sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Onecoin-tilaisuus Tampereella 4.9.2016

Onecoin-jäsenet järjestivät tänään sunnuntaina 4.9.2016 Tampereella infotilaisuuden, johon oli saatu puhumaan maajohtaja Tommi Vuorinen ja Kari Wahlroos. Tilaisuus pidettiin hotelli Rosendahlissa, entisillä kotikulmillani. Pakkohan sinne oli mennä ja ostaa 10 euron lippu, jotta ei tarvitse tyytyä kuulopuheisiin eikä lukea asioita netistä (mistä Wahlroos jäseniä varoittaa).

Tilaisuuteen oli myyty 250 lippua, saliin mahtui 400 ihmistä. Edellisessä tilaisuudessa oli enemmän, kuulin erään sanovan. Väkeä valui sisään niin pitkään, että aloitus myöhästyi.

Maajohtaja Tommi Vuorinen oli hyvässä vedossa. Hän kertasi jälleen Onecoinin syntyhistorian ja kasvun. Hän kertoi värikkäästi koulutusmatkoistaan Afrikkaan ja mm. Sri Lankaan. Esiintyminen sai yleisön vuoroin ulvomaan naurusta ja vuoroin puhkeamaan taputuksiin.
Maajohtaja Tommi Vuorinen stagella.
Vuorisen esitys oli lähinnä vanhan kertausta. Uutta oli EU:n hanke, joka toteutuessaan tekisi "kaikki avoimen lähdekoodin virtuaalivaluutat laittomiksi 1.1.2017 alkaen". Tässä on iloisesti sekoitettu kaksi asiaa: anonyymi valuutta (kuten käteinen) ja avoin lähdekoodi. EU pyrkii rajoittamaan anonyymiä virtuaalivaluuttaa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä avoimen lähdekoodin kanssa. Yleisö puhkesi kuitenkin suosionosoituksiin tämän kuullessaan.

On vaikea kuvitella, että mikään suljetun lähdekoodin valuutta voisi saada luottamusta markkinoilta. Aivan kuten tietoturvassa on jo pitkään opetettu, "security by obscurity"-periaate ei toimi.

Onecoinin linja on KYC: uudessa lohkoketjussa jokaiseen kolikkoon tullaan kryptaamaan omistajan nimi. Valuuttaa voi ostaa nimettömästi, mutta sillä maksaminen paljastaa nimen. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla tarkemmin, miten tämä aiotaan toteuttaa ja jääkö nimi kolikkoon pysyvästi vai voidaanko se poistaa (puhumattakaan siitä, kuka haluaa käyttää rahoja, joissa on oma nimi).
Ambassador Kari Wahlroos.
Juuri Lontoosta saapunut Kari Wahlroos aloitti vaisusti ja pääsi vauhtiin vasta esityksensä lopussa. Wahlroos kertoi jotain uuttakin: Onecoinin Sharia-version ideoi Kimmo Kontuniemen tiimi Lontoossa. Muslimit eivät saa periä korkoa, joten lainasta saatu tuotto tallennetaan kolikkoina yhtiön omaan OneSafeen.

Wahlroosin ilmoituksen mukaan jo 500 kauppapaikkaa hyväksyy Onecoineja. Kauppapaikkoja avautuisi uuteen lohkoketjuun siirtymisen jälkeen ja Wahlroos uskoi, että vuoden loppuun mennessä niitä olisi tuhansia, ehkä kymmeniä tuhansia.

"Vuoden, kahden päästä aletaan vaihtaa kolikoita dollareiksi ja euroiksi, mikäli euroja on vielä silloin olemassa", Wahlroos vitsaili (ainakin jälkimmäisestä osasta), mutta ensin kukaan ei huomannut nauraa.

Wahlroos kertoi myös salaisuuden: uusi splitti tulee todennäköisesti vielä ennen 1.10. (jolloin kaikkien kolikot ja sitä myötä varallisuus tuplataan).

Saatuaan loppuhehkutuksen päälle Wahlroos piiskasi yleisöään olemaan aktiivisia ja kasvattamaan verkostoa, koska "ei olla vielä lähelläkään kriittistä massaa". Hänen mielestään oli valitettavaa, että Suomi oli pudonnut jäsenmäärän ja kasvun top ten-listalta. Suomessa on 24 000 jäsentä, Virossa 7 000 (eli viisi kertaa suuremmassa Suomessa pitäisi olla 35 000).

Tätä en ihan ymmärrä: kun toisaalta sanotaan, ettei Suomen pienillä markkinoilla ole mitään merkitystä Onecoinin kasvun kannalta -- todellinen kysyntä tulee suurista maista -- miksi verkoston rakentaminen Suomessa on niin tärkeää?

Toinen mitä en ymmärtänyt oli tämä: "Älkää odottako, että kaikki tuplaantuu 2.10. Olen iloinen jos menee läpi vuoden loppuun mennessä, tämä on iso juttu". Aivan kuin kolikot eivät tuplaantuisikaan heti uuden lohkoketjun käyttöönoton jälkeen vaan vasta myöhemmin.

Muita innostaakseen Wahlroos kertoi omasta menestyksestään: "Minulla on kortti, mutta mulla onkin pirusti rahaa. En ole täällä rahan takia. Tienaan päivässä niin paljon, etten kehtaa edes sanoa. Enkä ole keltään vienyt mitään... OC:n sisäisissä johtajapalavereissa naureskellaan, mikäli joku on mukana alle 100 000 euron kuukausiansioilla."

"Minulla on 4,4 miljoonaa kolikkoa, uudessa blockchainissa alkuun 20 miljoonaa - eihän sillä elä, mutta on se hyvä alku", hän mainosti. 7 euron hinnalla 20 miljoonaa antaisi 140 miljoonaa euroa.

Wahlroos kertoi saaneensa kuulla sukulaisilta pelottelua pyramidista, mutta kuittasi ne helposti: "En tiedä, lähdenkö tänään Lambolla vai Ferrarilla... mulla on elämä kauheen mukavasti".

Lopuksi Wahlroos kiitteli maajohtajan työtä: "Se päivä tulee vielä, jolloin kansa kiittää, että meillä oli Tommi Vuorinen".

Perinteisen ryhmäkuvan aika.
Perinteiseen tapaan Wahlroos kokosi ryhmäkuvaan kaikki, jotka aikoivat ensi viikolla olla aktiivisia verkoston rakentamisessa (Vuorisen sanoin "ottaa pään pensaasta"), ja lähetti muut ulos salista. Sitä ennen hän kohdisti heikosti verhoillun julkisen uhkauksen minulle kirjoittaa jatkossa blogiin vain faktoja.

Olen aina etsinyt faktoja ja pyrkinyt välttämään turhia spekulaatioita. Juuri faktoja saadakseni tein tämän päivän Tampereen-matkan. Tämän sivun teksti on muistiinpanoistani; olen saattanut ymmärtää jotain väärin. Siinä tapauksessa oikaisut ovat tervetulleita.

Runsaan viikon päästä poksahtaa rikki 40 % louhitun kolikon raja. Kiinnostavinta on kuitenkin se, mitä tapahtuu 1.10. uuden lohkoketjun jälkeen.

Lisäys 5.9.2016: Puheissa mainittu EU:n "avoimen lähdekoodin virtuaalivaluutan kielto" on herättänyt sen verran kysymyksiä, että tässä kuva Wahlroosin näyttämästä kalvosta. Muita tietoja ei kerrottu.
"Action plan for strengthening the fight against terrorist financing" -aloite.
Itse kalvon tekstit ovat faktaa. "Uutta" oli se, ettei tietoa ole aiemmin käytetty Suomessa Onecoin-argumenttina (ainakaan näkemissäni materiaaleissa). Itse hanke on ollut tiedossa jo aiemmin ja mm. Yle on uutisoinut siitä jo heinäkuun alussa. Onecoinin kansainväliset sivut käyttävät nekin tietoa hyväkseen.

Tämä koskee myös Onecoiniakin. Kun se itse toimii ainoana valuutan vaihto- ja säilytyspaikkana, sen pitää raportoida 1.1.2017 alkaen EU-viranomaisille toiminnastaan.

270 kommenttia:

«Vanhin   ‹Vanhempi   201 – 270 / 270
Anonyymi kirjoitti...

Osuiko Petteri liian arkaan paikkaan, kun kirjoitellaan faktoja ystävästäsi Sebastian "Tankkerista", OneCoinisteille kastraatiota ehdottaneesta henkilöstä? Muropaketin illboy taitaa tosiaan olla itse Sebastian, yhtä sairaat jutut on ainakin kyseisillä heeboilla.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jätetään toisten nimittely ja haukkuminen. En tiedä, kuka nimimerkin takana kirjoittaa, enkä tunne ketään Sebastiania.

Anonyymi kirjoitti...

"Kyseisestä pörssistähän ovat OneCoinin johtohenkilöt kommentoineet sen olevan vain "harjoittelualusta", joka on olemassa vain sen vuoksi, että jäsenet voivat kokeilla kaupankäyntiä virtuaalikolikoilla."

Onko joku linkki tuolle sanomiselle? Aika helmeä settiä kun ottaa huomioon että nouseva-arvoisten kolikoiden myynti ko. pörssissä on se jonka varjolla tätä "koulutusta" myydään tunkeille.

Anonyymi kirjoitti...

Brittien FCA varoittaa OneCoinista otsikolla "Beware trading virtual currencies with OneCoin":

https://www.fca.org.uk/news/news-stories/beware-trading-virtual-currencies-onecoin

Anonyymi kirjoitti...

Petterille paha pala kun hänellä kaverina OneCoinistien kuohitsemista suositteleva Sebastian Mäki (Bitcoin putiikki Prasos Oy:sta). Sairasta paskaa Sebastianin jutut, suoranaista natsimeininkiä!

Anonyymi kirjoitti...

Äijä vielä valehtelee ettet tunne kuohitsija Sebastiania, HÄPEÄ Petteri!

Anonyymi kirjoitti...

2 edellistä kommenttia lähettäneelle:
Miten sun äiti edes päästää sut nettiin ilman aikuisen valvontaa?

Anonyymi kirjoitti...

Jos huijauksiin taipuvainen geeni on periytyvää, niin yhteiskunnalliselta näkökannalta yhteisiä verovaroja kukuttava geenijatkumo on taysin perusteltua katkaista. Kuohitseminen on tietysti äärimmäinen keino, enkä ota kantaa sen eettisyyteen. Mainittakoon kuitenkin että kuohitusta sonnista tulee silminnähden säyseämpi ja sopuisampi jolloin liiallisena uhoamisena ilmenevä pohjaton itsevarmuus tasoittuu ja kuohittun sonnin elämästä tulee tasapainoisempi.

Anonyymi kirjoitti...

Onecoiniin sijoittaneet henkilöt jotka eivät ole lähestyneet sijoitusta verkostomarkkinoinnin tuomien mahdollisuuksien näkökannalta, vaan jotka odottelevat kolikon tuomaa vaurastumista, ovat vielä hieman leikkisässä iässä (Biologinen kehityskaari ei mahdollisesti ole vielä taittunut lakipisteeseen). Tämä on syytä ottaa huomioon kuohitsemista harkittaessa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

En tunne ketään Sebastiania. Poistan jatkossa alatyyliset viittaukset häneen tai kenenkään kuohitsemiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Mediat vauhdissa, kannattaa luottaa niidenkin kirjoitteluihin ihan 100%:sti, myös OneCoinin/OneLifen suhteen: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016092322363848_uu.shtml

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta edellisen Iltalehden artikkelista: Ennen oli paremmin

Vahteran mukaan mediassa uutisten sisältö on yksipuolistunut ja samalla muuttunut toimittajien mielipiteiden esittämiseksi.

- Toimittajilla on liian usein oma henkilökohtainen agenda, jota he työssään ajavat. Kehityssuunta on huonompaan, mutta se on kustantajien ja toimittajien valinta. Samat ihmiset voisivat toimia toisinkin, Vahtera sanoo.

Tossavainen pitää lähtötilannetta toimituksissa usein sellaisena, että toimittaja tai kustantaja päättää, ketä haastatellaan, mitä kysytään ja millaisia johtopäätöksiä tehdään.

- Ihannetapaus olisi, jos jutun teossa pyrittäisiin mahdollisimman suureen objektiivisuuteen, ja johtopäätösten teko jäisi lukijalle, kuulijalle tai katsojalle. Valitettavasti tällainen journalismi on käynyt harvinaiseksi, Tossavainen pohtii.

Ruolahti on myös sitä mieltä, että mediaan pystyi ennen luottamaan paljon enemmän kuin nykyään. Tutkivan journalismin tilalle on Ruolahden mukaan tullut hutiloitua jälkeä, jossa faktat saatetaan korjata jälkeenpäin.

- MV-lehti on erittäin luettu. Syynä on kansalaisten luottamuspula perinteistä mediaa kohtaan, sanoo Reijo Tossavainen.
- MV-lehti on erittäin luettu. Syynä on kansalaisten luottamuspula perinteistä mediaa kohtaan, sanoo Reijo Tossavainen. (KAJ TURUNEN)
Median vallassa

Hamilo on viime aikoina kiinnittänyt huomiota ilmiöön, jossa erityisen hyvin koulutetut ihmiset ovat yllättävän mediakritiikittömiä ja alttiita uskomaan kaiken, mitä lehdet kirjoittavat. Hamilo sanoo, että mediakritiikittömille ihmisille voi syöttää "aikamoista pajunköyttä".

- Vaikka luulisi, että mitä koulutetumpi ihminen, sitä kykenevämpi lähdekritiikkiin ja sitä parempi kielitaito lukea maailman asioista englanniksi tai jopa saksaksi tai ranskaksi. Median kannalta tämä yhteiskuntaluokka on tietysti tärkeä, koska sillä on varaa maksaa tilausmaksuista, Hamilo sanoo.

Ruolahden mielestä ihmisten mieliin on pelottavan helppoa vaikuttaa, jos mielipiteet asettaa tarpeeksi luotettavan tahon suuhun.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta edellisen Iltalehden artikkelista: Ennen oli paremmin

Vahteran mukaan mediassa uutisten sisältö on yksipuolistunut ja samalla muuttunut toimittajien mielipiteiden esittämiseksi.

- Toimittajilla on liian usein oma henkilökohtainen agenda, jota he työssään ajavat. Kehityssuunta on huonompaan, mutta se on kustantajien ja toimittajien valinta. Samat ihmiset voisivat toimia toisinkin, Vahtera sanoo.

Tossavainen pitää lähtötilannetta toimituksissa usein sellaisena, että toimittaja tai kustantaja päättää, ketä haastatellaan, mitä kysytään ja millaisia johtopäätöksiä tehdään.

- Ihannetapaus olisi, jos jutun teossa pyrittäisiin mahdollisimman suureen objektiivisuuteen, ja johtopäätösten teko jäisi lukijalle, kuulijalle tai katsojalle. Valitettavasti tällainen journalismi on käynyt harvinaiseksi, Tossavainen pohtii.

Ruolahti on myös sitä mieltä, että mediaan pystyi ennen luottamaan paljon enemmän kuin nykyään. Tutkivan journalismin tilalle on Ruolahden mukaan tullut hutiloitua jälkeä, jossa faktat saatetaan korjata jälkeenpäin.

Hamilo on viime aikoina kiinnittänyt huomiota ilmiöön, jossa erityisen hyvin koulutetut ihmiset ovat yllättävän mediakritiikittömiä ja alttiita uskomaan kaiken, mitä lehdet kirjoittavat. Hamilo sanoo, että mediakritiikittömille ihmisille voi syöttää "aikamoista pajunköyttä".

- Vaikka luulisi, että mitä koulutetumpi ihminen, sitä kykenevämpi lähdekritiikkiin ja sitä parempi kielitaito lukea maailman asioista englanniksi tai jopa saksaksi tai ranskaksi. Median kannalta tämä yhteiskuntaluokka on tietysti tärkeä, koska sillä on varaa maksaa tilausmaksuista, Hamilo sanoo.

Ruolahden mielestä ihmisten mieliin on pelottavan helppoa vaikuttaa, jos mielipiteet asettaa tarpeeksi luotettavan tahon suuhun.

Ari Widell kirjoitti...

"Kyseisestä pörssistähän ovat OneCoinin johtohenkilöt kommentoineet sen olevan vain "harjoittelualusta", joka on olemassa vain sen vuoksi, että jäsenet voivat kokeilla kaupankäyntiä virtuaalikolikoilla."

Onko joku linkki tuolle sanomiselle? Aika helmeä settiä kun ottaa huomioon että nouseva-arvoisten kolikoiden myynti ko. pörssissä on se jonka varjolla tätä "koulutusta" myydään tunkeille.

Tässä kaipaamasi linkki:
https://youtu.be/lrqHB62M_M8?t=1099

Anonyymi kirjoitti...

PELKO on millä johdetaan tätä luhistumassa olevaa maata! Kateellinen köyhyydenhenki on se toinen merkittävä monen suomalaisen ystävä. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119228-raju-ulostulo-suomen-tilanteesta-meilla-uskomattoman-surkeat-johtajat

Anonyymi kirjoitti...

Yllä olevasta linkistä löytyvää: Hän viittaa tuoreeseen Inseadin tutkimukseen, jossa käsiteltiin Nokian johtajia. Tutkimuksen mukaan Nokian menestys tyssäsi pelolla johtamiseen.

-Sama ongelma on valtiossa nimeltä Suomi. Kansaa on aina johdettu pelkojen kautta, Sillanpää toteaa.

Hän muistuttaa, että politiikassa eletään mielikuvilla ja vallitseva politiikan mielikuva on jo pitkään ollut pelko.

Anonyymi kirjoitti...

On keuhkosyöpää, haimasyöpää, ihosyöpää ja on pahinta mahdollista aivosyöpää, tunnettu paremmin nimeltä Onecoin. Havaittu etenkin alhaisen koulutustason omaavilla, taivaanrannanmaalareilla ja aikasemminkin verkostomarkkinointisyöpää sairastavilla.

Onecoin täyttää kaikki klassisen pyramidikoijauksen merkit: 1) rahaa tulee mukana oleville vain uusista värväyksistä 2) rahaa tulee yritykselle vain uusilta jäseniltä
3) koulutusmateriaali on selkeästi roskaa koska kukaan Onecoinissa mukana oleva ei tunnu ymmärtävän kryptovaluutoista mitään 4) kolikon arvonnousu ei perustu mihinkään järjelliseen 5) mukana kaikki vanhat tutut verkostokoijarit 6) Ruja on kaikessa hiljaisuudessa flipannut Onecoin rahaa bulgarialaisiin kiinteistöihin 7) Bulgarialainen kryptovaluutta konseptina ja ajatuksena 8) herätyskokoukset ja eventit 9) mukana vain perusjamppaa, ei yhtäkään aitoa sijoittajaa tai finanssialan asiantuntijaa

Ihmettelen ettei KRP ole pistänyt tätä jo purkkiin. Kyllähän näitä pyramideja on jo nähty: Wincapita, Emgoldex, ternimaitoskeida. Miten tämä sonta eroaa niistä? Ei mitenkään.

Mutta toisaalta, ei ole rikos myydä tuotteita haluamallaan hinnalla. Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei muuta kun Petteri tutkimään ja selvittämään nyt tätä viritystä, MLM-markkinointi tapaa käyttää tämäkin viritys http://coinspace.eu/

Anonyymi kirjoitti...

Petterillä ja perusbittinikkareilla on kohta kiireitä kun jokainen tuleva viritys pitäisi ehtiä pysäyttämään, ei käy kyllä kateeksi:)

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Muistetaan nyt yksi varsin virallinen asia, eli KRP ei löytänyt edellytyksiä esitutkinnan aloittamiseen. Tiedän että tämä on lähes sietämätön paikka vastustajille, mutta näin se vaan menee.

Nyt vaan jännittämään, että mitä mielenkiintoista tulevassa isossa tapahtumassa julkaistaan

http://www.onelifemastermind.com

Anonyymi kirjoitti...

Muistetaan nyt yksi varsin virallinen asia, eli London kaupungin poliisi ei aloitti tutkinnan OneCoinista ja Britannian Finanssivalvonta varoitti kansalaisia sijoittamasta OneCoiniin. Tiedän että tämä on lähes sietämätön paikka kannattajille, mutta näin se vaan menee.

https://www.fca.org.uk/news/news-stories/beware-trading-virtual-currencies-onecoin

SB kirjoitti...

Anonyymi sanoi...
Muistetaan nyt yksi varsin virallinen asia, eli KRP ei löytänyt edellytyksiä esitutkinnan aloittamiseen.
Nyt vaan jännittämään, että mitä mielenkiintoista tulevassa isossa tapahtumassa julkaistaan


Ei löytänyt mutta jäi kuulostelutilaan. Eli tarkoittaa ettei mitään synninpäästöä ole annettu. Kannattajat käyttävät tuollaisia artikkeleita ja lausuntoja kovin herkästi puolustaessaan menettämiään rahoja. Samalla tavalla viitataan eu-direktiiveihin ja muihin julkisiin lausuntoihin jolloin huomio OC:sta viedään muualle ja saadaan kansa uskomaan, että pitäähän sen olla totta kun eu:n tasolla siitä puhutaan.

Se on ihan sama mitä tapahtumassa julkistetaan, OC on jo nyt ahtaalla ja silmukka kiristyy päivä päivältä. Mitään fiksua ulospääsyä ei enää ole, koska Rujan ja muun johtohenkilöstön osalta kortit on jo käytetty. Tai sellaisia tainnut ikinä ollakaan kun tuollaiselle koijauksen tielle ovat lähteneet.

Jotain spekulaatiota on ollut, että voisivat luoda todellisen lohkoketjun ja implementoida siihen kaikki nykyiset transaktiot tai siis ne jotka kuvitellaan olevan transaktioita. Jonkun kommentin mukaan sellainen olisi mahdollistakin yksityisessä verkossa jolloin lohkoketjun luonti tiettyyn pisteeseen asti kävisi nopeasti. Jospa tuo on se iso juttu tulevassa tapahtumassa, mene ja tiedä.

Kovin uskovaiset kuitenkin mm. facebookissa levittävät sanaa miten OC muuttaa taloutta ja maksutapoja mutta mitään virallista tietoa tuosta tulevasta muutoksesta ei ole valtamedioissa näkynyt. Suomi on varmaan sitten liian pieni maa, että niistä kannattaisi täällä kertoa.

Anonyymi kirjoitti...

Muistetaan toinenkin varsin virallinen asia: Vaikka kynnys esitutkinnan aloittamiseksi ei ole ylittynyt niin Onecoin EI KÄY MAKSUVÄLINEENÄ MISSÄÄN. Ei edes yhtiölle itselleen. Onecoinilla EI OLE todellista ARVOA. Se että te saatte "myydä" niitä teidän leikkipörssissä yhtiön itsensä määrittelemään hintaan on vain hyvä tapa pitää uskovaisten uskoa yllä.

Uskotko sinä oikeasti että lähettämällä muutamia tuhanisa euroja Bulgariaan kaikista voi tulla miljonäärejä? Näinhän tämä ponzi lupaa.

Onhan se varmasti hieno tunne kun voi kuvitella olevansa miljonääri.

Se että pdf-tiedostojen myyntiä ei ole pysäytetty poliisin toimesta ei todista Onecoin toimivuutta valuuttana.

SB kirjoitti...

Lisäksi kaikissa lausunnoissa, joita on pyydetty milloin miltäkin taholta (saksalainen lakitoimisto, jne), on todettu vain kryptovaluutan laillisuus eri valtioissa. Mistään pdf-myynnistä, tokeneista tai rahojen maksusta bulvaanifirmojen kautta maapallon toiselle puolelle ei ole puhuttu mitään.

No, tilaahan joku niitä roskapostissa mainostettuja leikkikelloja ja muita tuotteita. Kaikki ei voi olla ns. penaalin terävämpiä kyniä ja raha nyt tunnetusti houkuttelee kun tarinat höystää kansaan uppoavalla sepitteellä.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt olis joku napakka faktapohjainen ja yksinkertainen esimerkki onecoinin toimivuudesta paikallaan! Elikkä sanokaa hölmölle, miten onecoin päihittää ominaisuuksiltaan bitcoinin?
Ihan oikea esimerkki, eikä jossitteluja tai taivaanrannan maalaamista.

Miten onecoin toimii paremmin maksuvälineenä?

Anonyymi kirjoitti...


Jooh, laillisuus, jos ei ole muyyty rahoituspalveluita niin ei ole voitu sen perusteella tehdä johtopäätöksiä. On myyty erikokoisia koulutuspaketteja, joihin henkilöt ovat olleet tähän mennessä tyytyväisiä. Jos ei olla tyytyväisiä niin aina voi tehdä ilmoituksia. Ai niin, tulee taas tuplauksia ja ties mitä, jaksakaa vaan odottaa niin 2016 sijaan ehkä 2017 ja 2018 tapahtuu viiemin jotain suurta, sitä ennen sijoitukset kasvaa, jos ei muuten niin harjoitusalusalla ja rujautuksilla. OC maksaa 12/16 10 euroa ja 12/17 24 euroa, niin sillä harjoitusalustalla.

Anonyymi kirjoitti...

Iso-Britanniassa viranomaiset tutkivat: https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&source=web&q=&url=http://www.coindesk.com/london-police-investigate-onecoin-cryptocurrency-scheme/&usg=AFQjCNHJZJBXYmuw_w4M0gfYpTO-yeTdZQ

Anonyymi kirjoitti...

http://behindmlm.com/companies/onecoin/onecoin-declared-just-3-8-million-in-revenue-last-year/?utm_medium=twitter&utm_source=twitter

Kyl toi ihan hyvä liikevaihto on eks vaan oc poijjaat!

Jussi Makela kirjoitti...

Jos Onecoinin cashflow oli 94 miljoonaa ja bonuksia maksetaan esim. 25% sisään tulevasta rahasta niin Onecoinille olisi tullut 70 miljoonaa siottajilta. Mutta tuossa on laskettu vain bonukset mutta coinien myynnistä tulee vielä lisää cashflow joten veikkaa että Onecoiniin on tullut sioittajien rahaa 50-60 miljoonaa eli ei Onecoin ainakaan vuonna 2015 ollut niin iso mitä oletettiin. Mutta onko 2016 ollut muka niin paljon parempi että luvut olisi moninkertaistuneet? Kasvua on tullut mutta kuinka paljon?

Anonyymi kirjoitti...


Niin onko cashflow liikevaihtoa -> vähentävätkö bonukset liikeväihtoa 25% -> jolloin liikevaihto olisi n.125 miljosta vähennetään tuo 25%:a vai onko 25 %:a kuluna esim maksettuina palkkioina. Eihän Onecoin myy niitä kolikoita vaan onecoinintit. Toki lisätuloa tulee ns vaihtokuluista, joita OC ilmeisesti ottaa rahavaihdoista. Paljonkohan osakkaita on ollut mukana vuodenvaihteessa.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Millä luokalla olet? Tuo juttujen taso hämmästyttää. Ei ainakaan lisää Onecoinin uskottavuutta.

Jussi Makela kirjoitti...

Cashflow on yhteenlaskettu summa rahasta mikä tulee sisään ja lähtee ulos. Eli bonukset lisäävät cashflowta. Kolikon myynti eli kun OC ostaa käyttäjien kolikoita lisää myös cashflowta. Ei tuosta uutisesta selviä OC liikevaihtoa joten on vähän paha sanoa paljon rahaa oikeasti liikkuu. Jos sioittajilta tulee 70 milj. niin siihen kun lisää bonukset 17,5milj. ja OC kolikoiden takaisin oston niin tulee summaksi suurinpiirtein tuo 94 milj.

Anonyymi kirjoitti...


Eli myös maksetut palkat konekulut, matkakulut, vuokrakulut lisäävät cash flowta? Eli jos yritys lainaa alkuvuodesta rahaa 10 milj ja maksaa loppuvuodesta lainan takaisin 10milj -> kassavirta kasvaa 20 milj?

Jussi Makela kirjoitti...

Silloin kassavirta kasvaa 20 milj. Niinkuin aiemmin sanoin niin ei tuossa uutisessa sanottu OC liikevaihtoa joten on paha sano paljon rahaa liikkuu oikeasti.

Anonyymi kirjoitti...

OneCoinissa ja OneLifessa lisätään vaan kaasua sitä mukaa, kun mustamaalaus ja torpedointi niitä vastaan kasvaa. Kiitos vastarintaliikket, kun annatte lisää virtaa saada aikaan kasvua!

According to a OneCoin – OneLife Network (OLN) press release:

"The OLN is proud to welcome the latest addition to the OneLife Family – the WeShare community.

After confirming the deal, over 75 000 people, primarily from Europe and Asia have joined over 2.3 million Members of the OneLife network worldwide, enhancing the OLN’s global footprint.

The members of the WeShare community will also have the opportunity to benefit from the expansive selection of products and services the OLN has to offer – a unique ecosystem of sophisticated products and social networking tools that help members achieve financial independence.

Members enjoy access to an array of eLearning programs that help them apply financial theory to practice.

This allows them to understand, mine, and trade cryptocurrency and make secure, low-cost, cross border transactions. In addition to the educational packages, the OLN recently launched its new premium line products, starting with the OneTablet, and many more are soon to come.

The OneLife Network’s vision is to provide alternative payment solutions and equal access to financial education to people worldwide. The OLN makes financial transactions and trade safer, easier, and available to everyone on the web.

Our ecosystem of virtual tools and services holds the potential to open new economic markets for cross border trade and to stimulate economic growth.

Born out of the OneCoin cryptocurrency in 2014 and officially launched in July 2016, the OLN has quickly become the fastest growing company in Network Marketing history thanks to its innovative business concept and strategy.

Anonyymi kirjoitti...

"3.8 million revenue."
Revenue == liikevaihto, eikö?

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Petteri Järvinen kirjoitti...

Onecoin-liittyjissä loppukiri ennen viikonlopun suurta rujautusta:

25.9.2016: 3912 uutta jäsentä
26.9.2016: 8150
27.9.2016: 20244
28.9.2016: 90517

Anonyymi kirjoitti...

Jää mietityttämään voiko tuo liittyjien määrä olla tottakaan. Toisaalta en keksi mitä OneCoin hyötyisi siitä että valehtelisi tuollaisen numeron.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan hyvin voi olla loppukiri ennen tuplausta, samahan on meininki loton jättipoteissa
ja tuo 90 tuhattahan pitää sisällää 75000 jäsenisen yritysoston.

Anonyymi kirjoitti...


heh,

jaa onkos noi 75000 bigcoinin jäänteet?

Anonyymi kirjoitti...

ne 75000 tuli tästä:
https://www.businessforhome.org/2016/09/onecoin-onelife-acquires-weshare-community/

laitat sisään rahaa ja hankit uusia jäseniä, jotka myös laittavat rahaa ja sitten lopulta itse tienaat... ehei, ei kuulosta yhtään pyramidilta

hyvinvointiahan tässä vaan yhteisöllisesti jeataan

hohhoijaa mihinkäs tiikeri juovistaan pääsee

Anonyymi kirjoitti...

Jottei mentäis näissä asioissa eteenpäin ihan helppoheikin tiedoilla. https://www.onecoin.eu/uploads/media/default/0001/01/882ed171c8eead1d047045d34270bc913450f3d6.pdf

SB kirjoitti...

Anonyymi sanoi...
Jottei mentäis näissä asioissa eteenpäin ihan helppoheikin tiedoilla. https://www.onecoin.eu/uploads/media/default/0001/01/882ed171c8eead1d047045d34270bc913450f3d6.pdf


Pelkkiä valheita.

OneCoin is committed to following good business practices and the relevant rules and regulations in the countries in which it operates. It will co-operate fully with the authorities in pursuit of this objective.

Jälkeenpäin on helppo huudella, että ei ole otettu yhteyttä. Kuinka monta kertaa heiltä on pyydetty vastauksia niitä kuitenkaan saamatta. Ehkä Lontoon poliisin yhteydenotto olisi sitten ollut sellainen mihin olisivat vastanneet...

Anonyymi kirjoitti...

Virkavaltahan se toimii Suomessa aina eettisesti:). https://demokraatti.fi/professori-suomi-on-piilokorruption-maa/

Anonyymi kirjoitti...

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119228-raju-ulostulo-suomen-tilanteesta-meilla-uskomattoman-surkeat-johtajat#.V-4Z6xsURrw.facebook

Pelko on kaverimme ja herramme täällä Suomessa, ja on siihen kyllä lisättävä paskalle haiseva köyhyydenhenkikin joka haisee todella vahvasti tälläkin palstalla:)

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Tällä hetkellä nettisaitit
http://www.onecoin.eu
http://www.onelife.eu
http://xcoinx.com
ovat kaikki alhaalla. Tämä on varmaankin suunniteltu juttu huomisen tilaisuuteen liittyen eikä siitä vaan muistettu kertoa ennakkoon?

Anonyymi kirjoitti...

Uutta infoa odotellessa voi vaikka hakkeroida OneCoinCloudia luvatun 100.000€ toivossa :-) Lienee se laillista ja sallittua, kun on kerran pyydetty? Jos on toteutettu cloud yhtä taidokkaasti kuin xcoinx.com niin lienee tuo iltaan mennessä hakkeroitu :-D

https://youtu.be/BZCVNdQzlXg

Petteri Järvinen kirjoitti...

Onecoin Cloud on ulkopuolinen palvelu, joka on vain brändätty OC-leimalla. Sillä ei ole mitään tekemistä Onecoinin kanssa, ja siksi palvelun tietoturva on varmaankin ihan kunnossa.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen Bitcoin jeesuksena toimivan Prasos Oy:n uudessa logossa näyttää oleva illuminaattienkin paljon käyttämä kolmio, ettei vaan...

Anonyymi kirjoitti...

Sitä illuminaatti yhteyttä tukisi kyllä vahvasti myös se, että Bitcoin uskovaisethan siirtivät muna pystyssä koehenkilöön (nimikin on kyllä tiedossa) upotettuun mikrosiruun Bitcoin kryptoa. Illunaatithan ovat tunnetusti mikrosiruttamassa ihmiskuntaa, olisikohan kysymys siitä ns. pedonmerkistä.

Anonyymi kirjoitti...

Siis illuminaateista on kysymys ei illunaateista.

Teemu Petteri kirjoitti...

*aiemmassa kommentissa väärä linkki*

Eipä löytynyt sivustolta enempiä ohjeita OneCoin hack challengeen. Sivut sijaitsevat LayerIP - UK hosting division infrastructure -palvelimilla ja tietoturva -asiat lienevät ajantasalla. Siltikin pikaisella vilkaisulla järjestelmään murtautuminen näyttää täysin mahdolliselta. Useampikin palvelu näyttää olevan avoinna olemassaoleville exploitelle. Luvattu €100.000 palkkio, jos koskaan maksetaan, maksettaneen arvottomina onecoineina joten vaivannäkö on siksikin turhaa. Lisäksi LayerIP:ltä tullee korvausvaatimus jos heidän järjestelmiin murtautuu, vaikkakin asiakkaansa pyynnöstä. Ja syyttäjältä rangaistusvaatimus.

Onecoin Cloud Hack Challenge:

https://youtu.be/zgxeNu085ps

SB kirjoitti...

Teemu Petteri sanoi...
Eipä löytynyt sivustolta enempiä ohjeita OneCoin hack challengeen.


Ei kai, koska kilpailu on jo päättynyt.

SB kirjoitti...

OneCoinCloud Hacking Challenge Instructions

Thank you for participating in the OneCoinCloud hacking Challenge!

You successfully registered as a participant in our competition. The Challenge will be open for 3 months, until September 11, 2016.

The Challenge account is registered with the following email: hack@onecoincloud.eu

It contains certain files. Your task will be to hack into this account and decrypt the data inside. The account gives you read-only access. Provided you succeed in hacking it, you will not be allowed to upload additional files.

If you manage to hack into the encrypted folder, decrypt the data and send it to us in decrypted state with a detailed explanation of your approach at challenge@onecoincloud.eu. If after a detailed review, your hack is considered successful, you will get a €100,000 award (or 100,000 OneCoins).

Note: You will not be allowed, and you will not have the rights to change the common Challenge account password.

Make sure you read and fully understand the detailed Terms of Participation.

For further details, please read below

Account credentials for access to files:
username: hack@onecoincloud.eu
password: orkk8IzaDT9u4qOsw1CbVUb1dffyUvdObXJscTrR_WM

Authentication token can be obtained by running the following query:
https://api.onecoincloud.eu/userinfo?username=hack@onecoincloud.eu&password=orkk8IzaDT9u4qOsw1CbVUb1dffyUvdObXJscTrR_WM&getauth=true

Authentication token will be provided in the form:
"auth": "KTBrt7ZXzZJj32oN05h74Jq7YJGwted5sLk9yk"
in the answer.

Account's public key and encrypted private key can be obtained by running the following request (replace with yours authentication token):
https://api.onecoincloud.eu/crypto_getuserkeys?auth=KTBrt7ZXzZJj32oN05h74Jq7YJGwted5sLk9yk

List of the encrypted files can be obtained by running the followng request:
https://api.onecoincloud.eu/listfolder?auth=KTBrt7ZXzZJj32oN05h74Jq7YJGwted5sLk9yk&path=/Crypto%20Folder

Folder encryption key, used to encrypt the file name can be downloaded from:
https://api.onecoincloud.eu/crypto_getfolderkey?auth=KTBrt7ZXzZJj32oN05h74Jq7YJGwted5sLk9yk&path=/Crypto%20Folder

File encryption key, used to encrypt the file contents can be downloaded from:
https://api.onecoincloud.eu/crypto_getfilekey?auth=KTBrt7ZXzZJj32oN05h74Jq7YJGwted5sLk9yk&path=/Crypto%20Folder/OM5IGU47YETPQ7Q2UIF4HIP27OMOXJEQFCKLQE75WQN3BXIKE4YA

Encrypted file contents can be downloaded by constructing a link from hosts and path obtained from:
https://api.onecoincloud.eu/getfilelink?auth=KTBrt7ZXzZJj32oN05h74Jq7YJGwted5sLk9yk&path=/Crypto%20Folder/OM5IGU47YETPQ7Q2UIF4HIP27OMOXJEQFCKLQE75WQN3BXIKE4YA

Accounts's key is a 4096 bit RSA key, private part is encrypted with AES256 key obtained by running PBKDF2 on user's passphrase 20000 times.

Folder and file session AES keys are encrypted with user's public RSA key.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Bangkokin tapahtumassa karavaani kulki niin kujaa että mahtaa kamelit olla väsyneet.
Räks räks vaan täältä koirien suunnalta. :D

SB kirjoitti...

Ilmeisesti ollut aika kiire järjestelyjen kanssa kun joutuivat käyttämään sitä samaa kuvapankin videota. No, onhan tuo iso tapahtuma niin ei kaikkia ehdi tekemään kun pitää kakukin leipoa ja koristella.

Anonyymi kirjoitti...

Oli muuten hyvää kakku, njam njam, onneksi on täällä paremmissa piireissä jotta pääsi siivun kakkua itselleen lohkaisemaan:).

Anonyymi kirjoitti...

"The new blockchain will mine 50 000 coins per minute, and we plan to go public with the coin the second quarter of 2018. Then Onecoin will go to the whole world without any limitation."

https://www.youtube.com/watch?v=WI6l4N4MQaE&t=11089

Vuodessa: 50000 * 60 * 24 * 365 = 26.28 miljardia kolikkoa.
Kuukaudessa: 26.28/12 = 2.19 miljardia kolikkoa.

OneCoinin "markkina-arvo" kasvaa aivan tajutonta vauhtia. Nykyisellä kolikon arvolla markkina-arvo kasvaa yli 15.2 miljardia euroa kuukaudessa (2.19 miljardia oc/kk * 6.95€).

Tämähän on vielä älyttömämpää mitä arveltiin. Aikaisemmin oli puhe 10000 kolikosta minuutissa, mutta nyt se onkin Rujan mukaan 50000 kolikkoa minuutissa. Eli nyt sitten joka kuukausi markkina-arvo kasvaisi enemmän kuin koko bitcoinin markkina-arvo, ja yli tuplasti sen mitä OneCoinin "markkina-arvo" oli tähän mennessä kahden vuoden ajalta. Hohhoijjaa mitä paskaa tunkeille syötetään.

Ja tunkit taputtaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvimpä tuolla harjoittelu pohjalla kolikot kaupaksi käy. Nyt löytyy tupla määrä kolikoita, joten harjoitukset eiku jatkuu ja koko ajan tulloo euroja tilille. Hih hih.

Anonyymi kirjoitti...

tjaah, ilmeisesti rujautukset on parempaa, kuin ns pelko, jos tarvetta lisä valuuttaan niin painetaan lisään, ei mahdolista KW:n mukaan koska? No lisätään arvoa OC:llä ja, lisätään määrää, ei hätää vaikka sivut on poissa käytöstä, kuhan ne toimii joskus tiistaina, kunnon sijoitukset on rekisteröiity ja su aamuna n.3 h sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Moro vaan kaikille, jos tätä lukee joku joka haluaisi ostaa paketin niin nyt saisi edullisetsi aikanaan 5 000 lla ostetun ja nyt varmaan jo yli 80 000 egee olevan paketin, eli olisko tama oikea väylä käydä siis kauppaa näillä koulutuspaketeilla jotka ovat jo kasvaneet huimasti ?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä ostan, jos kauppa tehdään suomalaisen pankin tilin kautta. Ja tietysti norm. turvamaksu, markkinakorko & korkomarginaali huomioidaan. Niin ja tietysti 80k on suurta haaveilua... Tarjoan 10k kyseisestä paketista - se on reilu tarjous.

Unknown kirjoitti...

Dealshakerissä nyt n. 5500 kauppaa jossa voi käyttää oc:ta. Tämä toki vasta harjoittelua. Voi niitä näköjään ainakin jossakin käyttää. Jos pörssiin meno toteutuu, lienee jossittelujen määrä laskevan, hieman ainakin luulisin.

Unknown kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
«Vanhin ‹Vanhempi   201 – 270 / 270   Uudempi› Uusin»