sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Wien-Barcelona maisemalento Blu-ray (Tuotearvio)

Ilmailuharrastajien iloksi on tehty monia dvd-levyjä, joissa esitellään lentämistä ohjaamosta nähtynä. "Cockpit video" dokumentoi tarkasti, mitä ohjaamossa tapahtuu lennon aikana ja miten konetta lennetään.

On vaikea kuvitella toista ammattia, josta kannattaisi tehdä dokumentaarisia, erikseen myytäviä ohjelmia. Kuka haluaisi ostaa insinöörin, juristin tai lääkärin työpäivästä kertovan dokumentin? Neuvotteluja, asiakaskäyntejä, paperityötä... Yäk. Nämä alat kiinnostavat katsojia vain draaman osana, elokuvissa. (No joo, sairaalan elämästä on tehty tosi-tv-sarjoja, mutta niissäkin seurataan lähinnä sairalaa ja potilaita, ei lääkäriä hänen ammattinsa kautta). Summa summarum: vaikka lentäminen on tylsää rutiinia (mikä videoilta käy hyvin ilmi!), siinä on yhä jotain kiehtovaa.

Muutama tuotantoyhtiö on erikoistunut ohjaamovideoiden tuottamiseen. Heikoimmat levyt on tehty mies ja kamera -periaatteella. Niistä osa on kuvattu matkustamon puolelta ja ne ovat juuri yhtä puuduttavia kuin oikealla lennolla matkustaminen. Laadukkaissa tuotannoissa on käytetty useita kameroita, jotka kuvaavat kaiken mitä ohjaamossa tapahtuu. Usein lentäjät vielä selittävät tapahtumia lennon aikana - onpahan heilläkin jotain tekemistä tietokoneiden ja elektroniikan keskellä.

Parhaita omasta hyllystäni löytyviä dvd-levyjä on kahden levyn Concorde-paketti (1996), jossa esitellään läpikotaisin tämä legendaarinen kone ja kuvataan tarkasti sen edestakainen matka reitillä Lontoo - New York. Useimmat muutkin ITVV:n (Intelligent Television and Video) tuotannot ovat laatukamaa. Itse pidän erityisesti A320-simulaattoria esittelevästä videosta, joka on kuvattu SASilla.

World Air Routes tarjoaa vielä laajemman valikoiman, mutta tekninen toteutus ja videoiden muukin laatu vaihtelee kovasti levystä toiseen. Osa vanhemmista levyistä on suoraan sanottuna kökköjä.

Blu-rayn aika

Nyt olen löytänyt uuden tuottajan, jota voin suositella kaikille aiheesta kiinnostuneille: Pilotseye. Oman levyni tilasin Saksan Amazonin kautta.

"Sonderroute Alpen" (Across the Alps) on Blu-ray-levy, jossa lennetään Wienistä Barcelonaan. Konetyyppi ei ole erityisen kiinnostava (Airbus 321), mutta lentoreitti ja Blu-ray-kuva tekevät lennosta 90 minuutin elämyksen.

Videotuotannoissa Blu-ray-kuvan tarkkuus pääsee todella oikeuksiinsa. Videotykillä katseltuna ohjaamon sisäkuvat ja kentän maisemat ovat teräviä ja läsnäolon tuntu on mahtava. Ylhäällä taivaalla tarkkuudesta ei ole niinkään iloa, sillä hienot alppimaisemat näyttävät koneen ikkunasta katsottaessa hieman utuisilta.

Sonderroute on nimensä veroinen. Kokenut kapteeni ja uraansa vasta aloitteleva naispuolinen perämies vievät koneen tavallisuudesta poiketen mutkittelevaa maisemareittiä alppien yli. Grossglockner, Salzburg, Zugspitze ja muut maamerkit käydään tarkistamassa. Lentopintakin on valittu tavallista alemmaksi: Mont Blancin kone ylittää vain 7900 metrin korkeudessa. Kuuden teräväpiirtokameran kuvia on yhdistetty picture-in-picture-tekniikalla niin, että ohjaamokuvissa näkyy erikseen molempien lentäjien kasvokuvat. Taustalla kuuluu koko ajan radioliikennettä. Lentäjien saksankielisen puheen ymmärtää paremmin englanninkielisten (joskin virheitä vilisevien) tekstitysten kautta.

Kokenut kippari esittelee Cornelialle ja kameralle vuoria niin ihastuneena, että unohtaa sammuttaa matkustamon fasten seatbelts-valon. Katsojaa huvittaa, kun Cornelia pyytää tavan takaa maa-asemilta muutoksia lentosuunnitelmaan "for sightseeing", ja kääntelee konetta parhaan näkökulman saamiseksi. Varsinkin Sveitsin ilmatilassa lennonjohdon hämmästys on selvästi kuultavissa. Lopputeksteissä tekijät muistavatkin kiittää lennonjohtajia yhteistyöstä.

Levyn tekninen toteutus on hieno ja alppimaisemat upeita. Lentämisen tekniikasta kiinnostunut voi kuitenkin pettyä, sillä lennon valmistelua, navigointia tai ohjaamon nappuloita ja mittaristoa ei esitellä lainkaan. Sitä varten on monta muuta levyä.

Levyn hinnaksi kotiin toimitettuna tuli 33,97 euroa. Levystä on myös tavallinen dvd-versio. Mikäli mahdollista, kannattaa kuitenkin panostaa teräväpiirtoon. Se saa koneet ja maisemat todella lentoon!

lauantai 27. joulukuuta 2008

Perunasäkit pois verkkokeskustelusta

Helsingin Sanomien toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen kritisoi voimakkaasti nettikeskustelujen anonymiteettiä: keskenään tuntemattomat ihmiset herjaavat toisiaan alakoululaisten argumenteilla päivästä toiseen, nimettöminä.

Otsikon "perunasäkit" on rinnastus reaalimaailmaan. Jos seitsemän ihmistä keskustelisi torilla perunasäkit päässä ja sättisi toisiaan, kuinka moni jaksaisi kuunnella?

En oikein ymmärrä, mihin toimittaja pyrkii. Kenenkään ei ole pakko lukea anonyymejä keskusteluja saati osallistua niihin. Eikä oman nimen käyttöä ole kielletty. Anonymiteetti (tai oikeammin pseudonyymi) on itse valittu linja.

Nettihesari voisi itse toimia edelläkävijänä. Siitä vain vaatimaan jokaista keskustelijaa rekisteröitymään! Jotta kukaan ei voi rekisteröityä väärällä nimellä, toimitus tarkistakoon jokaisen henkilöllisyyden vaikkapa samalla periaatteella kuin lehden yleisönosastoon tulevissa kirjoituksissa (ja kyllä, niitä tosiaan tarkistetaan - minullekin on joskus toimituksesta soitettu ja varmistettu, että nimissäni ja osoitteestani lähetetty sähköposti on tosiaan peräisin minulta).

Katsotaan sitten, miten paljon keskustelun taso Hesarissa nousee. Itse luulen, että käy täsmälleen päinvastoin. Viestien määrä romahtaa, ja jäljelle jäävät viestit ovat tylsää virkapuhetta - sitä samaa, mitä toimittajien haastattelemat henkilöt suoltavat. Ei sellaista jaksa kukaan lukea.

Sitäkö Hesari haluaa? Ainakin toimittaja näyttää haluavan, sillä hän kysyy Eikö hyvä perustelu ole esittäjälleen kunniaksi? Ei siinä suojahuppua tarvitsisi. En ymmärrä tätäkään. Ei kirjoituksen ole tarkoitus olla kenellekään kunniaksi, vaan valottaa asiaa eri puolilta. Nimettömyys korostaa asiaa ja poistaa kirjoittajan merkityksen. Juuri näin pitää ollakin.

Toimittajan vaatimus oman nimen käytöstä on erikoinen senkin vuoksi, että lehdistö itse vetoaa mieluusti lähdesuojaan ja suojelee omien lähteidensä henkilöllisyyttä. Pitäisikö sekin kieltää?

===

Pakko ihmetellä toistakin kirjoitusta. Pääkirjoitussivun näkyvällä paikalla on vieraskynä otsikolla "Finanssikriisistä selvitään vain verotusta kiristämällä". Lehden esittelyn mukaan kirjoittaja Jussi Ahokas on tutkija ja kansantaloustieteen jatko-opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Kuvasta päätellen kirjoittaja on niin nuori (ylioppilas vm. 2001), ettei hänellä voi olla muistikuvia 1990-luvun lamasta eikä sen hoidossa tehdyistä virheistä. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - hänellä on vahva mielipide siitä, mitä jatkossa pitäisi tehdä.

Se, mitä kirjoittajaesittely ei kerro, löytyy netistä hakemalla. Ahokas on SONK-aktiivi (sosiaalidemokraattiset nuoret), jolta löytyy netistä mm. kirjoitukset "Tuloerot ja sosiaalinen ahdinko" sekä "Koulu ja poliittinen kasvatus marxilaisessa teoriassa – Gramsci ja Althusser". Facebookin mukaan yksi hänen ihailunsa kohteista on sosialismi.

Mielipiteitä saa olla, mutta eivätkö ne kuulu lehdessä mielipidesivuille? Ja selvästi poliittiset kirjoitukset kuuluvat puoluelehtiin, eivät Hesarin pääkirjoitussivulle.

tiistai 23. joulukuuta 2008

Ennustuksia vuodelle 2008

Vuoden päättyessä siivosin konttorin nurkista papereita ja vanhoja lehtiä. Yksi aikoinaan lukematta jäänyt lehti oli PC Magazinen tämän vuoden helmikuun numero. Siinä Lance Ulanoff sanoi näkemiin vuodelle 2007 ja toivotti vuoden 2008 tervetulleeksi muutaman ennustuksen kera.

Nyt vuosi on lopussa. Miten ennustukset toteutuivat?


  • Vista floundered. Ulanoffin mukaan Vista alkaisi menestyä ja vuoden loppuun mennessä ihmiset olisivat jo unohtaneet, miksi inhosivat sitä aluksi. Metsään meni - useimmat eivät vieläkään pidä Vistasta. Kuulun itsekin tyytymättömien joukkoon.

  • Ipod touched. Ulanoff uskoi, että LG, Microsoft, SanDisk ym. tuovat markkinoille mp3-soittimia, jotka kilpailevat tasaväkisesti Applen kanssa."2008 will be the year Apple falls back to earth". Metsään meni.

  • Google expanded. Ulanoff odotti Googlen voittavan 700 MHz:n taajuushuutokaupan ja sen partnerien esittelevän useita Android-puhelimia. Google kuitenkin huijasi: se osallistui kilpailuun vain hilatakseen hintaa ylöspäin kilpailijoilta (se siitä Don't be evil -motosta!). Ensimmäinen Android-puhelin nähtiin, mutta varsinainen tarjonta alkanee vasta ensi vuonna.

  • Facebook blew up. Ulanoff arveli Facebookin lumon hiipuvan, niin että vuoden lopussa ystävien Facebook-ilmoitukset olisivat pelkkä riesa, eivätkä käyttäjät enää vierailisi sivustolla. Täysin metsään meni tämäkin -- juuri eilen kerrottiin, että Facebookin käyttäjämäärä on ylittänyt MySpacen ja jatkaa kasvamista hämmästyttävää vauhtia.

  • Intel trumped AMD. Intel jyräsi koko vuoden vahvasti, eikä AMD:stä ollut sille vastusta. Tämä ennustus osui.

  • Leopard showed its spots. Tässä kohdassa Ulanoff jaarittelee tavalla, jota on vaikea pitää ennustamisena. By now, all shoud be right with the world. Selvä, Mac-käyttäjät ovat tyytyväisiä käyttöjärjestelmänsä Leopard-versioon.

  • Wii took over. Nintendo Wii menestyi hämmästyttävän hyvin koko vuoden, eikä sen suosio osoittanut hiipumisen merkkejä. Wii will be the bargain of the 2008 holiday buying season. Metsään meni.

  • The hi-def dvd war stalled. Viimeinen ennuste arveli, että vuoden 2008 kuluessa ei olisi enää väliä, onko levy HD-DVD vai Blu-ray, sillä combo-soittimet yleistyisivät. Vuoden 2009 aikana formaatit sulautuisivat yhteen, kunnes 2010 meillä olisi uusi H-ray-levy. Railakkaasti pieleen - HD-DVD ilmoitti luovuttavansa jo ennen kuin lehti edes ehti lukijoille asti.


Ulanoff on PC Magazinen päätoimittaja, joka seuraa markkinoita työkseen ja lähes paikan päällä (no, New York ei ole ihan Piilaaksoa, mutta kuitenkin). Jos hänen kykynsä ennustaa tapahtumia edes vuoden loppuun asti on näin huono, onko muillakaan it-ennustajilla mitään virkaa?

Kehno osumistarkkuus ei näköjään estä Ulanoffia yrittämästä uudelleen. Ennustuksia vuodelle 2009 on luettavissa lehden nettisivulta. Vuoden päästä nähdään, osuivatko ne yhtään paremmin.

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Haaskalinnut, te roistot, te raukat!

Rigoletton purkaus saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Hovinarrin tytär on yöllä ryöstetty, ja narri epäilee herttuan kätyrien olleen asialla. Eikä hän siinä väärässä olekaan.

Suomeksi laulettua oopperaa kuulee nykyisin valitettavan harvoin. Ajatellaan kai, että kaunis italia sopii ihaniin säveliin karskia suomea paremmin, mutta itse en ole samaa mieltä. Rigoletton viha ja tuska ovat suomeksi laulettuna käsin kosketeltavia. Vertaa itse:

Haaskalinnut, te roistot, te raukat! Minkä hinnan hän palkaksi maksoi? Teette kaiken jos rahaa vain saatte, ainut aarre on mulle tyttärein.

tai alkuperäisenä:

Cortigiani, vil razza dannata! Per qual prezzo vendeste il mio bene? A voi nulla per l' oro sconviene, Ma mia figlia è impagabil tesor.

Yle toteutti pitkäaikaisen toiveeni saada jälleen kuulla vuonna 1975 televisiota varten tuotettu suomenkielinen Rigoletto, jonka muistin hämärästi lapsuudestani. Nyt tuo hieno esitys on saatavissa DVD-levynä.

Aikansa huipputekniikalla tallennettu esitys ei tietenkään täytä tämän päivän vaatimuksia. Kuvasuhde on 4:3 ja ääni pelkkää monoa (tai, kuten takakannessa hienommin sanotaan: Dolby Digital 2.0 (dual mono)). Kaikeksi onneksi taltiointi tehtiin väreissä - muutoin värilähetyksiä oli televisiossa vain ajoittain [korjattu]. Analoginen väritallennus oli teknisesti vaikeaa, esimerkiksi laitteita piti kalibroida vähän väliä kuvausten aikana, jotta värit pysyivät kohdallaan. Tallennusmediana oli tuuman levyinen magneettinauha.

Silti analogisen kuvan heikkous pistää silmään. Tänään jokainen voi kotona tallentaa digitaalisesti monin verroin paremmalla laadulla - ja lähes ilmaiseksi. Yli 30 vuoden ikä antaa kuitenkin paljon anteeksi. DVD on elävä muisto ajasta, jolloin Yleisradiolla oli vielä varaa panostaa muuhunkin kuin olympialaisten televisiointiin.

Entäpä itse esitys? Puvut ja lavasteet ovat parasta, mihin Suomen oloissa tuolloin pystyttiin. Esittäjät myös - varsinkin Usko Viitasen Rigoletto on loistosuoritus. Muiden arviointiin eivät omat kykyni riitä, eikä se ole tarkoituskaan. DVD:n julkaiseminen on joka tapauksessa kulttuurihistoriallinen teko.

Suomalainen teksti yhdistettynä Verdin dramaattiseen musiikkiin on vaikuttava yhdistelmä. Kun aiemmin päivällä katselin levyä, lopun murhakohtaus sai silmäni kostumaan, vaikka hyvin tiesin mitä tuleman pitää: taas kerran Gilda uhraa henkensä, vaikka hän jos kuka tästä narrien, palkkamurhaajien, huikentelevan herttuan ja hovin siipijengin joukosta ansaitsisi elää. Ulkona salamoi ja orkesteri pauhaa, kun Sparafucile pitää kiinni palkkamurhaajan ammattietiikasta.

Vielä kun saisi Ylen arkistossa olevan Toscan julkaistua CD-levyllä! Yle esitti radiota varten tehdyn suomenkielisen version 1971 ja sitä on soitettu muutaman kerran, viimeksi tietääkseni huhtikuussa 1995. Esittäjäkaarti on komea: Veikko Tyrväinen, Usko Viitanen, Eini Liukko-Vaara, Okko Kamu.

Parasta suomalaista osaamista, parasta suomea, parasta oopperaa!

perjantai 19. joulukuuta 2008

Hauskaa joulua... mutta keneltä?

Joulukorttien lähettäminen on monelle yritykselle rutiini, jota ei mietitä sen kummemmin. Se on vain tapa.

Tänäkin vuonna olen saanut useita kortteja joista en edes tiedä, keneltä ne ovat peräisin. Kortit ovat tulevat valkoisessa kirjekuoressa, joka on leimattu pääpostissa. Valmiiksi painetun onnittelun alle on sutaistu nimi, josta ei saa selvää. Jos joutuu työn puolesta kirjoittamaan satoja kortteja, ei käsialaan jaksa kiinnittää huomiota.

Ihan kiva, että muistetaan jouluna - mutta jotenkin joulutervehdyksen idea menee hukkaan, ellei vastaanottaja edes tiedä, kuka on lähettäjä.

torstai 18. joulukuuta 2008

Isolle autolle isompi rangaistus

Isoja kaupunkimaastureita mainostetaan turvallisina. Sitä ne eivät ole - ainakaan jalankulkijalle tai kolarin toiselle osapuolelle. Jos yli parin tonnin maasturi jyrää kolmion takaa eteen tai ajaa punaista päin, alle jäävällä perheauton kuljettajalla ei ole paljon mahdollisuuksia. Siinä ei paljon lohduta, että oli itse oikeassa.

Selvästi muita isomman auton kuljettajalla on liikenteessä tavallista kuljettajaa suurempi vastuu. Sen pitäisi näkyä myös rangaistuksissa. Ehdotankin, että jos tällaisen auton kuljettaja todetaan onnettomuuden aiheuttajaksi, hänelle määrätään rangaistus kaksinkertaisena.

Ylinopeussakot ovat rangaistus muihin tiellä liikkujiin kohdistuvan riskin kasvattamisesta. Siksi myös nämä rangaistukset voisi kytkeä nopeuden ohella auton painoon.

Ehdotus on vapaasti käytettävissä, jos vaikka joku kansanedustaja kiinnostuisi tekemään siitä aloitteen.

Poliisin oikeus sähköpostien selvittämiseen

Lex Nokian ympärillä on kohuttu tapauksesta, jossa Nokia epäili työntekijää tietovuodosta, mutta edes poliisi ei saanut lain mukaan tutkia lähetettyjen sähköpostien tunnistetietoja.

Missä kulkee poliisin toimivallan raja? Päätin ottaa selvää asioista, mutta se ei ollutkaan ihan helppoa. Kysyin asiaa lähes kymmeneltä juristilta, jotka viittasivat pakkokeinolakiin mutta eivät osanneet yksilöidä poliisin oikeuksia sen tarkemmin.

Keskusrikospoliisista osattiin kuitenkin antaa vastauksia. Rikosta tutkiessaan poliisi voi takavarikoida epäillyn hallussa olevan tietokoneen ja lukea kaikki sen sähköpostit (tai kännykän tekstiviestit). Päätöksen takavarikosta tekee tutkinnanjohtaja. Periaatteessa poliisi pääsee siis lukemaan saapuneita ja lähteviä viestejä hyvinkin mitättömässä rikoksessa - kunhan vain päätelaite on saatavilla.

Sen sijaan puhelun ja sähköpostin tunnistetietoihin pääsy on poliisillakin kiven takana. Niitä voidaan saada operaattorilta vain erikseen nimetyissä rikoslajeissa, eikä yritysvakoilu ole niiden joukossa.

Jos yritys epäilee tietovuotoja sähköpostissa, se ei nykyisen lain nojalla saa tutkia itse eikä kerätä tunnistetietoja poliisia varten. Yritys voi vain tehdä rikosilmoituksen poliisille, jonka jälkeen poliisi voi takavarikoida epäillyn työntekijän koneen. Yhteisötilaajana yritys rinnastetaan operaattoriin, jota sitoo vaitiovelvollisuus sen omassa asiassa. Vaikka yritys on ilmeisen rikoksen uhri, se ei saa auttaa rikoksen selvittelyssä.

Jos työntekijä on tyhjentänyt sähköpostinsa ja poistanut jäljet omalta koneeltaan, poliisin keinot asian selvittämiseksi loppuvat.

Tilanteesta seuraa toinenkin kummallisuus: laki suojaa nyt tiukemmin tunnistetietoja kuin itse viestinnän sisältöä. Näin ei tietenkään pitäisi olla, vaan vahvimman suojan pitäisi kohdistua viestinnän ydinalueeseen.

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Ehdotus viestinnän graduaiheeksi: Lex Nokia tiedotusvälineissä

On ollut mielenkiintoista seurata Lex Nokian käsittelyä lehdistössä. Tässä voisi olla sopiva aihe vaikkapa viestinnän graduksi. Seuraavassa muutamia porkkanoita:

Sähköisen viestinnän tietosuojalaki (516/2004) tuli voimaan 1.9.2004. Erityisesti sen pykälä 13 ([tunnistamistietojen] Käsittely väärinkäytöstapauksissa) havaittiin hankalaksi, koska lain sananmuoto oli tulkinnanvarainen ja halu tietojen käsittelyyn suuri.

Elokuussa 2006 liikenne- ja viestintäministeriö esitteli ehdotuksen lain muuttamisesta. Siihen asti lainvalmistelu ei ollut kiinnostanut ketään eikä asia herättänyt mitään intohimoja, mutta kun tiedotusvälineet tarttuivat asiaan ("Työntekijöiden sähköpostit halutaan laajempaan seurantaan", YLE uutiset 15.8.2006), keskustelu repesi.

Lakiehdotus tyrmättiin laajasti, vaikka sillä oli valmisteluvaiheessa ollut työmarkkinajärjestöjen (EK, SAK, STTK) tuki takanaan. Ilmeisesti oikeustieteen tohtori ja hovioikeudenneuvos Jukka Kemppiseltä (16.8.2006) oli peräisin lause, jonka mukaan laki antaisi yritykselle poliisia suuremmat valtuudet. Se alkoi elää omaa elämäänsä.

Varsinkin Helsingin Sanomat kritisoi lakiehdotusta avoimesti. Siitä huolimatta sen oman lukijakyselyn (2.9.2006) mukaan "Hieman yli puolet suomalaisista antaisi työnantajan valvoa työntekijän sähköpostiliikennettä, jos on epäilyksiä, että yrityssalaisuuksia vuotaa ulkopuolisille". Lukijoista kolmannes oli jopa valmis menemään vielä pidemmälle ja antamaan yrityksille oikeuden myös avata viestejä tarvittaessa.

Kysely tuli vähän myöhässä: laki oli jo päivää aiemmin päätetty palauttaa takaisin valmisteluun. Laista pyydettiin myös oikeuskanslerin lausuntoa. Se valmistui syyskuun lopussa ja kritisoi lakiehdotusta huonosta valmistelusta.

Valmistelua jatkettiin ja 5.6.2007 työryhmä luovutti uuden version (2.0) viestintäministeri Suvi Lindénille. Suurin muutos oli tullut 13. pykälään, jota oli merkittävästi laajennettu ja täsmennetty. Siitä huolimatta oikeusoppineet pitivät lakia "hyvin ongelmallisena" ja sanoivat sen heikentävän kansalaisten perusoikeutta luottamukselliseen viestintään.

Laista pyydettiin lausuntoja eri tahoilta. Palautteen perusteella 13. pykälää laajennettiin entisestään, niin että lopulta siihen kuului jo 10 alakohtaa. Viiden ministeriön ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyönä syntynyt hallituksen esitys annettiin eduskunnalle 24.4.2008. Julkinen keskustelu leimahti uudelleen liekkeihin marraskuun puolivälissä, mistä lähtien varsinkin sanomalehdet ovat kritisoineet lakia voimakkaasti.

Tätä taustaa vasten on yllättävää muistella, mitä Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Keijo Himanen kirjoitti hallituksen esityksen julkistamisen jälkeen (4.5.2008):

Taustalla oli pelko yrityssalaisuuksien vuotamisesta verkon kautta kilpailijoille. Pelko ei ole täysin perusteeton, vaikka toisin väitetään. Yksityisissä keskusteluissa monen yrityksen johto paljastaa tietovuotoja tapahtuneen "vanhanaikaisesti" sähköpostilla, mutta yrityksen maineen vuoksi niistä ei tohdita puhua julkisesti.
...
Eduskunnassa käytettiin kipakoita puheenvuoroja, joissa epäiltiin lain murentavan sananvapautta ja väitettiin sen leimaavan työntekijät rikollisiksi. Äänessä olivat lähinnä vasemmistoliiton edustajat, joiden kannanotot perustuivat enemmän tunteeseen kuin tietoon.
...
Lehtien otsikot ja kansa puhuvat sähköpostin urkintalaista. Nimi on vetävä ja lukemaan houkutteleva, mutta samalla se on harhaanjohtava. Työnantajilla ei ole oikeutta valvoa työntekijöidensä sähköpostiliikennettä kuin poikkeustapauksissa. Silloinkin voidaan käsitellä vain viestin tunnistetietoja; itse viestin sisältö jää salaiseksi.


Tämän syksyn keskustelussa uutena elementtinä tuli mukaan yhteisötilaajan oikeudet. Ne olivat samanlaiset jo lain aiemmissa versioissa, mutta kukaan ei silloin kiinnittänyt asiaan huomiota (tosin Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen mainitsi asiasta Helsingin Sanomien uutisessa 7.6.2007).

Olisi mielenkiintoista selvittää, miksi ja kenen aloitteesta yhteisötilaajan asema nousi esille vasta nyt, ja miten eri lehdet käsittelivät lakiehdotusta. Tempoileva julkinen käsittely osoittaa, miten harva Suomessa näitä asioita seuraa saati ymmärtää.

Niin ikään olisi kiintoisaa tietää, mistä Lex Nokia -termi tuli käyttöön. Sitä käytettiin ensi kerran Helsingin Sanomissa 5.12.2004 - ja silloin sillä viitattiin ay-kentän vaatimaan muutosturvaan (viittaus Nokiaan tuli siitä, että yhtiön entinen johtaja Kalle Isokallio kritisoi julkisuudessa ay-liikettä kohtuuttomista vaatimuksista, vaikka itse nauttii 50 000 markan ikuista eläkettä Nokialta).

Tasan kolme vuotta myöhemmin Lex Nokialla viitattiin Nokian jätevesiskandaaliin, josta ei tiedotettu kuntalaisille riittävästi.

Nokia on Suomelle niin merkittävä yhtiö, että sen nimi voidaan liittää useampaankin lakiin - joko todelliseen tai sellaiseen, mitä ei vielä edes ole.

lauantai 13. joulukuuta 2008

Marssi nettisensuuria vastaan Australiassa

Arviolta 9000 ihmistä marssi tänään lauantaina Australiassa netin vapauden puolesta. Kuvista päätellen tilaisuus muistutti kovasti vastaavaa suomalaista mielenosoitusta maaliskuun alussa.

Sikäläisillä nettikäyttäjillä on hyvä syy kapinointiin: valtio aikoo velvoittaa kaikki operaattorit käyttämään nettisuodatusta ("Clean feed"), joka estäisi ei-toivottujen sivujen ja nettipalveluiden käytön. Tavoitteena on suojella lapsia niin, etteivät ne törmäisi netissä haitalliseen aineistoon. Perustelut ja keinot kuulostavat kovin samanlaisilta kuin Suomessakin, mutta meillä ei olla menty näin pitkälle - ainakaan vielä.

Lisätietoa vastustajien näkökulmasta voi lukea vaikkapa täältä.

Kuvista päätellen australialaisen ja suomalaisen mielenosoituksen välillä oli koon ohella yksi toinenkin ero: Suomessa satoi maaliskuussa lunta ja oli kylmä, Australiassa taas on kesä kuumimmillaan. Ehkä se selittää osallistujien paljouden. Ja onhan Australia paljon isompi maa kuin Suomi.

perjantai 12. joulukuuta 2008

Opiskelijat huolissaan Lex Nokiasta

"Helsingin yliopisto-opiskelijat huolissaan Lex Nokiasta" uutisoi Tietokone-lehti. Ylioppilaskunta epäilee, että laki voi johtaa tietoverkon luotettavuuden heikentymiseen opiskelijoiden silmissä. Siksi oikeus tunnistamistietoihin pitäisi antaa vain poliisille. Ylioppilaskunta arvioi, että uuden lain myötä yliopistot saisivat oikeudet seurata opiskelijoiden tietoliikennettä. Laki koskisi esimerkiksi sähköpostiviestien, pikaviestien ja ircin seä muiden chatien ja ip-puheluiden tunnistamistietoja.

Tämä ei missään tapauksessa ole ollut lainsäätäjän tarkoitus. Jos pykälistä oikeasti saa tällaisen kuvan, niitä on täsmennettävä. Toisaalta hallituksen esityksen perusteluista käy hyvin ilmi lain henki ja tarkoitus. Ehkä kritiikissä on osittain kyse tarkoitushakuisesta tulkinnasta?

Lakia ei ole säädetty siksi, että yliopisto (tai mikään muukaan yhteisötilaaja) voisi puuttua käyttäjien sähköposteihin tai pikaviesteihin. Tarkoituksena on antaa ylläpidolle tarvittavat työkalut, jotta tietoturvaa ja verkon toimintaa uhkaaviin ongelmiin voidaan puuttua. Tähän velvoittaa jo nykyinen laki.

Pykäliä on vaikea kirjoittaa kovin täsmällisiksi, koska tekniikka kehittyy. Muutaman vuoden päästä käytössä voi olla sovelluksia, joista emme vielä tiedä mitään. Jos laki nyt rajattaisiin koskemaan vain tiettyjä palveluita tai protokollia (jättäen esimerkiksi smtp sen ulkopuolelle), lakia pitäisi korjata taas muutaman vuoden kuluttua. Alkuperäisen sähköisen viestinnän tietosuojalain korjaus aloitettiin jo kahden vuoden kuluttua lain voimaantulosta, ja korjaus on yhä vieläkin -- kaksi vuotta myöhemmin -- kesken.

Mikä sitten voisi olla tilanne, jossa yhteisötilaaja käyttää lain suomia oikeuksia? Tulkitsen asiaa niin, että paljon kaistaa ahmiva piraattipalvelin voisi täyttää ehdot. Jos verkon omistaja on kieltänyt piraattipalvelimen perustamisen verkkoonsa, se voisi jatkossa selvittää, kenen käytössä kyseinen ip-osoite on ja määrätä palvelimen suljettavaksi (tai evätä käyttäjältä pääsy verkkoon).

Onko piraattipalvelimen toimintaan puuttuminen oikeutettua? Vai loukataanko siinä käyttäjän perustuslaillisia oikeuksia ja selvitetään luottamuksellisia tunnistetietoja? Nähdäkseni tiedostojen siirto ja jakaminen ei ole luottamuksellista viestintää. Sanaparista luottamuksellinen viestintä on tullut jonkinlainen taikasana, jonka alle pyritään tuomaan kaikkea mahdollista. Jos piraattipalvelimen liikenne ahmii kaistaa muilta käyttäjiltä, eikö ole kaikkien käyttäjien yhteinen etu, että siihen puututaan? Sitä paitsi piraattipalvelimen pyörittäminen on laitonta.

Yliopisto voi nytkin määrätä tilojensa ja omaisuutensa käytöstä. Se voi määrätä esim. mikroluokkien laitteista ja siitä, kuinka myöhään ovia pidetään auki. Jos väärinkäytöksiä havaitaan, yliopisto voi tutkia asiaa itse, eikä sen tarvitse heti pyytää poliisia paikalle.

lauantai 6. joulukuuta 2008

Tietokone on syntynyt

Sana "tietokone" on aina ollut harhaanjohtava, eihän kone varsinaisesti "tiedä" mitään. Kun mikrotietokoneet tulivat ja tietotekniikan maailma avautui maallikoille, muutama henkilö pyysi minuakin kysymään tietokoneelta jotain. Eivätkä kaikki edes virnuilleet, vaan osa heistä oli ihan tosissaan.

Alkuperäinen sana computer kuvasi paremmin laitteen toimintaa. Tietokone ei ollut muuta kuin ohjelmoitava laskukone.

Mutta tänään kaikki on toisin. Tietokoneista on vihdoin tullut TIETOkoneita. Nyt niiltä voi jopa kysyä erilaisia asioita, ja ne vastaavat takaisin. Kyse ei ole tekoälyn läpimurrosta - kuten vielä 1980-luvulla olisi kuviteltu - vaan internetistä. Miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa on saatu koodaamaan inhimillinen tietonsa digitaaliseen muotoon. Tietokoneet tallentavat ja siirtävät tietoa paikasta toiseen. Tämä vaihe on puhtaasti mekaaninen, mutta kun se yhdistyy inhimilliseen tietoon, syntyy vihdoin illuusio tietävästä koneesta.

Kokeillaanpa: mikä on maailman korkein vuori? Jo heti ensimmäinen linkki antaa vastauksen - vieläpä niin, ettei linkkiä tarvitse edes painaa, sillä tieto käy ilmi Googlen laatimasta tiivistelmästä.

Totisesti - suomalaiset olivat aikaansa edellä, kun käänsivät computerin tietokoneeksi eivätkä laskimeksi! (Tosin osa kunniasta taitaa mennä Ruotsiin, jonka dator-sanasta suomen tietokone on johdettu).

tiistai 2. joulukuuta 2008

... mutta saako niin tehdä?

Tietotekniikkaan liittyy yhä enemmän juridisia näkökulmia. Yhä useammin minulta kysytään, saako jotain asiaa tehdä vai ei. Olen insinööri, joten pystyn harvoin antamaan selvää vastausta. Vastaaminen on vaikeaa juristeillekin, sillä lakikirjaa ei lueta kuten teknistä manuaalia. Vain harvoin sieltä löytyy selkeä vastaus mieltä askarruttavaan kysymykseen. Vasta oikeudenkäynnissä selviää, miten lakikirjan pykäliä tulee tulkita.

Yleissääntö on siis tämä: ellei laki selkeästi kiellä jotain asiaa, sitä voi tehdä ainakin niin pitkään kunnes joku riitauttaa menettelyn.

Yksityinen pysäköintivalvonta on kuvaava esimerkki. Yksityinen yhtiö on parin vuoden ajan valvonut maksullista pysäköintiä yritysten parkkipaikoilla. Jos maksua ei ole suoritettu tai aika on ylitetty, kiertävä valvoja on lätkäissyt tuulilasiin maksulapun.

Toiminta jatkui parin vuoden ajan, kunnes yksi maksulapun saaneista riitautti asian ja vei sen oikeuteen. Käräjäoikeus totesi yksityisen pysäköintivalvonnan laittomaksi. Päätöksestä valitettiin, mutta äskettäin myös hovioikeus tuli samaan tulokseen.

Koko yhtiön toiminta on siis perustunut lainvastaiseen menettelyyn. Aika raju lopputulos! Voisi kuvitella, että ainakin yrityksen perustajat ja rahoittajat olisivat tutkineet toiminnan lainmukaisuuden etukäteen. Varmaan näin onkin tehty, mutta he ovat tulkinneet lakia omasta näkökulmastaan. Virallinen tulkinta saadaan vasta oikeudenkäynnin jälkeen.

Suorastaan ironista on se, että yksi laittomasti toimineen parkkiyhtiön asiakkaista on ollut Helsingin käräjäoikeus.

maanantai 1. joulukuuta 2008

Isännöitsijän tytär urkkimassa sähköpostia?

Ns. urkintalain vastustus saa jo koomisia piirteitä. STT uutisoi vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa viikonloppuna maalailtua uhkakuvaa, jonka mukaan urkintalaki antaisi taloyhtiön isännöitsijän tyttärelle oikeuden urkkia poikasi sähköpostia "väärinkäytöstä" epäillessään.

Ehdotetun lakimuutoksen henki on hyvin tiukka. Yrityksille kaavailtu, tarkoin rajattu mahdollisuus tunnistetietojen selvittämiseen liittyy vain yrityssalaisuuksien suojaamiseen. Vaikkei tämä suoranaisesti liitykään alkuperäiseen väitteeseen se kertoo, miten lakia on tarkoitus tulkita.

Yritysten lisäksi lakimuutos antaisi muillekin yhteisötilaajille oikeuden selvittää verkon liikennettä, mikäli on aihetta epäillä verkon tai palvelun ohjeen vastaista luvatonta käyttöä. Tällainen selvitys on sallittua ainoastaan käsittelyn vaatimassa laajuudessa ja yksityisyyttä tarpeettomasti vaarantamatta, ja silloinkin sama selvitys on pyrittävä ensin tekemään muilla keinoilla. Selvitys ei voi kohdistua tavanomaisiin viesteihin.

Mikä sitten on yhteisötilaaja? Vuonna 2004 voimaan tulleen lain toisen pykälän 11. momentti sanoo näin:

11) yhteisötilaajalla [tarkoitetaan] viestintäpalvelun tai lisäarvopalvelun tilaajana olevaa yritystä tai yhteisöä, joka käsittelee viestintäverkossaan käyttäjien luottamuksellisia viestejä, tunnistamistietoja tai paikkatietoja;

Mikäli taloyhtiöllä on oma laajakaista (ns. taloverkko), yhteisötilaaja viittaa tätä palvelua tarjoavaan yritykseen -- siihen, joka hoitaa omaa sähköpostipalvelinta ja vastaa verkkoyhteyksien toimivuudesta. Yhteisötilaaja on kuin teleoperaattori pienoiskoossa. Sillä on samat tekniset mahdollisuudet liikenteen seuraamiseen kuin perinteisellä "isolla" operaattorilla, mutta myös samat vastuut ja velvollisuudet. Yksi näistä vastuista on verkon turvallisuudesta vastaaminen.

Lain 19 pykälä sanoo yhteisötilaajan velvollisuuksista näin:

Yhteisötilaajan on huolehdittava käyttäjiensä tunnistamistietojen ja paikkatietojen käsittelyn tietoturvasta. Palvelun ja käsittelyn tietoturvasta huolehtiminen tarkoittaa toimia toiminnan turvallisuuden, tietoliikenneturvallisuuden, laitteisto- ja ohjelmistoturvallisuuden sekä tietoaineistoturvallisuuden varmistamiseksi.

Jo tässä vaiheessa pitäisi olla selvää, ettei kuka tahansa talonmiehen tai isännöitsijän tytär tule kyseeseen.

Seuraavassa pykälässä kerrotaan, miten operaattorilla ja yhteisötilaajalla on oikeus ryhtyä välttämättömiin toimiin tietoturvan varmistamiseksi estämällä tarvittaessa viestien vastaanottaminen ja lähettäminen, poistamalla haittaohjelmat sähköpostista ja toteuttamalla muut vastaavat teknisluonteiset toimet.

Tunnistetietojen selvittäminen edellyttää, että kirjalliset ohjeet on laadittu ja käyttäjät ovat ne hyväksyneet, että taloyhtiössä on nimetty tietoturvahenkilö, ja että asiasta on tehty kirjallinen ilmoitus tietosuojavaltuutetulle. Lisäksi epäillyn teon on oltava niin vakava, että se todella uhkaa verkon toimivuutta.

Jos näin vakava tilanne syntyy, eikö ole käyttäjien oman edun mukaista, että joku voi selvittää tilanteen? Eikä tuo taho takuulla ole isännöitsijän tytär!

On vaikea ymmärtää, miksi kansanedustajat levittävät tämänkaltaisia perusteettomia uhkakuvia. Heidän pitäisi jo työnsä puolesta lukea paperit, joista he ovat päättämässä. Samaa toivoisi asiaa uutisoivilta toimittajilta.
Website Security Test