maanantai 20. helmikuuta 2017

Robottiautot vähentävät elintenluovuttajien määrää

Viikonlopun turma järkyttää vieläkin: kahden 17-vuotiaan elämä päättyi mopoautossa, kun itsemurhaa yrittänyt mies ajoi tahallaan heitä päin. Nuoret menehtyivät, mies itse jäi henkiin.

Robottiautoja on markkinoitu lupauksella, että ne säästävät ihmishenkiä. Tavallisissa onnettomuksissa näin varmaan onkin, mutta kun vastassa on itsemurhaaja, robottiauton logiikka saattaa pettää. Tietokone on ohjelmoitu noudattamaan sääntöjä ja uskomaan, että muutkin noudattavat niitä. Kun tilanne on logiikan vastainen, tekoäly saattaa reagoida arvaamattomalla tavalla.

Yksinkertainen ratkaisu on ihmisautoilun kieltäminen kokonaan, mutta se ei tule toteutumaan vielä muutamaan sukupolveen.

Kun robottiautot jonain päivänä alkavat yleistyä, kolareissa kuolleiden määrä laskee, mikä on inhimillisesti katsoen hyvä ja toivottava asia. Mutta asialla on kääntöpuolensa: elinluovuttajien määrä vähenee, jolloin vakaviin sairauksiin kuollaan aiempaa enemmän (ellei sitten teknologia opi kasvattamaan tekoelimiä). Aiheeseen kiinnitti huomiota amerikkalainen Slate-verkkolehti, juuri sopivasti ennen CES-messuja, jossa robottiautot olivat vahvasti esillä.

Kumpi on oikeudenmukaisempaa: menehtyä liikenneonnettomuuteen vai sairauteen? Mahdoton sanoa, kaikki tapaukset ovat erilaisia. Ihmiselle on joka tapauksessa luontaista pyrkiä onnettomuuksien vähentämiseen. Puute elinluovuttajista on kuitenkin muistutus siitä, miten monitahoinen ilmiö autoilu ja sen robotisointi on. Kerrannaisvaikutukset voivat olla hyvinkin yllättäviä.

Robottiautoja odotellessa voi ihmetellä suomalaista liikennepolitiikkaa. Turvallisuuteen pyritään kameravalvontaa lisäämällä, vaikka joka viidennessä kuolonkolarissa kuljettaja toimi tahallisesti ja puhelimen käyttö on nousemassa alkoholia suuremmaksi riskitekijäksi.

Turhat kuolemat eivät poistu kameroilla vaan oikeilla poliiseilla ja ennaltaehkäisyllä. Jos valtiolla ei ole tähän varaa, liikenneturvallisuuden parantamistavoitteesta tulee luopua. Ja luulen, että robottiautojen edistämiseen rahaa kyllä löytyy, juuri turvallisuuden varjolla.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Tietosuoja pelottaa -- syystä ja ilmankin

Iltasanomissa osui silmiini uutinen Kiinteistömaailman ex-työntekijän epäillään kopioineen tuhansien asiakkaiden tietoja – Marko, 48, järkyttyi. Sen mukaan Kiinteistömaailman entinen työntekijä oli kopioinut 3499 asiakkaan henkilötiedot: nimen, osoitteen, sähköpostin ja puhelinnumeron.

Yksi uhreista oli Marko, 48, joka uutisen mukaan "järkyttyi" asiasta. Vaikka yhtiön toimitusjohtaja kertoo tietovuoden koskeneen vain henkilötietoja, Marko "uskoo" että mukana olivat myös henkilötunnukset.

En tiedä, mihin Marko perustaa uskonsa. Ilmeisesti Kiinteistömaailma kuitenkin on tallentanut asiakkaistaan henkilötunnuksen, ehkä sen peruteella on tarkistettu asunnon myyjän tai ostajan oikeus myyntiin tms.

Markon "järkytys" on ymmärrettävää, ottaen huomioon mitä hän pelkää: "Onhan se järkyttävää, että Suomen kokoisessa maassa minun ja vaimoni lisäksi 3498 ihmistä on menettänyt tietonsa jonnekin. En tiedä, mitä voi tapahtua, jos minun tietoni lähtevät ympäri maailmaa seilaamaan".

Marko voisi järkyttyä vielä enemmän jos tietäisi, miten tällaisia perushenkilötietoja löytyy monista eri paikoista. Valtio jopa myy niitä kauppiaille, puhumattakaan monista muista lähteistä.

Marko pelkää erityisesti suoramyyntiä: "Tässä on yksityisyys aika ohuen kortin varassa. Kun ajattelee, että siellä on minun osoite, niin nythän joku voi tulla vaikka oveni taakse suoramarkkinoimaan jääkaappeja, hän miettii."

Takavuosina oli maan tapa, että myyjä firmasta lähtiessään otti mukaan asiakasrekisterin. Se on tietenkin laitonta, ja juuri siksi henkilötietolakeja on koko ajan kiristetty. 

Mutta aina, kun julkisuus pelottelee kansalaisia tietoturva- tai tietosuojauhkilla, on vaarana lietsoa turhiakin pelkoja.

Tai sitten toimittaja on vähän dramatisoinut yksilön näkökulmasta pientä rikosta. Toivottavasti Marko järkytykseltään pystyy kuitenkin jatkamaan työntekoa.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Uber-kilpailu synnytti Valopilkun

Kilpailu on tunnetusti hyvä asia -- etenkin taksialalla, joka ehti urautua täysin omiin kuvioihinsa, ilman mitään tarvetta uudistua oma-aloitteisesti. Mutta sitten tuli Uber ja pakotti taksitkin digiaikaan.

Nyt tarjolla on näppärä Valopilkku-sovellus (Googlen Play-kaupassa), josta voi tilata taksin kuin Uberista ikään. Siis näin helposti:

Taksin tilaaminen: paikka ja aika.
Jatka tilaamaan kysyy ensin varmistuksen ja lähettää sitten kyselyn taksille. Vastauksena tulee tieto taksin sijainnista ja arvioidusta saapumisajasta:

Arvioitu saapumisaika 9.15
Auton numero, joka puhelintilausta tehtäessä tahtoo aina unohtua, näkyy selvästi näytöllä. Oma auto on helppo bongata ruuhkankin keskellä. Sen jälkeen matka alkaa normaalin taksin tavoin.

Toisin kuin Uber, Valopilkku ei tiedä, mihin asiakas haluaa mennä, joten se ei näytä arviota matkan kestosta eikä se myöskään hoida maksua. Kuljettaja tosin kertoi, että Helsingin taksilla on oma sovelluksensa, joka hoitaa myös yritystilaajien laskutuksen.

Valopilkku on taksien kaivattu vastaus digitalisaation tarpeisiin. Se olisi pitänyt saada aikaan omin voimin, mutta hyvä että edes Uberin painostus tehosi. Käsittääkseni Valopilkku toimii useimmilla Suomen paikkakunnilla.

Vielä varoituksen sana: taksin voi tilata "tänne" (hyvä apu, kun ei vieraassa kaupungissa tiedä, missä on), mutta osoite kannattaa tarkistaa huolella. Esimerkiksi Ylen radiotalolta lähtiessäni ohjelma tilasi auton pari talon numeroa pienempään osoitteeseen, mikä tiesi rivakkaa kävelyä toisen talon pihaan saapuneen taksin perään.

Tarkista osoite huolella!
Siksi kadun nimi ja talon numero kannattaa tarkistaa huolella, eikä luottaa pelkkään karttanäyttöön. Sama pätee tietenkin myös Uberiin. 

lauantai 11. helmikuuta 2017

Onecoin IPO is a trap

(Scroll down for English version)

Norjalainen Aftenposten teki sen, mihin yksikään suomalainen media ei ole pystynyt: kunnon tutkivan raportin Onecoin-huijauksesta (juttu maksumuurin takana). Median saamattomuus on sääli, sillä suomalaisia on verkostossa monin verroin enemmän kuin norjalaisia ja eräät avainhenkilöt ovat suomalaisia (kuten ambassador Kari Wahlroos ja ex-maajohtaja Tommi Vuorinen).

Aftenpostenin jutussa ei ole juurikaan uutta sellaiselle, joka on seurannut asiaa aiemmin, mutta muutama uusi tiedonjyvä siitä löytyy. Esimerkiksi se, että Nigel Allan sai potkut, kun ei suostunut osallistumaan huijaukseen.

Itse olen seurannut Onecoinia alusta lähtien ja kun nyt luen uudelleen ensimmäistä, kaksi vuotta vanhaa postaustani OneCoin - verkostohuijaus kryptovaluutalla voin vain todeta, että kaikki oleellinen oli tiedossa jo alusta lähtien.

Sen jälkeen mm. koulutusmateriaali on osoittautunut kopioiduksi, rajalliseksi tarkoitettu rahamäärä on moninkertaistettu, jäsenten vauraus kaksinkertaistettu napin painalluksella ym., mutta nämä ovat vain ylimääräisiä mausteita tässä sopassa.

Ylen tv-toimitus on tehnyt muutaman jutun, samoin maakuntalehdet, mutta esimerkiksi Hesari, Kauppalehti, Talouselämä tai Aamulehti eivät ole vinkeistäni huolimatta kiinnostuneet huijauksesta, jossa yhtiön mukaan on jo 29 000 suomalaista.

Yhtä saamattomia ovat olleet poliisi, joka syksyllä 2015 päätti lykätä tutkimuksia kunnes raha vapautuu, ja Finanssivalvonta, jonka luulisi havahtuneen viimeistään nyt, kun jäsenille tarjotaan mahdollisuutta vaihtaa virtuaalivaluuttansa tulevan pörssiyhtiön osakkeisiin.

Onecoin-yhtiön listautumisessa pörssiin ei ole mitään järkeä. Yhtiön ainoa tuote on luoda virtuaalista rahaa, jonka arvo nousee koko ajan. Yhtiöllä on toisin sanoen kone, joka painaa rahaa. Mihin tällainen yhtiö tarvitsisi listautumista?

Vielä erikoisempaa on se, että listautumisen yhteydessä kesällä 2018 yhtiö on luvannut avata rahan kaikille, jolloin sen lähdekoodi julkaistaan ja arvo määräytyy markkinaehtoisesti. Ilmeisesti myös lohkoketju avataan tässä yhteydessä julkiseksi -- viis siitä, että se on teorettisestikin mahdotonta.

Mikä on Onecoin-yhtiön liiketoiminta listautumisen ja rahan "vapauttamisen" jälkeen? Yhtiöllä ei ole muita tuotteita eikä bisnesmallia. Jos listautuminen jostain ihmeen syystä tapahtuisi (vahvasti epäilen), yhtiön kurssi romahtaisi välittömästi.

Ja ilmeisesti juuri tämän varaan päätekijät laskevatkin. He houkuttelevat ihmiset vaihtamaan rahansa arvottomaksi osoittautuviin osakkeisiin -- mutta hei, niin voi aina käydä osakemarkkinoilla.

Briefly in English:

Norwegian Aftenposten did what no Finnish media has been able to do: through analysis of Onecoin pyramid scam (story behind paywall). Too bad Finnish media has been sleeping, because some of the key figures in this pyramid are Finnish (e.g. ambassador Kari Wahlroos and ex-country manager in Finland Tommi Vuorinen).

If you've been following Onecoin before, there is not much new in Aftenposten's story, but it's still an excellent representation how this scam works. There were some new tidbits for me, especially Nigel Allan's role -- he was fired after he denied taking part in this scam.

I've been following Onecoin from day one (almost). My first post was dated almost exactly two years ago February 9, 2015. Onecoin - cryptocurrency based mlm-scam is still valid today (English translation available upon request). All the evidence was right there.

After that we found that "educational material" is illegally copied from various sources and books, maximum number of coins increased magically from 2.1 mrd to 120 mrd (billions), member's virtual wealth was doubled merely by snapping fingers in Bangkok 1st October 2016... the list goes on and on.

Now Onecoin as a company is planning IPO and going public somewhere in Asia. Coin exchange has been closed for members and you're encouraged to buy company's shares instead. All this is complete bullshit.

There is no need for company like Onecoin to go public. It doesn't need investors nor credibility. Company claims to own money making machine (=mining new coins). Why an earth would they like to go public? IPO means lots of paper work, it costs money and you have to report your financials every quarter.

Company has promised IPO to take place summer 2018. At the same time coins will be opened for public trading, so everybody can sell and buy this cryptocurrency of the future. Also, source code behind currency will be released and (if I understand correctly) its blockchain, so far private, will be made public. Never mind that it's both technically and theoretically impossible to open blockchain in mid-operation. Database can be a blockchain only if it has been open and public from the very beginning.

Let's assume that IPO really takes place (which I seriously doubt). What will be Onecoin Ltd's business model after cryptocurrency has been "released" and everybody can mine rest of the coins à la Bitcoin? Onecoin has only one product: mining coins. After coins has been released to markets, there will be only a company shell left. It has no value, so the share price will collapse accordingly.

And that's exactly what Ruja Ignatova and her scammer friends are counting on. IPO will be their exit plan. They will lure network members to change their virtual coins to worthless shares - after all, stock markets are a risky place! And they will have all the real money in their possession.

torstai 9. helmikuuta 2017

Elon laskuopin mukaan...

Tänään tuli kuluneeksi kaksi vuotta ensimmäisestä Onecoin-kirjoituksestani. Pidin bulgarialaista kryptovaluuttaa alusta lähtien huijauksena, eikä käsitys ole siitä miksikään muuttunut. Päinvastoin, petetyt lupaukset ovat varmistaneet huijauksen luonteen. Osa uskovaisista roikkuu yhä mukana, koska eivät halua myöntää tulleensa huijatuiksi vaan takertuvat helpon rikastumisen unelmaan.

Elon laskuoppi on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja koulutuksen kulmakivi. Kirjasta otettiin vuosina 1912-1965 peräti 31 painosta. Elon laskuopista tuli käsite, joka vieläkin viittaa yksinkertaisen laskutehtävän ilmeiseen tulokseen. Kuten siihen, ettei valuutan arvo voi jatkuvasti kasvaa pelkällä yhtiön omalla ilmoituksella.

Elon laskuoppi antaisi vastauksen myös siihen, onko Suomen talous kääntynyt nousuun, onko velkaantumisvauhti odotettua pienempi ja onko pitkäaikaistyöttömien määrä vähentynyt. Hallituksen sisällä tuntuu olevan erimielisyyttä luvuista ja laskutavoista, kuten mainio Noin viikon uutiset -satiiri eilen illalla havainnollisesti osoitti.

Elon laskuopin kirjoitti Efraim Elo, joka syntyi Laitilassa 24.9.1868 ja kuoli Joensuussa 8.5.1932. Etunimen hän peri kaiketi isältään, puuseppä Efraim Blomilta. Mahtoiko tytär olla Peppi Pitkätossu, koska hänen koko nimensä oli Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu? Tai sitten Efraim on aikoinaan ollut nykyistä yleisempi etunimi.

Efr. Elo (kuten nimi kirjassa esitetään) toimi aluksi Joensuun tyttökoulun matematiikan ja luonnonopin nuorempana lehtorina sekä saman koulun rehtorina vuosina 1925-1932. Laitilan kunnan web-sivut kertovat Elosta ja hänen lapsuudenkodistaan.

Sain lainaksi kirjan 16. painoksen vuodelta 1940.

Elon laskuoppi vuodelta 1940.
Kirjan tämän painoksen esipuhe on päivätty 13.4.1931. Siinä tekijä kertoo tehneensä sisältöön joitakin tarkennuksia. Niistä huolimatta teksti vaikuttaa nykylukijan silmissä vanhalta. Voisi Youtube-videoihin ja grafiikkaan tottunut nykynuori järkyttyä, jos saisi eteensä tällaista matematiikan opetusta:

Päätöslasku?
Aikoinaan kirja oli tarkoitettu "etupäässä oppikouluja varten" (tiedoksi nuorisolle, että peruskoulua edeltänyt kansakoulu kattoi luokat 1-4 ja oppikoulu lahjakkaimmille alkoi viidennestä luokasta). Kansakouluissa luettiin Ojalan laskuoppia, joka sekin oli aikansa kestosuosikki.

Kirja "etupäässä oppikouluja varten".
Kirjaa lukiessa huomaa kielen muuttuneen. Esimerkiksi muoto ja'a kuulostaa nykyään oudolta, sanomme yksinkertaisesti jaa:

"Ja'a ne tekijöihin..."
Kirjan valuuttakurssit ovat 6.3.1926 mukaisia -- siis paljon ennen euroa.

Valuuttakurssit 6.3.1926
Huomaa kaupunkien kirjoitusasu: Lontoo, New-York, Tukholma, Berlin, Paris, Amsterdam, Köpenhamina ja Tallinna. Toisaalla lukee "Laiva läksi Suomesta syyskuun 28 pv:nä ja saapui Indiaan seuraan vuoden maaliskuun 17 päivänä".

Jakolaskun esimerkissä kyytimies ajaa kahdeksan peninkulmaa:

Kyytimies ajaa 8 peninkulmaa.
Kirjan lopussa on runsaasti taulukoita silloisen Suomen kaupungeista, väkiluvuista, maataloustuotannosta ja jopa säätilasta:

Helsingin lämpötilat maaliskuussa 1920 "Celsiuksen asteita"
Taulukon mukaan vuosien 1886-1915 Helsingin keskilämpötila on tammikuussa -5,3, helmikuussa -6,1 ja maaliskuussa -3,5 astetta. Vuonna 1920 Helsingin keskilämpötila helmikuussa oli -1,6 C ja Kuopion vastaava lukema oli -4,5 C. Näistä tiedoista voi arvioida, kuinka paljon Suomen ilmasto on sadassa vuodessa lämmennyt.

Kirjaan liittyi myös vastausvihko:

Elon laskuopin "Tuloskirja".
Elon laskuoppi on opettanut monia suomalaisia ikäluokkia. Mitä mahtaisi Efraim ajatella, jos nyt näkisi miten ihmisten laskutaito on hukassa. Elon laskuopin mukaan mikään arvopaperi ei voi kaksinkertaistaa itseään sormia napsauttamalla, kuten Ruja teki Bangkokissa 1.10.2016.

Mutta se oli vain yksi kymmenistä käsittämättömistä käänteistä tässä tarinassa, jonka loppu häämöttää viimeistään ensi vuoden kesällä. Silloin Ruja on luvannut avata Xcoinx-pörssin, jolloin rahaa voi ostaa ja myydä, ja listata oman Onecoinin yrityksenä pörssiin.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Postin määrä laskee, eikä sille voi mitään

Eduskunnan kevätkauden avajaisista osui tänään korviini perussuomalaisten puheenvuoro. Puolue mainitsi ensimmäisenä tavoitteenaan turvata postinjakelun säilymisen. Maahanmuuton hallinta tuli listalla vasta sen jälkeen.

Postinkulku on epäilemättä tärkeää monille, mutta puolueet eivät voi mitään sille, että jaettavan postin määrä vähenee. Tämän kuvan kaappasin pari viikkoa sitten Ylen 20.30 uutisista:

Kirjepostin määrä pudonnut dramaattisesti.
Kuvaaja dramatisoi muutosta, koska sen perusteella kirjeposti näyttää loppuneen kokonaan. Mutta vaikka alaraja piirrettäisiin nollan kohdalle, kirjepostin määrä on vähentynyt oleellisesti -- noin kolmanneksella vuosien 2012-2016 välillä.

Jos minkä tahansa yrityksen liikevaihdosta katoaa kolmannes muutamassa vuodessa, yrityksen on pakko reagoida. Posti ei ole mikään poikkeus, eikä perussuomalaiset saa käyrää nousuun pelkillä puheilla. Jakelua on pakko karsia, kun jaettavaa on entistä vähemmän.

On yllättävää, että kirjepostin määrä pysyi lähes vakiona vuoteen 2012 asti. Oma kokemukseni on toisenlainen: postin määrä on vähentynyt tasaisesti koko tämän vuosituhannen ajan.

Olisi kiinnostavaa tietää, mikä käänsi käyrän jyrkkään laskuun vuonna 2012. Voisiko syynä olla yritysten siirtyminen sähköisiin kuluttajalaskuihin? Vai loppuiko joulukorttien lähettäminen?

Kevään aikana nähdään, miten perussuomalaiset aikovat turvata postipalvelut, vaikka postin määrä vähenee koko ajan. Toinen vaihtoehto olisi sopeutua muutokseen ja hyväksyä se, että vähenevän postin aikakaudella jakelukertoja on pakko harventaa. 

maanantai 30. tammikuuta 2017

Kuinka naista rakastetaan?

Bittien välissä jotain aivan muuta, vaikka siten tulevan ystävänpäivän kunniaksi.

Viime perjantaina osui silmiin televisiossa esitetty elokuva Mitä nainen haluaa? pääosissa Mel Gibson ja iki-ihana Helen Hunt. Elokuvassa Gibson saa sähköiskun seurauksena erikoisen kyvyn kuulla naisten ajatukset ja hän pääsee sisälle maailmaan, joka miehiltä yleensä jää salatuksi. Elokuvassa käydään läpi melkein kaikki naisen elämän kliseet aina säärikarvojen ajelusta ensimmäisiin tanssiaisiin.

Elokuva sai minut penkomaan omaa kirjahyllyäni. Sieltä löytyi useita aihetta käsitteleviä kirjoja. Ensimmäisenä käsiin osui nuorukaisena hankittu Michael Morgernstern: Kuinka naista rakastetaan. Kirjan alkusivulle olen kirjoittanut nimeni ja ostopäivän 26.9.1987. Siinä iässä luulin vielä totuuden löytyvän kirjoista. No, nettiä ei vielä ollut ja elämänkokemuskin oli vähäistä. Nyt vahvasti keski-ikäisenä tiedän vähän enemmän. Ainakin niin toivon.

Kuinka naista rakastetaan
Kirjan paperi on vuosien saatossa kellastunut, mutta sen ensimmäinen luku kuulostaa kovin tutulta: mitä naiset haluavat?

Mitä naiset haluavat?
Naiset haluavat varmaankin samaa kuin miehet: rakkautta, tukea elämän karikoissa, molemminpuolista luottamusta, uskollisuutta ja läheisyyttä. Tarvitsevatko miehet tosiaan kirjan tai elokuvan antamaan vastauksia?

Mutta on Morgensternillä muutakin annettavaa. Kaikkia miehiä kiinnostava luku kolme on otsikoitu Mikä naisista on miehessä seksikästä? Morgenstern vastaa: "kaikkein puoleensavetävin yksittäinen ominaisuus miehessä on itsevarmuus" (s. 33). Liian itsevarmat machot tai donjuanit eivät naisia kuitenkaan kiinnosta: "En minä halua sellaista, joka haluaa rakastella vain rakastelun vuoksi - näyttääkseen mikä suuri rakastaja hän on. Minä haluan sellaisen, joka haluaa rakastella minua" (s. 37). Morgensternin mukaan naisia kiinnostaa miehessä silmät, pakarat, vatsa, siisteys, äänenväri, seksikäs mieli, älykkyys, charmi ja huomion osoittaminen (s. 45).

"Woody Allenilla on toinenkin ominaisuus jota naiset pitävät seksikkäänä: huumorintaju. Suuren keskiläntisen valtionyliopiston opiskelijatar sanoo: Ainoastaan sellaisen kaverin kanssa viihdyn pitkään joka osaa naurattaa minua" (s. 44).

"Jos minua mikään hätkähdytti haastattelemieni naisten kanssa käymissäni keskusteluissa, niin se usein toistunut huomautus, että useimmat miehet eivät pohjimmiltaan - jos kohta alitajuisesti - eivät pidä naisista. He ehkä kaipaavat naisia seksin vuoksi, mutta eivät ystäviksi. Ja joskaan he eivät sitä tiedosta, niin naiset yleensä tiedostavat", Morgenstern kirjoittaa (s. 46). "Seksikäs mies on mies, joka selvästi pitää naisista. Sellainen joka viihtyy heidän seurassaan. Eivät kaikki nimittäin viihdy, ja sen kyllä huomaa heti", kommentoi nainen kirjassa.

"Vielä eräs ominaisuus, jota naiset mieheistä etsivät, on intohimo, intohimo elämään, tietenkin, ja rakkauteen"... "Paras houkutin on miehen kiihkeys. Kukaan nainen ei voi sitä vastustaa" (s. 48).

Erikoiset käännökset pistävät aina silmään, olenhan #typonipo. Sivulla 66 olen jo nuorena alleviivannut erikoisen sanan: oluttransistori:

Mikä ihmeen oluttransistori?
Google löytää yhden esiintymän sanalle (tämän blogin jälkeen varmaan lisääkin): kirjassa Veren tahraama esiintyy lause Tänään hän oli myynyt täkykaloja paikalliselle asukkaalle, kylmiä virvoitusjuomia ja välipaloja murrosikäisille ja oluttransistorin miehelle, joka oli löyhkännyt niin...

Mikä siis on oluttransistori? Arvailuja voi esittää kommenteissa.

Kirja päättyy D. H. Lawrencen sitaattiin: "Hän seurasi käsillään miehen kupeitten ja reisien ääriviivaa takaa, ja elävä tuli virtasi hänen lävitseen miehestä, tummana. Se oli sähköisen intohimon tumma virta, jonka hän vapautti miehestä, imi itseensä. Hän oli luonut heidän kahden välille uuden väkevän virtapiirin, intohimon sähköenergian uuden virran, ruumiin salaisimmilta navoilta vapautuneen ja täydelliseksi virtapiiriksi muotoutuneen. Se oli sähkö tumma tuli joka syöksähti miehestä häneen ja täytti heidät molemmat syvällä rauhalla, tyydytyksellä".

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

S Photo Editor pelottaa Android-käyttäjiä

Lukija lähetti huolestuneena kysymyksen: onko Android-puhelimessani virus, kun se on alkanut käyttäytyä oudosti ja näyttää vieraita ilmoituksia? Lukija nimesi jopa epäillyn sovelluksen, jonka asentamisen jälkeen ongelmat olivat alkaneet: S Photo Editor.

Tässä hänen lähettämänsä ruutukuva:

Outoja mainoksia Androidissa
Neuvoin asentamaan ilmaisen Kasperskyn Antiviruksen, mutta mitään ei löytynyt.

Epäilty ohjelma S Photo Editor on suosittu, 10-50 miljoonaa latausta. Suuri latausmäärä herättää luottamusta -- ainakaan kyseessä ei ole mikään valeohjelma, joka pyrkisi keräämään latauksia toisen nimissä.

S Photo Editor mainostaa itseään "Mind-blowing photo editor"
Mutta onko siinä silti jotain haitallista? Se selviää vain kokeilemalla, joten latasin ohjelman itsekin testipuhelimeeni.

S Photo Editor asennetaan
Ohjelma haluaa kaikenlaisia oikeuksia, joiden ei luulisi liittyvän kuvankäsittelyyn. Tämä herättää jo lievästi epäilyksiä.

Ohjelma haluaa kaikenlaisia oikeuksia.
Käytön aikana ohjelma tyrkyttää itsestään maksullista versiota ja näyttää mainoksia (mikä kerrotaan jo ohjelman kuvauksessa: "sisältää mainoksia"), mutta mitään sen pahempaa ei tapahtunut. Testipuhelimessa ollut F-Securen SAFE ei liioin älähtänyt. Kun puhelin oli latauksessa, näytölle ilmestyi mainoksia:

Ohjelma korvaa näytön omallaan.
"Oh no!"
Jälkimmäisessä näytössä näkyy sama haamu kuin lukijan lähettämässä ilmoituslistassa. Ei ihme, että käyttäjä hämmentyy, kun puhelimen lukitusnäyttö on muuttunut aivan toiseksi. S Photo Editor rikkoo hyvän ohjelmointitavan rajat esittämällä mainoksia myös oman ikkunansa ulkopuolella, jopa lukitusnäytöllä ja ilmoituslistassa. Tekijä on kiinalainen, eikä siellä päin maailmaa olla turhan tarkkoja mainonnan eettisyydestä tai häiritsevyydestä. Mahdollisesti myös osoitekirjan sisältö ja muu kiinnostava siirtyy tekijän palvelimelle.

Tietoturvauutisten ja varoitusten pelottamat käyttäjät huolestuvat, kun puhelin alkaa käyttäytyä näin oudosti. Kyseessä on kuitenkin vain markkinointi. Mainoksista pääsee eroon maksamalla, tässä tapauksessa 1-27 euroa halutuista ominaisuuksista riippuen. Sinänsä ohjelma vaikutti oikein pätevältä, näyttäviä kuvamuokkauksia syntyy melkein itsestään.

Kaikki ei ole haittaohjelmaa, mikä huolettaa. Ja juuri sen vuoksi tietoturvauutisissa tulisi olla tarkkana eikä sortua ylilyönteihin.

torstai 26. tammikuuta 2017

F-Secure SAFE mobiiliuhkia vastaan

Vuoden 2016 marraskuussa epäilin virustorjunnan tarpeellisuutta älypuhelimessa ja joulukuussa kirjoitin lähes turhasta Gooligan-huolesta, mikä sai F-Securen edustajan älähtämään asiasta. Mustosen mielestä "Mobiilihaittaohjelmat ovat todellinen uhka, jolta ei välty edes pysyttelemällä virallisissa sovelluskaupoissa, kuten Applen App Storessa tai Googlen Google Playssa. Niissäkin on esiintynyt haitallisia sovelluksia".

Olen nyt ladannut ja ostanut Samsung S7-puhelimeeni SAFE-lisenssin vuodeksi tavallisen kuluttajan tapaan. Pientä sekaannusta herätti aluksi F-Securen Mobiiliturva, joka on vanha nimi, ja nykyinen SAFE korvaa sen.

Toinen hämmentävä seikka on hinnoittelu. F-Securen omalla sivulla tarjotaan vain kolmen (tai useamman) laitteen vuosilisenssiä 60 euron hintaan. Testikäytössä tuntui turhalta maksaa kolmesta, kun tarve kohdistui vain yhteen älypuhelimeen.

Lisenssi vähintään kolmeen laitteeseen?
Ostohetkellä palvelin kuitenkin tarjosi yhden laitteen lisenssiä ja vieläpä erikoishintaan:

Erikoistarjous 14,99 eur/v.
Ensimmäinen tarkistus antoi puhelimelle puhtaat paperit:

Ei viruksia.
Jatkossa voin siis nukkua yöni rauhassa :- ). Ohjelma itsessään on havainnollinen ja selkeä:

SAFE päävalikko.
Hallintanäyttö voisi olla värikkäämpi, mutta ehkä sinivalkoisuus on harkittu juttu?

Seuraan ohjelman toimintaa nyt vuoden ajan ja katson, antaako se hälytyksiä. Työni vuoksi kokeilen kaikenlaisia sovelluksia ja nettipalveluita, joten ohjelmalla riittää tarkistettavaa.

Tuoreimmat tietoturvauutiset ovat luonnollisesti pelottavia: Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa - pankkitilejä tyhjennetään jo (ei tietenkään Suomessa) ja Latasi Google Playsta akunsäästäjän - sai harvinaisen härskin haittaohjelman. Jälkimmäinen uutinen on kiinnostava, koska siinä haitake on tullut Googlen virallisesta sovelluskaupasta. Nykytiedoilla pidän silti virusriskiä hyvin pienenä, varsinkin PC-maailmaan verrattuna.

Viestintäviraston Tietoturva nyt! -osio listaa 10 titeoturvanäkymää vuodelle 2017. Viimeinen kohta on otsikoitu Mobiililaitteiden tietoturvaa koetellaan. Sen alla on teksti: Vuoden 2017 aikana tullaan näkemään yhä laajempia ja kehittyneempiä mobiililaitteille suunnattuja haittaohjelmakampanjoita. Tähän asti suomalaiset käyttäjät ovat saaneet olla rauhassa, mutta ehkä tämä vuosi tuo muutoksen.

Palataan asiaan viimeistään vuoden päästä. 

perjantai 20. tammikuuta 2017

Juristien bisnes tekijänoikeuksien nimissä

Jokin aika sitten minulle soitti isä, joka kertoi tekijänoikeuksien nimissä tehtävästä bisneksestä. Sanoi olleensa yhteydessä myös Hesariin, joka tekikin aiheesta jutun Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä. Asia sinällään on vanha, se oli otsikoissa jo marraskuussa 2015 jolloin itsekin kirjoitin asiasta.

Kuvio on seuraava: muutamat suomalaiset juristit ovat tehneet sopimuksen oikeudenhaltijoiden kanssa, jonka turvin he voivat vaatia korvauksia vertaisverkon piraateilta laittomista levityksistä. Tiedot levityksistä saadaan ohjelmasta, joka teeskentelee olevansa p2p-verkon asiakas ja lataavansa tiedostoja muilta. Kun IP-osoite on tiedossa, liittymänhaltijan nimi ja osoite saadaan tekijänoikeuslain nojalla operaattorilta ja piraatille lähetetään kirje: maksa vaatimamme korvaukset tai lähde käymään oikeutta.

Sovellettava tekijänoikeuslain 60 a -pykälä kuuluu seuraavasti:

TekL 60a
Hesarin esimerkissä vaadittu korvaussumma on 2200 euroa, josta oikeudenhaltijoiden osuus on 900 euroa ja juristitoimiston omien kulujen 1300 euroa. Yleensä korvausvaatimukset ovat olleet 600-2500 euroa.

Viime aikoina myös piraatteja oikeudessa puolustanut Turre Legal on tuotteistanut oman palvelunsa. Se tarjoaa oikeusapua kirjeen saaneille ja laskuttaa puolet näin saadusta hyödystä.

Turre Legal mainostaa palveluaan kotisivulla.
Turre Legalin osakas Herkko Hietanen toteaa jutussa, että kyse on bisneksestä eikä moraalista. Se antaa toiminnasta varsin opportunistisen kuvan. Toinen juristi vaatii rahaa, toinen pyrkii pienentämään vaatimusta ja kuittaa jenkkityyliin puolet säästöstä itselleen.

Turre Legalin palvelun voi tilata suoraan netistä. Henkilötunnuksen kysyminen vähän arveluttaa.
Twitterissä Hietanen täsmensi sanoneensa toimittajalle "juristin tehtävä on tulkita lakia, ei moraalia".

Yhtä kaikki touhu vaikuttaa varsin erikoiselta rahastukselta, sillä kirjeitä on lähetetty ilmeisesti tuhansia tai kymmeniä tuhansia kappaleita. Juristit tekevät rahaa tekijänoikeuksien varjolla, ja oikeudenhaltijat saavat vain rippeitä näistä tuloista.

Tiettävästi vain yksi vastaajista on lähtenyt riitelemään markkinaoikeuteen, mutta hävinnyt. Hänet tuomittiin maksamaan paitsi 600 euron hyvitys tekijöille (vaatimus oli 8500 euroa), myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut eli lähes 32 000 euroa. Häviöön luultavasti vaikutti se, että vastaaja oli myöntänyt teon.

Tällaisessa piraattijahdissa on paitsi moraalisia myös juridisia ongelmia. Onko tekijänoikeuslain pykälä todella tarkoitettu yhtä sarjaa jakaneen paljastamiseen? Onko tällainen luvaton jakelun "merkittävää" lain tarkoittamalla tavalla? Kuinka luotettavia IP-osoitetiedot ovat? Tällä hetkellä markkinaoikeudelle ilmeisesti riittää pelkkä oikeudenhaltijan ilmoitus, eikä asiassa tarvita suurempaa todistelua - todistustaakka on pikemminkin syytetyllä itsellään.

Juristien piraattibisnes on suorastaan mainosta piratismille. Näin homman ei pitäisi toimia.

Hieman erikoinen on myös Helsingin Sanomien jutun lopetus, joka päättyy vinkkeihin otsikolla "Miten suojautua?" Parhaiten voi suojautua sillä, ettei lataa ja jaa laittomasti. Toivottavasti kukaan ei ole päätynyt maksamaan aiheettomasti, IP- ja osoitetietojen täytyy olla virheettömiä (kuten marraskuun 2015 tekstissä kirjoitin).

Koko touhu saa alkunsa piratismista, joka on nykyään aivan turhaa. Miksi kukaan haluaa ottaa riskiä satojen eurojen korvauksista tai tuhansien oikeudenkäyntikuluista vain nähdäkseen jonkin tv-sarjan, joka tulisi Suomeen muutenkin tai jonka saisi korvausmaksuja halvemmalla Netflixistä tms? Voiko jokin tv-sarja oikeasti olla niin tärkeä, että nuori riskeeraa tulevaisuutensa sen vuoksi? Olisiko syytä miettiä asioiden tärkeysjärjestystä?

Jostain syystä itselleni ei ole tullut yhtään maksukirjettä. Johtuisikohan se siitä, etten ole levittänyt mitään laittomasti?

Lisäys 24.1.2017: Arvostamani kollega Katleena Kortesuo pettyi kirjoitukseeni ja herätti keskustelua omassa blogissaan otsikolla Ei, sinä et saa tehdä yritykselläsi rahaa. Jos oikein ymmärrän, Katleenan pointti on, että yritys saa toimia miten vain, kunhan pysyy lain sallimissa rajoissa.

Itse olen eri mieltä. Laki on asettaa rajat, mutta niiden sisällä toimintaa ohjaa moraali. Olisi esimerkiksi kenneliltä moraalisesti väärin myydä koiranpentuja ostajalle, jonka tietää kohtelevan niitä huonosti.

Meilläkin ovat alkaneet yleistyä amerikkalaisista tv-sarjoista tutut tavat tehdä juridiikasta bisnestä, joka pyrii maksimoimaan voittonsa. En pidä kehitystä hyvänä. Yhdysvalloissa on esim. tapana, että asianajajat haalivat asiakkaita, jotka ovat loukkaantuneet työssä tai kolarissa, ja lupaavat ajaa näiden asiaa oikeudessa. Jos juttu voitetaan, asianajaja saa vähintään puolet korvauksesta. Häviön tullessa asiakas ei maksa mitään, asianajaja kantaa riskin. Siis näin:

Accident? No Fee Unless We Win
Kuva on Las Vegasin pääkadun (Las Vegas Boulevard South) eteläisen ulosmenoreitin varrelta, sen ohittaa päivässä satojatuhansia autoja. Asianajotoimisto tarjoaa sopimusta, jossa onnettomuuteen joutunut voi vain voittaa. Kynnys haastaa toisia oikeuteen pienimmistäkin rikkomuksista alenee, mikä rankaisee yrittäjiä ja toisia kansalaisia (kaikki joutuvat ottamaan oikeusturvavakuutuksen). Tuloksena on juuri sellainen oikeushelvetti kuin tv-sarjoista olemme nähneet.

Laillista epäilemättä, mutta moraalitonta.

Lisäys 2: Toinen esimerkki: pikavippibisnes. Laillista, mutta moraalitonta nyhtää korkeita kuluja vaikeuksissa olevilta ihmisiltä. Laki määrittelee ainoastaan toiminnan uloimmat rajat - moraali on jotain ihan muuta.

Käräjäoikeuden tuomion jälkeen asianajajat usein neuvovat valittamaan hoviin, vaikka tietävät, ettei jutulla ole mahdollisuutta menestyä siellä. Valitus antaa kuitenkin asianajajalle laskutettavaa ja jos hyvin käy, valtio vieläpä maksaa laskun. Tämäkin ihan laillista bisnestä juristille, mutta minusta ei kovin moraalista.

Lisäys 7.2.2017: Tässä tapauksessa vastaajan ei voitu osoittaa jakaneen elokuvaa ja tv-sarjoja itse, joten markkinaoikeus hylkäsi korvauskanteet ja oikeudenomistajat joutuivat maksamaan yli 28000 euroa oikeudenkäyntikuluja. 
Website Security Test