maanantai 3. lokakuuta 2016

Sinä olet tuote - myös televisiossa

Yleinen neuvo muistuttaa siitä, että jos palvelu näyttää ilmaiselta, sinä itse olet tuote. Googlen ja Facebookin on saatava tulonsa jostain. Kun kuukausimaksua ei ole, ne rahoittavat toimintansa myymällä tietoja sinusta mainostajille.

Hakupalvelu tai naamakirja ei ole myytävä palvelu -- tuote olet sinä itse.

Sama periaate toteutuu muuallakin. Lauantaina Haluatko miljonääriksi -kilpailussa jo alkumetreillä kompastunut Johannes Hidén tilittää kokemuksiaan blogissaan. Olisi pitänyt tietää, ettei Monacon rajanaapuri ole Espanja vaan Ranska.

Hidéniä tuntuu harmittavan, että hän epäonnistui tietokilpailussa. Siihen ei ole mitään syytä. Haluatko miljonääriksi ei ole tietokilpailu vaan viihdeohjelma.

Sen kysymykset voivat olla mitä tahansa, mutta usein ne liittyvät ajankohtaiseen populäärikulttuuriin. Olipa vastaaja miten lukenut ja koulutettu tahansa, hän ei ehkä tiedä tuoreimman tennisvoittajan nimeä tai Madafakin darran esittäjää. Oikeassa tietokilpailussa ei myöskään kilautettaisi kaverille tai kysyttäisi yleisöltä.

Haluatko miljonääriksi on viihdettä, joka myy kilpailijaa mainostajille. Ihan sama, mitä hän tietää -- tarkoitus on houkutella katsojia ja uutena vielä aktivoida heitä Twitter-keskusteluun keskenään.

Oma asema pelkkänä pelinappulana ja myyntituotteena täytyy ymmärtää, jos lähtee leikkiin mukaan. Nimenomaan leikkiin. Mikäli kilpailun ottaa vakavasti ja harmistuu tuloksesta, on väärässä paikassa.

Tässä "tietokilpailussa" kenenkään ei ole tarkoitus voittaa miljoonaa, sehän ajaisi tuotantoyhtiön talousahdinkoon. Viimeiset kysymykset ovat takuulla niin vaikeita, ettei niihin voi tietää vastausta, ja todennäköisyys arvata vaikkapa kolme ylintä palkkiotasoa oikein on 1/64 eli alle kaksi prosenttia.

Sen verran voin sanoa omasta kokemuksesta, että kameran edessä jännittäminen saa helpotkin asiat unohtumaan. Siksi netin nojatuoliviisastelijoiden on ihan turha pilkata, miksei kilpailija tuotakaan tiennyt. Studiossa he eivät olisi pärjänneet yhtään paremmin.

Monet tv-formaatit käyttävät nykyään taviksia, koska heille ei tarvitse maksaa esiintymispalkkiota. Pelkkä julkisuus riittää. Kaikki eivät huomaa, että formaatin perimmäisenä tarkoituksena voi olla nauraa toisen kustannuksella ja silloin mukaan lähtemisen inhimillinen hinta voi olla kova.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On ehkäpä liian dramaattista sanoa, että Googlen ja Facebookin kaltaiset palvelut rahoittavat toimintansa myymällä tietoja käyttäjistä, jos pääasiassa miljarditienestit tulevat tietojen avulla kohdennetuista mainoksista. Tietoja ei kai sinänsä ole juurikaan myyty kuin ehkä NSA:lle yms.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tietoja ei ehkä myydä kirjaimellisesti, mutta myydään TIETÄMYSTÄ asiakkaista. Joka tapauksessa käyttäjien tiedot ovat se varsinainen kauppatavara, jonka vuoksi raha liikkuu.

jeejee kirjoitti...

Haluatko Miljonääriksi -visailun kysymyssarjat on koottu aika taitavasti. Yksittäin kysymykset eivät ole mahdottoman vaikeita, mutta ne käsittelevät todella laajaa skaalaa joten väkisinkin tulee vastaan aihealueita jotka ovat yksittäisen kilpailijan mukavuusalueen ulkopuolelta.

Jos kotisohvalla on useampi ihminen katsomassa, niin yleensä porukassa on joku joka on jotenkin kärryillä kysymyksestä, mutta yhdelle ihmiselle on vaikeaa selvitä kysymyssarjasta jonka aiheina vaikka koirarodut, sotilasarvot, klassinen musiikki, jalkapallo, uskonto, maatalous ja kemialliset yhdisteet.

Ja kyllä, mainosrahoitteisessa palvelussa silmäpari on tuote jota myydään maksaville asiakkaille. TV:stä on esimerkkejä että suosittu TV-ohjelma (esim Kymppitonni) on hyllytetty koska se keräsi "vääränlaista" yleisöä, jota ei sitten saatu myytyä mainostajille. TV-kanava myy tuotteitaan ihan paketeissa, eli myydään valittu määrä tiettyyn kohderyhmään kuuluvia silmäpareja.

Facebookissa tuota voi kokeilla itsekkin: Pikkurahallakin voi ostaa mainoksen, ja sen saa kohdistettua helposti haluttuun kohderyhmään. Esim 20-30 vuotiaat naiset, Ipad-käyttäjät, Loimaan alue, harrastavat kalastusta.

Jos termiä haluaa halkoa niin yksittäinen ihminen ei ole Facebookin tai TV:n tuote, sen tuotteen voisi määritellä olevan "epämääräinen joukko samankaltaisia ihmisiä, ja tietoa heidän käyttäytymisestään".

Petteri Järvinen kirjoitti...

Hyvä analyysi. TV-kanavat tai nettijätit eivät myy kuluttajien tietoja eteenpäin, mutta he myyvät halutunlaisia silmäpareja mainostajille. Netissä kohdistaminen on paljon helpompaa kuin tv-ohjelmissa, siksi suosittukin ohjelma voidaan lopettaa jos se ei tavoita mainostajien kaipaamia silmäpareja. Tässä suhteessa Haluatko miljonääriksi on loistava, koska se kerää katsojia kaikista ikä- ym. ryhmistä.

Anonyymi kirjoitti...

Tätä samaa logiikkaahan suuri osa mediasta on käyttänyt jo vuosikymmeniä, eli ei idea uusi ole eikä koske vain TV:tä ja verkkoa. Mutta sen kyllä havaitsee yhä useampi, koska räikeämmäksi meno on käynyt vuosi vuodelta.

Mainostajat ovat median asiakkaita, median kuluttajien huomio ovat hyödyke, jota kaupataan mainostajille. Näin se on ollut aina.

Kukaan, tai ainakin vain hyvin harva, jaksaa katsoa tai lukea pelkkiä mainoksia pidempään. Media iltapäivälehdet, mainosrahotteinen TV ja jo pitkään myös painetut päivälehdet painettuina ja verkossa ovat myyneet näkyvimmän osan tilasta mainoksille ja sisällyttäneet muuta sisältöä juuri sen verran, että sisältöä etsivästä yleisöstä suurimman osan kipukynnys ei aivan ylity ja uskottavasti (Nielsen, levikintarkastus, pageview ...) silmäpareja riittää kaupattavaksi kiinnostuneille mainostajille jatkossakin.

Sisältöä ripotellaan pieniin pätkiin monelle sivulle, juttu julkaistaa useassa osassa ellei kyse ole skuupista jonka tiedon julkaisemisessa on kiire ehtiä ennen muita tai on arvattavissa vuotaminen muun tahon toimesta tai pätkiminen ei kannata koska kokonaisuus ei ole riittävän kiinnostava, että mielenkiinto säilyy kunkin osan osalta.

Useimmat mainosrahotteiset "Ilmais-kaupunkilehdet" ovat räikeimpiä esimerkkejä edellämainitusta, niissä muutamalla löysällä journalismilla ja tyhjänpäiväisyyksiä sisältävillä artikkeleilla höystettynä ja vähintään 90% tilasta mainoksia saadaan julkaisu aikaan.

Mutta hyvin pitkälle myös isot iltapäivälehdet ovat samaa, lööppejä ja löysää journalismia. Sisältävä jonkun päivän uutisen ja siihen sitten muutamia kommentteja, kolumnin tai pari, urheilusivut, horoskoopit ja sarjiksia sekä tietysti suuren osan mainoksia. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka näistä lehdistä suostuvat maksamaan, joka päivä niitä kuitenkin näkee ihmisten niitä ostavan, ravintoloissa ja hylättynä liikennevälineissä. Itse en ole ostanut koskaan, siis todellakaan kertaakaan. Iltasanomia tai Iltalehteä, enkä osta. Saatan selailla jos jonkun hylkäämää lehteä junassa, lentokoneessa tai baarissa jos todellakaan itsellä ei ole mitään luettavaa eikä mitään muuta lehteä ole ajankuluksi.

Aiemmin vuosia sitten maailmalla asuessani, pari suomalaista puolituttua naista, joita tapasin satunnaisesti vapaa-ajoilla pyysi että tuo "Iltis" kun kävin Suomessa sillon tällöin. Sanoin, että voin tuoda jos sellaisen saan kentältä tai koneelta mukaan. Ostamaan en niitä suostu. Kun sitten sain pari kertaa tuotua lehden, mutta sitten kun kerran en tuonut niin voi sitä marmatusta miten saatoin unohtaa :/

Mainostajat toki haluavat kohdentaa mainokset useammastakin syystä, mutta tietysti tärkeimpiä ovat kustannustehokkuus kontaktien saamiseksi sekä joskus myös yleisen huomion saaminen ilmiön luomiseksi tuotteella joka lisää kysyntää.

Painetussa mediassa kohdentamista voidaan tehdä lähinnä vain alueellisesti. Perinteisessä TV:ssä ohjelmatyypeittäin ketkä sellaista katsovat ja osittain myös on ollut alueellista kohdentamista maan sisällä.

Kohdentaminen on verkossa helppoa, välineitä (google adsense ym.) ja tekijöitä (mainos toimistoja ja niiden alihankkijoita) vaikka kuinka. Kun etsii "google adsense alternatives" niin saa aika edustavan listan mitä on tarjolla.

Media minusta suurelta osaltaan itse vastuussa omasta alennustilastaan. Mainokset ovat useimpien milelestä ok, kun ne ovat relevantteja sisällön kannalta, ne eivät häiritse (pompi silmille) ja ovat järkevässä suhteessa määrältään sisältöön. Kipukynnys on ylittynyt monelta jo aikaa sitten (ad blockerien ym. käytön yleistyminen) on selvä osoitus siitä.

hdmi kirjoitti...

"Tässä "tietokilpailussa" kenenkään ei ole tarkoitus voittaa miljoonaa, sehän ajaisi tuotantoyhtiön talousahdinkoon. "

Ehkä Suomessa, mutta muualla tilanne ei ole ihan noin ankea:

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Who_Wants_to_Be_a_Millionaire%3F_top_prize_winners

Katsojien mielenkiinto kyllä lopahtaa jos kukaan ei koskaan pääse kovin pitkälle. Ohjelman ennätys Suomessa 70 000€

Petteri Järvinen kirjoitti...

Aika pieniä osa noista "miljoonavoitoista".

Ilmeisesti pääpalkinto on nykyään Suomessakin miljoona euroa? Kun Suomi vaihtoi markoista euroihin ohjelman tekijät sanoivat, että päävoitto säilyisi miljoonaa markkaa vastaavana euromääränä (eli noin 165 000 euroa).

hdmi kirjoitti...

Euroon siirryttäessä päävoitto oli 200 000€ mikä oli ohjelman nimen huomioiden vähän noloa, varsinkin kun kilpailijan piti maksaa verot. Ensimmäisellä kaudella Nelonen maksoi verot, mutta se tuli kanavalle ilmeisesti liian kalliiksi.

Kun MTV kaappasi formaatin palkinnoksi tuli miljoona.

Tuo Ruotsin miljoona kruunua ei ole kovin paljon suurempi kuin Suomen ennätys 70 000€.
Tosin voittajia on siellä jo yhdeksän.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Näinhän se tosiaan meni, tosin nykyisin sitä esittää Nelonen.

Summa nousi ja juontaja vaihtui, Jaajo on sopiva yhdistelmä vakavuutta ja hienoista huumoria. Siksi vastausten pitkittäminen ei tunnu niin ärsyttävältä kuin edellisen juontajan aikana.

Website Security Test