Anonyymi kirjoitti...


Jos OneCoin olisi edes tutkinnassa, niin jollakin olisi silloin syytä epäillä laittomuuksia. Eikä edes tutkinnassa oleminen ole osoitus, että jotain laitonta olisi tapahtunut. Mutta kun OneCoin EI ole edelleenkään edes tutkittavana :-)

Harmittako taas....

Mitään tuollaisia ohjauksia, ettei rahoja saisi nostaa EI ole olemassa. Päin vastoin, eli sisäisissä ryhmissä kysellään ja kerrotaan kokemuksia siitä, että kaikki toimii.

Harmittaako edelleen....

Voi pahulainen kun tämä OneCoin tuntuu olevan kuuma peruna joillekkin, eli koittakaa nyt välillä vaikka verrata winkapitaan tai keksikää jotain uutta ja ehkä jotain omaperäisempää....

Petterikin voisi pitkästä aikaa googletella jotain huijauskirjoituksia netin syövereistä ja linkittää tänne tai ehkä aikaisemman tyylin mukaan ruokkia vaikka juttunälkäisiä iltapäivälehtiä :-)

Anonyymi kirjoitti...

Miksi ketään harmittaisi? Eikös tuo OneCoin ole edelleen se paras tapa rikastua? Vai onko nyt niin, että jos nyt liittyy niin ei saa tuosta mahtavasta uudesta innovaatiosta tuottoa?

Anonyymi kirjoitti...

Tarkennetaan. on erittäin vahva suositus tunkille että älä nosta, huomenna saat enemmän. varsinkaan omalle tilillesi mitään.. sillälailla ja diipadaa, toimii markkina missä kysyntää ja tarjontaa ei tahallisesti vääristetä jonkin tahon toimesta. Katsellaan mitä tapahtuu kun se nostokierre alkaa. Kohta se nimittäin käynnistyy.. kiirettä pukkaa...

Anonyymi kirjoitti...

Sijoitustoiminnan perusoletus, "kun tiedät tuottavan kohteen pidä turpasi kiinni ja ostat omilla ja varastetuilla kaiken mitä saat" .. ei ihan päde tässä. Koko katiska kaatuu jos ei mainostus tuota tulosta... voi voi.

Anonyymi kirjoitti...


Jotain juttua Ruja Ignatovan tekemisistä...


http://www.mckinsey.com/insights/financial_services/at_a_crossroads_corporate_banking_in_eastern_europe

Vai onko tuokin väärennys.... :-)

Anonyymi kirjoitti...

ONECOIN SE VAAN PORSKUTTAA VÄÄJÄÄMÄTTÖMÄSTI ETEENPÄIN, ON TÄÄ HIENOO! EI MUUTA KUIN KIITOS JA KUMARRUS HENKILÖLLE JOKA KERTOI MINULLE ONECOIN KONSEPTISTA JA SEN TARJOAMASTA ERITTÄIN MIELENKIINTOISESTA MAHDOLLISUUDESTA.

Anonyymi kirjoitti...

Voisiko joku OneCoinisti jossain välissä toimittaa ihan konkreettisen selvityksen siitä, onko tilille (siis omalle PANKKItille) tullut ensimmäistäkään aikuisten oikeeta EUROA tuolta OneCoinin suunnasta.

Jaskari kirjoitti...

En mina epäile, etteikö rahaa olisi tullut. Ihan kuten kaikissa pyramidihuijauksissa, niin kyllä sitä jonkun pitää mersulla pihaan ajaa, että huijaus vaikuttaa uskottavalta. Mutta mitä enemmän rahaa tulee, sitä suuremmat mahdollisuudet on joutua poliisin hampaisiin ja tuomittavaksi rikoksesta. Mutta ahneus se on. En usko, että ketään niin typerää enää on, että tässä vaiheessa kuvittelisi toiminnan olevan jotenkin laillista ja tähtäävän jonkin kryptovaluutan julkaisemiseen.

Anonyymi kirjoitti...

"Jotain juttua Ruja Ignatovan tekemisistä..."http://www.mckinsey.com/insights/financial_services/at_a_crossroads_corporate_banking_in_eastern_europe"


Onecoinhan väittää Rujan olleen osakkaana Mckinseyllä, tuossa kerrotaan että hän on ollut Sofian toimiston konsulttina, aika matka tuolta alimmalta tasolta osakkaaksi.


Eihän kukaan ole väittänyt ettei Ruja olisi ollut töissä Mckinseyllä. Sillähän ei ole mitään tekemistä Onecoin huijauksen kanssa, ei kai koulutus tai entiset työpaikat takaa sitä ettei voisi huijata.

Anonyymi kirjoitti...

Suomi hyttysten ininä vain jatkuu ja perus suomalainen näkee uniakin poliisin saapumisesta omalle kotiovelle. Tässähän pelottaa jo niin perkeleesti:) Hörpätään kaffet sinivuokkojen kanssa aina kun tavataan sillä poliisihan on pop!

Anonyymi kirjoitti...


Tuo linkin artikkeli on vuodelta 2009. Mitäs tämä osakkuden kyseenalaistaja on mieltä, eli olisko Mckinsey nostanut jo aikoja sitten meteliä perättömästä osakkuusväitteestä :-)
Oxfordista olivat tiedustelleet Rujalta, että mitä hän on tehnyt kun näitä taustakyselyitä alkoi tulemaan ja suurin osa kyselyistä oli sellaista tuubaa joka osoitti ettei kysyjä edes tiennyt mitä oli kysymässä :-)

Joku kyseenalaisti sen, ettei firmalta tulisi rahaa omalle tilille. Arvatkaapas olisiko tästä noussut jo melkoinen meteli jos nuo verkostossa nousseet aktiiviset supertienaavat eivät olisi saaneet rahojaa myös ihan rahana. Aktiivisimmat verkoston rakentajat eivät tee hommaansa rakkaudrsta kryptovaluuttaan vaan rahasta. Tässä tapauksessa kaikki me jotka emme ole aktiivisia verkostoija, olemme myös erittäin kiitollisia kaikille aktiivisille. Kun verkosto kasvaa kovalla erittäin vauhdilla, niin se luo hyvän pohjan sille paljon odotetulle arvon nousulle. Niin ja kirjoitin, että luo pohjan, eli en luvannut enkä ennustanut arvon nousua :-)

Onkos nämä kitisijät miettineet, että miten Rujan, Sebastianin, Juhan ja monen muun kävisi jos olisivat kusettamassa näin isoa porukkaa? Joukossa on väistämättä sellaisia toimijoita joiden kanssa ei kusettajilla olisi leikkimistä, eli itse pidän jo tietoisen kusettamisen riskiä koko ajan pienenevänä. Liiketoiminta voi toki mennä pieleen, mutta silloin ei puhuta eneää kusettamisesta vaan ihan eri asioista. Esimerkkinä pieleen menneestä kuviosta toimineen hyvin Talvivaara.

Nyt siis ne kitisee ja metelöi jotka ei ole mukana, eivätkä tiedä missä mennään ja mitä on tulossa.

Anonyymi kirjoitti...

Ahaa, olet siis sitä mieltä että tuo 50coin/päivä myyntirajoitus ei koske esim vuorista? no kuinka alhaalla pyramidissa pitää istua että joutuu tuollaisen rajoituksen raiskaamaksi?

En kyllä käsitä miksi kukaan ei edes vaikka kymmentä euroa sieltä yritä nostaa ja kaikki vaan arvailevat että "kai se toimii". Siksi että verkostossa ylempänä on lähes kielletty nostamasta rahaa, olen sen omin korvin kuullut "yläjohtajan" ja tunkin keskustelua sivukorvalla kuunnellen.

Joku täällä kommenteissa tosin ilmoitti jo n. viikko sitten laittaneensa jotain nostoon, ilmeisesti ei ole rahoja kuulunut.

Anonyymi kirjoitti...


Kummallisia kommentteja, eli kerrotaan jotain sivukorvalla kuulluksi.. Uskomatonta soopaa... Vaikka voihan kuka tahansa puhua mitä sylki suuhun tuo tai mitä googlettamalla saattaa vastaan tulla, eli juuri niin kun Järvinenkin on tehnyt.

Kolikoiden myynti käynnistyi ja alussa siinä on rajoitteita joita puretaan asteittain. Tällä ei vaan ole mitään tekemistä rahojen kotiuttamisasian kanssa, eli kun euroja on tullut omalle tunnukselle, niin ne voi todellakin siirtää omalle tilille jos niin haluaa. En ollenkaan epäile, etteikö jopa monikin ole sitä mietä, että nyt kannattaa myös ostaa lisää. Tämähän on ihan jokaisen oma asia.

Tietotoimisto kirjoitti...

"Kummallisia kommentteja, eli kerrotaan jotain sivukorvalla kuulluksi.. Uskomatonta soopaa... "

No tässä on vähän pakko, kun ainut keino muuten saada vastauksia on lähteä Bulgariaan aidosti ja oikeasti 50 henkilön toimistoon keskustelemaan supertietokoneiden lomasta yhtiön pomon kanssa jos sieltä jotain konkreettista irtoaisi.

Anonyymi kirjoitti...

"Tällä ei vaan ole mitään tekemistä rahojen kotiuttamisasian kanssa, eli kun euroja on tullut omalle tunnukselle, niin ne voi todellakin siirtää omalle tilille jos niin haluaa."

Olet siis itse nostanut ja todennut että eurot myös tulee tilille?
Hieno homma jos näin on...

Tuo myyntirajoitus on todella naurettava keino pitkittää tämän huijauksen elinikää. Coineja voi myydä Rujalle niin kauan kun uusista koulutuspaketesta tuleva rahavirta ylittää ulospäin suuntautuvan, rajoituksella ja aivopesulla tuota voidaa kontrolloida tehokkaasti. Vaihtopörssi itsessään ei ole pörssiä nähnytkään.

Virta katkeaa kun itse pyramidin sisällä alkaa levitä ymmärrys mistä tässä oikeasti on kyse ja pelko voittaa ahneuden. Kyse voi olla viikoista tai kuukausista, todennäköistä kuitenkin on että vuotta 2016 tämä häkkyrä ei näe.

Anonyymi kirjoitti...

Hehheh.. jotenkin tutun kuuloisia nuo Utokenin "edut" BitCoiniin verrattuna:
http://www.ufunclub.biz/about-ufun/

Miksi tässä näin kävi??? :o
http://www.coinbuzz.com/2015/04/13/arrests-in-ufun-crypto-currency-pyramid-scheme/

Anonyymi kirjoitti...

Vakuuttelut suuntaan ja toiseen OneCoinin suhteen ovat yhtä tyhjän kanssa niin puolesta kuin vastaankin, mutta taitaa tämän palstan sekopäät silti jatkaa kinasteluaan. Lämmintä kesää kaikille selväpäisille kuin myös sekopäisillekin:)

Anonyymi kirjoitti...

no, vastaan on ainakin yksi hyvä argumentti kaikille suomalaisille intoilijoille.

nimittäin sanoi maajohtaja mitä tahansa niin tuossa toteutuu täysin pyramidihuijauksen peruselementti erotuksena verkostomarkkinoinnista eli vastikkeeton myynti.

Kun asiaa lopulta setvitään on rahat hyvä olla piilotettuna jos niitä joskus edes tajuaa ottaa ulos. Muuten ne menevät valtiolle, mutta toisaalta, eipä haittaa tuokaan, kyllä se 100% ulosmittaus aina hikisen veroprosentin voittaa.

Mielenkiintoista on myös se että suomessa kryptovaluutan myyntiä verotetaan ansiotulona. Käsittääkseni tästä OneCoinista on "auditoitu" suomalaisia että kyseessä ovat pääomatulot.

Mikäli näin on, ei siis kryptovaluuttaa ole (no onhan se selvää muutenkin ettei ole jos asiasta mitään ymmärtää), tai joku muu puhuu potaskaa.

Onnea vaan kaikille jotka kuvittelevat rahan luonnin tyhjästä ilman vakuuksia olevan mahdollista. Maailmassa pyörii arviolta 100 isompaa pyramidia joka vuosi. Ja jokaikinen niistä myös kaatuu maksimissaan pari vuotta perustamisensa jälkeen jos Madoffit jätetään laskuista, silloin kun on pyöritty "hieman" korkeammalla tasolla.

Unknown kirjoitti...

http://www.seva.ca/
http://www.seva.ca/supporters.htm

Please note: Seva Canada has no current relationship with One World Foundation or OneCoin.

https://youtu.be/pR59jTbPK-o

Tuli lisää kyseltävää jos joku lähtisi Bulgariaan ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ennenkuin alkaa laittamaan rahaa leveään elämään, niin kannattaa muistaa, että verottajalta(kin) luvassa postia ensi keväänä. Louhinta on ansiotuloa. Jos onecoin lompsassa on nyt louhittuna vaikkapa 60000€ arvosta onecoineja niin ansiovero% tulee olemaan n. 50. Verottaja kuittaa 30000€. Verottajalle ei käy maksuksi onecoinit. Ei taida lailliset veronkierrot nyt tähän hätään auttaa, yksilölliset vakuutusijoitukset on niille joilla on riittävästi euroja.

Parhialan instagram päivityksestä päätelleen esikuvia maailmalta löytyy.
https://instagram.com/p/y_bx-RBpcg/?taken-by=juhap58
Jos ihailun kohde on Jordan Belfort, hänen tapansa elää ja tehdä rahaa niin se kertoo moraalin venymisestä ja kyvystä tulkita lakeja toisin kuin mitä ne on tarkoitettu tulkittavan.
Suosittelen silti jokaiselle erinomaista elokuvaa The Wolf of Wall Street.
Herättänee ajatuksia.

Onhan meillä jokaisella vielä tänäänkin mahdollisuus ostaa koulutusta ja lähteä mukaan äkkirikastumaan.

Mr. Ponzi kirjoitti...

OneCoin-uskonlahko on kyllä käsittämätön sinisilmäisyydessään. Tämä muistuttaa täysin taannoisia uskonlahkojen herätyskokouksia, jossa ihmeparantumisia ostetaan kaatamalla röyhkeän ylipukeutuneen huijaripuoskarin ämpäriin kahmalokaupalla rahaa.

Edes kaksi räikeää huijausta liikkeen sisällä ei saa silmiä avautumaan:
1) Forbes-lehden kansimainoksella haluttiin antaa vaikutelma todellisesta arvostetusta bisneksestä, jota piireissä levitettiin aluksi aitona kansikuvana ja levitetään varmaan vieläkin.
2) Koulutuspakettien sisältö on kopioitu internetistä saatavista kirjoista ilman lupaa ja tekijänoikeuskorvauksia.

Pelkästään nämä kaksi asiaa pitäisi saada jokaisen uskonlahkolaisen vapisemaan, mutta ei kun kiima senkun yltyy, jotta edelleen pystyy itsensä ja muut vakuuttamaan toiminnan oikeudellisuudesta. Sinä hyväuskoisena sijoittana et ole tässä yksin, vaan mukana on kaikki ne, jotka olet saanut ylipuhuttua mukaan. Vaikka sinä saisit omasi takaisin, kaikki eivät välttämättä saa. Ystäviä pyramidipelillä ei ole koskaan hankittu.

Haluan kysyä, onko ketään OneCoinilaista, joka epäilee toiminnan laillisuutta?

Anonyymi kirjoitti...


Pari asiaa..

OneCoin joukkue on teettänyt kunnon verokonsultilla vero-ohjeen, eli mukana olevista ainakin suuri osa suhtautuu laillisuusasioihin varsin vakavasti.

Enemmän toimivista aktiivisemmat ovat hakemassa/hakeneet verottajalta sitovaa ennakkopäätöstä, koska OneCoin ansainta on joiltain osin poikkeava aikaisempii vastavalla tavalla toimineisiin järjestelmiin verrattuna.

Anonyymi kirjoitti...

Joo tota vero-ohjettahan maajohtaja mainosti ja suositteli, että jokainen hankkii häneltä hintaan 20e.

Mr. Ponzin tekstiin viitaten, ja niiden jotka Petteriä parjaa. Petteri ei ole ainut henkilö, joka yrittää varoitella huijauksesta. Maailmaa myöten on iso liuta keskusteluja menossa. Tässä eräästä niistä katkelma, tätä jo ohimennen yllä sivuttiin.


-.-.-.
I joined utoken probably about a year ago… after all the same things were being promised that onecoin now promises.. backed by gold… get rich off the splits… value can never go down…

But after being involved for awhile… well we all know what has happened to utoken.

Some utoken members were jumping into this new ONECOIN venture and approached me with it. When I watched the videos I was shocked at all the same promises and comp plan this company was also making.

I just laughed. But then I was sent a picture of a FORBES MAGAZINE COVER… immediately a big red flag went up because it was such poor quality.

ONECOIN was pushing this cover as Ruja and onecoin being interviewed by Forbes and being featured on the cover of the FORBES BULGARIAN MAGAZINE FOR THE MAY ISSUE.

I then decided to do my due diligence and check out this story. I didnt want to see others hurt with all the hype that goes along with this industry… like what this Ken Labine is doing to build his downline.

When I contacted Forbes they replied to me saying that RUJA and her company WAS NOT interviewed by them or featured on the Forbes Magazine… that she was in the Brandvoice that Forbes uses to let businesses pay for advertising space.

So in reality Ruja paid big money to have her ad that she wrote herself placed in this brandvoice. I could not believe how they were using this Forbes Magazine lie to deceive people.
-.-.-.

Anonyymi kirjoitti...

On olemassa kolme tilaa jossa ihminen voi olla: 1. henkilö ei tiedä, että hän ei tiedä (huonoin mahdollinen tila), 2. henkilö tietää, että hän ei tiedä ja 3. henkilö tietää, että hän tietää. Missä tilassa me itse kukin olemme erinäisten asioiden suhteen elämässämme, siinäpä meille jokaiselle mietittäväksi ja pähkinää purtavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

https://naputtelua.wordpress.com/2015/06/30/rahtikultilla-rikkaaksi/

Anonyymi kirjoitti...

Erinomainen kirjoitus, suosittelen:

https://naputtelua.wordpress.com/2015/06/30/rahtikultilla-rikkaaksi/

Anonyymi kirjoitti...

https://naputtelua.wordpress.com/2015/06/30/rahtikultilla-rikkaaksi/

Hyvä kirjoitus, mutta ei Bitcoinin lohkoketjussa ole mitään erikoista, jonka takia vain sillä voisi olla arvoa. Jos Bitcoinilla voi olla arvoa, voi sitä olla samasta syystä myös altcoineilla. Lisäksi niillä käydään kauppaa vapailla markkinoilla, joten arvo on joka hetki tiedossa. Onecoineja ei voi myydä ja ostaa vapaasti, joten niiden arvo on tuntematon, mutta ei todennäköisesti kovin korkea, koske Onecoineja ei voi edes siirtää omaan lompakkoon ja koska koko "valuutan" toiminta loppuisi bulgarialaisen pikkufirman kaatumiseen.

Unknown kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=7TiRAPxJVKM

Anonyymi kirjoitti...


Odottelen tässä edelleen, että poliisi käy tutkimaan OneCoin:ia. Onko kaikki poliisit kesälomalla, vai mistä se johtuu ettei mitään tutkintaa tunnu alkavan?

Taidan taas googlettaa totuuksia :-)

Heimo Laukkanen kirjoitti...

Onecoin-veijarit ovat kyllä herttaisia.

Enää puuttuu, että Onecoin sijoittaisi Fennovoimaan.

Anonyymi kirjoitti...

On se Ruja Ignatova todellinen virtuaali- ja satuolento vai onkohan sittenkään:): http://www.mckinsey.com/insights/financial_services/at_a_crossroads_corporate_banking_in_eastern_europe

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/digi/2013041616909230_du.shtml

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kyseinen Iltalehden juttu on yli kaksi vuotta vanha.

Jostain syystä siinä puhutaan cd-levyn säilyttämisestä eikä mainita paperilompakkoja lainkaan.

Säilyttipä Bitcoineja miten tahansa, se on silti paljon turvallisempaa kuin omien rahojen siirtäminen bulgarialaiselle tilille, jonka käyttöoikeuden luovuttaa tuntemattomille tahoille.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, työskentelisiköhän sinun kaverisi Ben Zmith eräässä taloutta tutkivassa- ja ennustavassa laitoksessa.

Anonyymi kirjoitti...

Huvittaa Petterin puolustelu Bitcoinia kohtaan ja kun herralle tarjotaan matkaa tutustumaan henkilökohtaisesti yhtiön perutajaan ym asioihin niin ei ole herralla pokkaa hypätä koneeseen vaan täällä epätoivoisesti jänkkää vastaan, ja vielä olevinaan tietokirjailija. Oisit nyt kerrankin mies ja menisit käymään siellä pääkonttorilla kun se on sulle tarjottu vielä ilmaiseksi. Kerro sen jälkeen mielipiteesi uudelleen kun olet saanut faktaa paikan päällä.

Anonyymi kirjoitti...


Säilyttipä Bitcoineja miten tahansa, se on silti paljon turvallisempaa kuin omien rahojen siirtäminen bulgarialaiselle tilille, jonka käyttöoikeuden luovuttaa tuntemattomille tahoille.
==============

Tämä kommentti kertoo tietokirjailijamme osaamisesta ja asenteesta riittävästi :-)

Anonyymi kirjoitti...


Kun kerran täällä on mielipiteen vapaus, niin käytettäköön sitä.

Petteri on maineensa saanut ennen internettiä, eli silloin kun oli hemmetin helppo ottaa jenkkikirjoja ja kääntää niitä suomeksi suomalaisille. Tästä työstä Petterille suuri kunnioitus, eli huonen kielitaidon suomalaisille iso apu.

Tämä tausta ei kuitenkaan tee Petteristä kummosta asintuntijaa ja nyt siteerataan tietokirjailijaksi maineesta joka on luotu nykykäsityksen mukaan historiallisella ajalla Windows ja Dos aikakudelta. En väitä etteikö Petteri jotain osaisi, mutta hieman kevyeltä tausta tuntuu noin asiantuntijaksi nimittämiseen.

Sitten nuo suusta tulleet sammakot, eli "ei valuuttaa luoda tyhjästä" tai se että miten tahansa säilytetty Bitcoin on turvallisempaa kun sahojen siirtäminen Bulgarialaiselle tilille. Asiantuntija ei tällaisia yoistuvia möläyksiä suustaan päästä.

Kuten tuo koko OneCoin parjauksen alku, eli tyyliin hieman googlettelin. Kovin kaukana uskottavasta ja asiantuntemusta herättävästä toiminnasta.

Tämä kommentti ei siis ota kantaa onko OneCoin kusetus vai jotain muuta. Otan kantaa vain Petterin tapaan käsitellä asiaa ja kyseenalaistan julkisuuskuvan luomaa asiantuntemusta.

Anonyymi kirjoitti...

Parjausta tai ei, koko häkkyrän luonne selviää tyhmemmällekin 15 minuutin "pikkuisella googlettelulla".

Harmillista on se että jos on ystävältään tai tuttavaltaan kuullut pomminvarman sijoitusvinkin ja rahat on lyöty sisään on googlettelu sen jälkeen kiellettyä ja vähintäänkin kaikki netistä löytyvä informaatio on tahallista vääristelyä.. joopa joo.

Anonyymi kirjoitti...

"On se Ruja Ignatova todellinen virtuaali- ja satuolento vai onkohan sittenkään:): http://www.mckinsey.com/insights/financial_services/at_a_crossroads_corporate_banking_in_eastern_europe"

Ruja on ollut elokuussa 2009 konsulttina McKinseylla. Koko huijaus on toteutettu naurettavan huonosti alkaen johtohahmojen taustoista. OneCoinhan mainostaa, että Ruja on ollut partnerina Mäkkärillä, mikä pelkästään tämän dokumentin perusteella todentuu vääräksi. Kukaan konsulttina 2009 toiminut ei olisi edennyt partneriksi muutamassa vuodessa.

Niin monet yksityiskohdat on toteutettu äärimmäisen huonosti, mutta silti ihmiset lankeavat tähän helpon rahan toivossa, säälittävää.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, työskentelisiköhän sinun kaverisi Ben Zmith eräässä taloutta tutkivassa- ja ennustavassa laitoksessa.

Anonyymi kirjoitti...

miten tahansa säilytetty Bitcoin on turvallisempaa kun sahojen siirtäminen Bulgarialaiselle tilille

Tämä pitää paikkansa, koska bulgarialaiselle tilille siirretyillä rahoilla saa parhaimmassa tapauksessa 100-kertaisesti ylihinnoiteltuja tokeneita, tai vaihtoehtoisesti häviää kaikki. Kyse on lähinnä siitä tekeekö tappiota 99% vai 100%.

Bitcoineja voi varastaa, koska niitä ei ole sidottu mihinkään identiteettiin. Se on yksi Bitcoinin tärkeimmistä ominaisuuksista. Lompakossani olevia euroseteleitä voi varastaa. Se on käteisen rahan ominaisuus. Ideat ovat yksinkertaisia, eikä niiden ymmärtämiseen tarvita asiantuntijaa.

Onecoin väittää ajavansa Bitcoinin kaltaista ohjelmistoa, joka oikein konfiguroituna toteuttaisi ominaisuuksia, jotka Onecoinin kannattajien mielestä ovat perustavanlaatuisesti haitallisia. Ei tarvitse olla asiantuntija havaitakseen, että kyse on sumutuksesta.

Unknown kirjoitti...

Tämä pitää paikkansa, koska bulgarialaiselle tilille siirretyillä rahoilla saa parhaimmassa tapauksessa 100-kertaisesti ylihinnoiteltuja tokeneita, tai vaihtoehtoisesti häviää kaikki. Kyse on lähinnä siitä tekeekö tappiota 99% vai 100%.
-------------------------------------------------------------
Totta. no ehkä sanoisin 20-100% tappiota ;)
-------------------------------------------------------------
Eikö kukaan ymmärtänyt että Ruja on Diktaattori?? Hän voi jopa sulkea koko homman huomenna? 1coin= 1000tokenia?? 1coin= 0.00000001€? Ei olisi edes yllätystä jos hänella olisi oikeus lahjoitaa kaikkien 1coinia Oneworld foundation:illeen. Hän voi varmasti potkia ulos kenen tahansa hän halua ryhmältä ilman syytä.

Kuka haluaisi säästää kaikki rahaansa yhden henkilön omistavalle yhtiölle?
Siksi, se on ihan varmaa, että kaikki jotka ovat 1coinissa mukana haluavat rahat kertaa jotain ja kaikki niin nopeasti Euroihin kun mahddollista...Sitten että jos se on kryptovaluutta tai ei, tai kuinka hyvin se toimisi maksuvälineenä, ei kinnostaa ketään.
-------------------------------------------------------------
Ja sitten tuo Petteri Sofiaan matkasta. Jos Ruja saa tietää mitä Tommi on sanonnut Radiossa, hän tulee lentäämään pois Onecoiniasta yhtä vauhdikasti kuin Nigel Allan helmikuussa.

#Saa kaikki faktaa Sofiassa# - vuoden huonoin vitsi?

Asiainhoitaja kirjoitti...

Jep, tulisikohan antaa Rujalle vinkki ja kääntää maajohtajan sanomiset?

Karikatyyrimaajohtajasta puheenollen, hän luultavasti ylläolevan vuodatuksen kirjoitti, niin:
voisitko itse todistaa miksi tämä on väärin mitä lainasit.
"ei valuuttaa luoda tyhjästä"

Anonyymi kirjoitti...

Itse en ainakaan uskaltaisi lähteä mihinkään bulgariaan katsomaan ilmiselvien huijareiden selityksiä "virtuaali rahasta". Naurettava väite pyytää sinne lähtemään.

Onkos joku saanut jo tienattua tällä hommalla jotain vai onko kaikki vain odotusta räjähdysmäiseen arvon nousuun?

Get money and run...

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, työskentelisiköhän tuo sinun kaverisi Ben Zmith eräässä taloutta tutkivassa- ja ennustavassa laitoksessa.

Anonyymi kirjoitti...

Sen verran vahvasti muistuttaa Ben Zmithin jutut, asenne ja toiminta erästä taloutta tutkivassa- ja ennustavassa laitoksessa työskentelevää henkilöä, että kysymys ei voi olla sattumasta.

Anonyymi kirjoitti...

Ben Zmithin toiminta pyrkii tukahduttamaan ja tuhoamaan toisten ei häntä miellyttävien tahojen toiminnot, näköjään keinolla millä hyvänsä.

Anonyymi kirjoitti...

Erinomainen kirjoitus, suosittelen:

https://naputtelua.wordpress.com/2015/06/30/rahtikultilla-rikkaaksi/


Kiitos! Tuli naputeltua toinenkin. Ei liity suoraan OneCoiniin, mutta tuo lisää syvyyttä edellisen kirjoitukseen, josta en halunnut tehdä liian pitkää.

https://naputtelua.wordpress.com/2015/07/02/bitcoiniin-liittyvat-vaarinkasitykset-osa-1-missa-bitcoinit-sijaitsevat/

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, ettei tuo "naputtelija" kaverisi olisi vaan sama salaperäinen ja mysteerinen alias Ben Zmith:).

Unknown kirjoitti...

"ei valuuttaa luoda tyhjästä"

kyllä saa luoda tyhjästä kuinka paljon tahansa.
Mutta mikä sen arvo on, se on eri asia.
-----------------------------------------------------
splitti tuli 18.6 ja silloin oli 417.500.
nyt 433.000 eli noin 1150 uutta jäsentä päivässä
Se on 5-10x vähemmän kuin ennen splittia.

Tietääkö joku jos uusia tarjouksia tulossa tänään?

Unknown kirjoitti...

Seva Kanada hyväntekeväisyys julistaa että ei ole yhtään suhdetta dr Ruja Ignatovan
one-world-foundation säätiöön.


http://onecoinscam.com/2015/06/28/seva-canada-charity-declares-no-relationship-with-dr-ruja-ignatovas-one-world-foundation-or-onecoin/

Mitä luulette, mitä Ruja pitäisi tehdä rahoilla nyt??? Se on 6.000$.... eli noin 73 lasta joka sai apua oli se 100CAD/lapsi.....hauskaa että he itse laskivat 73! ja heidän sivuilla on se vielä vanha teksti:
One World Foundation children helped Children 73
http://www.oneworldfoundation.eu/#
https://www.youtube.com/watch?v=zBXbJh4KrjI


tässä muuten Greenwoodin teksti joka puhuu asiasta ylpeänä:

When it comes to the the foundation I'm really proud of Dr Ruja and her team what
they've done for the One World Foundation. It really means a lot to the people around
the world how we can help other people and especially children around the world.
And it's not only about you know making money in this world it's about giving back
to the communities.

And you know the fantastic thing is we can actually use our coins to do the donations
Now there was a lot of donations happening during the event in Dubai, and since then we
have seen this escalating. We have seen people from all around the world in the network
donating coins for the OneWorld foundation.

This really means that people understand. It's about giving back to the communities.
It's really about taking your social responsibility and really giving back.
Now there's already a a lot of children in Cambodia, who have been helped through
OneCoin. Who have actually had the possibility of changing their lives.

It's amazing to see how many people of you really understand what we're doing, and also
what we can do for the world, what we can do to give back to the communities.
I'm very proud of the OneWorld foundation. I'm also very proud of Dr Ruja.


Ja kun Rujan syntymäpäiväjuhlissa ihmiset sai lahjoittaa rahat, kaikki tekivat sen Onecoinilla. Esim Sebastian Greenwood 400.000 Onecoins.

https://www.youtube.com/watch?v=pR59jTbPK-o

Kestää varmasti kauan 50 kolikolla päivässä euroiksi, yli 1600 viikkoa..... onneksi arvo on nousussa 100€:ihin???

Unknown kirjoitti...

Uutinen joka tuli Onecoinin sivuilla 22 toukokuuta:
----------------------------------------------------------------------
One World Foundation: Thank You for Your Support

Thank you all for your generous donations to our One World Foundation during the Dubai Event – great fundraising achievement, where 650.000 OneCoins and 50.000 cash were given to our cause!

Reminding that our mission is to empower children and youth to learn about today’s economy - to educate them how to become successful using the modern technologies in the era of globalization and to master their lives. Also, we will continue with our charity activities and projects at the poorest regions of the world. We have several projects that will be launched soon.

Watch our presentation: https://www.youtube.com/watch?v=L1C8XZsFppo

On www.oneworldfoundation.eu you can donate both OneCoins and cash, and join our efforts to help children improve their health and their lives.

Thank you!
Best Regards,
The OneCoin Team

Anonyymi kirjoitti...


Tänään tuli tieto, että viralliset USA avajaiset on 4.7

Mielenkiintoinen päivä valittu viralliseksi starttipäiväksi :-)

Anonyymi kirjoitti...

Jos Ruja ja kumppanit kuvittelevat että SEC katsoo tuota peliä muutamaa kuukautta pidempään niin ovat täysin pihalla USA:n rahamarkkinajärjestelmien toiminnasta tai sitten näyttävä Exit tehdään juuri SEC:in avustuksella.. voivoi kun kielsivät koko homman.. konkurssi iski.. voivoi.. sentään..

Anonyymi kirjoitti...



Voi voi, jospa ei kukaan kiellä vaan homma vaan jatkuu ja jatkuu... voi voi sentään jos näin pääseekin käymään.

Missään kun ei ole edelleenkään hommaa laitettu stoppiin, eli jospa kuitenkin OneCoin on se iso muutoksen tekijä kryptovaluutoissa :-)

En todellakaan pysty todistamaan, että OneCoin on aito kryptovaluutta, mutta ei muuten pysty nämä kitisijät todistamaan sitäkään etteikö OneCoin olisi aito kryptovaluutta.


Anonyymi kirjoitti...

Hah. Montako kertaa se pitää todistaa että kryptovaluutta ei voi toimia kuten FIAT?
voivoi sentään jos on rahansa tunkenut suohon eikä ymmärrä sen vetelyyttä.. ;)

SEC puuttuu asiaan vuorenvarmasti hyvinkin pian jos USA:n dollareita alkaa Bulgariaan virtaamaan, jos se väliintulo on alunperinkin suunniteltu tapahtuvaksi voin kyllä heittää yläviitosen touhun suunnittelijoille. Tollojen rahat on jo lastattu lämpimimpiin maihin meneviin laivoihin, pikarahtina loput perään mitä vielä irti saa.

Unknown kirjoitti...

ei tullut paljon uutta.
Vegas Tycoon :S
https://www.youtube.com/watch?v=PMjp67w4ckg

Anonyymi kirjoitti...


Legal Opinion Germany julkaistu tänään.....

Eikös pitäs jo kohta tulla huonojakin uutisia....

Anonyymi kirjoitti...


Ruja rakentaa OneCoin ekosysteemin jollekkin tasolle, esim. noin viisi miljoonaa käyttäjää tms. ja sitten firma pörssiin.
Ei olisi enää kitinää yhdestä Bulgarialaisesta mollamaijasta omistajana, vaan se paljon parjatulla verkostomarkkinoinnilla startattu yritys saisi kokonaan uuden uskottavuuden maailmalla.

Tällä tempulla Ruja tekisi supertilin ja kusettajamaineen sijaan olisi monelle melkoinen sankari :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tähän onecoiniin sijoittaneiden pitäisi lukea https://fi.wikipedia.org/wiki/Ponzi-huijaus. Siellä on ihan suomenkielellä selvennetty ponzi huijaus, jotenkin tuntuu samalta kuin onecoin.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, työskentelisiköhän tuo sinun kaverisi Ben Zmith eräässä taloutta tutkivassa- ja ennustavassa laitoksessa. Lämpenee, lämpenee, lämpenee, lämpenee... taitaa työskennellä...

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä lähtee! https://www.youtube.com/watch?v=0I8QRmiTTIU&feature=share

Anonyymi kirjoitti...

Jaahas, huomennakos olisi sitten USA avajaiset (mitä se ikinä tarkoittaakaan). Kenestä tulee maajohtaja? Onko yhtä herkästi tulistuvaa sorttia Suomen kollegansa kanssa? Käydäänkö ainoastaan aitojen takaa kuvaamassa 4th of july -ilotulituksia, että saadaan juutuupiin "USA AVAJAISET OLI JÄTTI MENESTYS" -materiaalia? Place your bets now!

Anonyymi kirjoitti...


Kiitos wikipedian ponzihuijaksen linkin laittaneelle. Kun tuon lukee ja jotain tietää OneCoin:sta, niin viimeistään siinä vaiheessa nomijärkiselle selviää ettei hommalla ole mitään tekemistä ponzihuijaksen kanssa.
Jos tämä olisi näin alkeellinen huijaus kun täällä naamaansa rääpivät yrittävät väittää, niin viranomaiset olisivat laittaneet lapun luukulle jo aikoja sitten.

Eilen julkaistu laillisuuslausunto Saksasta ja hyvin avoimesti markkinoitu USA:n avajaiset ei olisi mahdollisia, jos kyseessä olisi sellainen vedätys, jollaista mielikuvaa täällä yritetään luoda.

OneCoin kasvuvauhti on ollut poikkeuksellisen vauhdikasta ja tämä on tuonut erinomaiset taloudelliset edelytykset toteuttaa uusi ekosysteemi näin tyhjältä pohjalta. Sitten kun perustukset on luotu, niin firma pörssiin. Perustaja tekee supertilin ja mukaan lähteneet kiittää.

Anonyymi kirjoitti...

OneCoin kasvuvauhti on ollut poikkeuksellisen vauhdikasta ja tämä on tuonut erinomaiset taloudelliset edelytykset toteuttaa uusi ekosysteemi näin tyhjältä pohjalta.

Sama suomeksi: Käydään naama punaisena taka-könnölöiden abc:llä meuhkaamassa puuta heinää, jos vaikka saisi muutaman hölmön kaatamaan rahojaan sisään ja tohtori Rutjake antaisi kiitokseksi uuden muovipuvun.

Sitten kun perustukset on luotu, niin firma pörssiin.

Vapise PayPal!!!11!!one

Anonyymi kirjoitti...


Vahvan verkoston kasvattaminen tarvitsee mukaan henkilöitä kaikista kansanryhmistä. Tämä edelliselle kommentoijalle näyttää olevan ilmeisen vaikeaa ymmärtää.

Mielenkiintoista karsoa paljonko porukaa on mukana kun ensimmäinen vuosi tulee täyteen. Tätä seuranneena verkostomarkkinointi on ollut verkoston nopeaan kasvattamiseen varsin älykäs ja samalla rohkea veto.

Pyydän että jatkatte rutinaa, koska tämä kirjoitusten seuraaminen on välillä mukavaakin viihdettä.

SB kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti...
Kiitos wikipedian ponzihuijaksen linkin laittaneelle. Kun tuon lukee ja jotain tietää OneCoin:sta, niin viimeistään siinä vaiheessa nomijärkiselle selviää ettei hommalla ole mitään tekemistä ponzihuijaksen kanssa.


Luitko väärin?

Lainaus --------
(https://fi.wikipedia.org/wiki/Ponzi-huijaus)
Ponzi-huijaus eli Ponzi-järjestelmä on pyramidipelin muoto, jossa joku kerää pääomia kuviteltua tai olemassa olevaa sijoituskohdetta varten luvaten sijoituksille nopeaa ja korkeaa tuottoa: korkeampaa kuin mistään muusta sijoitustoiminnasta on mahdollista saada. Sijoituskohde voi olla kultavaranto, kaivos, öljyesiintymä, lomaosake tai mikä tahansa tuottoisalta kuulostava kohde. Todellisuudessa mitään laillista liiketoimintaa ei harjoiteta tai se on vähäistä. --------


Jos tämä olisi näin alkeellinen huijaus kun täällä naamaansa rääpivät yrittävät väittää, niin viranomaiset olisivat laittaneet lapun luukulle jo aikoja sitten.

OneCoin kasvuvauhti on ollut poikkeuksellisen vauhdikasta ja tämä on tuonut erinomaiset taloudelliset edelytykset toteuttaa uusi ekosysteemi näin tyhjältä pohjalta. Sitten kun perustukset on luotu, niin firma pörssiin. Perustaja tekee supertilin ja mukaan lähteneet kiittää.


Vastahan Onecoinin toimia tutkitaan poliisihallituksen toimesta.

Anonyymi kirjoitti...

Saksalaisen juristin lausunto on mielipide muiden joukossa. Rahalla niitä saa ostettua jos jonkinlaisia.
Lisäksi lausunto on (tarkoituksella) kirjoitettu hyvin sekavaksi. Lausunnon kohteena on aluksi
”…One Network Services Ltd. distribution system (hereinafter referred to as ”One Network”) …”

Myöhemmin kuitenkin todetaan, että tutkinnan kohteena on ollut:
…”The Bonus Plan”, based on the ”ONECOIN Presentation”, and further, by the company provided information…”

Mitään näistä käytetyistä termeistä ei ole selitetty tai määritelty siten, että lukija voisi ymmärtää mitä niillä tarkoitetaan. Näin lausunnon laatija voi antaa niille minkä sisällön haluaa. Lausunnosta käy kuitenkin ilmi se, että tiedot lausuntoa varten on saatu yhtiöltä.

Lausunnon laatija ei myöskään noudata itse määrittelemiään termejä. Lausunnon alussa todetaan että lausunto koskee One Network Services distribution system:iä, josta lausunnon laatija käyttää termiä "One Network". Lausunnon lopussa kuitenkin todetaan, että "OneCoin distribution system is, in our opion, a lawful system". Onko kyse enää samasta asiasta, mene ja tiedä.

Lopputulema on muutenkin tulkinnanvarainen: Lausunnon alussa on mainittu kaksi lainkohtaa, joiden valossa asiaa on tarkasteltu. Lausunnon lopussa todetaan, että kyseessä ei ole lainkohdassa § 16 Abs. 2 UWG tarkoitettu kielletty toiminta, mutta enää ei mainita lainkaan toista lainkohtaa § 3 Abs. 3 UWG ja sen liitettä 14, jossa on määritelty pyramidipeli. Tästä voisi tehdä sen vastakohtaispäätelmän, että lausunnon laatijakaan ei ole valmis toteamaan, että kyse EI ole pyramidipelistä.

Kaikki tämä pyramidi/ei-pyramidi spekulointi on kuitenkin toisarvoista. Keskeistä asiassa on se, että Ruja myy itse kehittämäänsä rahaa, jolla ei ole, eikä tule olemaan, mitään arvoa tai käyttöä.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Ben. Kun Petteri ei uskalla vastata kysymyksiin.. voitko Ben ilmoittaa myöa radio rockkiin Petterin jäätymisen ?? Vai oliko se cluso ?


Ja sitten tuo Petteri Sofiaan matkasta. Jos Ruja saa tietää mitä Tommi on sanonnut Radiossa, hän tulee lentäämään pois Onecoiniasta yhtä vauhdikasti kuin Nigel Allan helmikuussa.

#Saa kaikki faktaa Sofiassa# - vuoden huonoin vitsi?

«Vanhin ‹Vanhempi   201 – 400 / 529   Uudempi› Uusin»