sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Tuomari Nurmio ja piraatit

Tuomari Nurmion Helsingin Sanomissa 28.3.2009 piratismista esittämät kommentit ovat herättäneet lehden verkkosivuilla vilkasta keskustelua. Laiton nettilataaminen on muutoinkin ollut viime aikoina otsikoissa ruotsalaisen Pirate Bay -palvelun oikeudenkäynnin vuoksi.

Nettilataamista puolustelevat (ilmeisen nuoret) käyttäjät perustelevat toimintaansa sillä, ettei netistä kopiointi vähennä musiikkibisneksen arvoa kokonaisuutena. Se pitää varmaan paikkansa. Syy-yhteyttä kopioinnin ja laskeneen levymyynnin välillä on mahdoton osoittaa, eikä sitä välttämättä edes ole. Cd-levy oli aikansa lapsi, ja sen aika on ohi. Sisällön jakelukanavat ja kulutustottumukset ovat muuttuneet.

Nettikopiointi on yleistä, mutta ei vielä niin laajaa, että se vaikuttaisi kokonaismarkkinoihin. Jos lakia muutettaisiin piraattien haluamalla tavalla niin, että kopiointi sallittaisiin, tilanne olisi ihan toinen. Minäkin alkaisin ladata kaiken sisällön netistä ilmaiseksi. Miksi maksaa, jos kerran netistä saa ilmaiseksi? Laillistamisen jälkeen koko sisältöteollisuus kokisi valtavan rakennemuutoksen.

Moni kopioinnin puolustaja vetoaa siihen, että levymyynti tuottaa enää pienen osan artistien tuloista. Varsinkin megatähdillä levymyynti on pelkkää promootiota -- isot rahat tehdään konserteissa. Madonna on tästä hyvä esimerkki. Madonnan kannalta on ihan sama, vaikka levyjen kopiointi netistä sallittaisiin. Se voisi jopa lisätä hänen keikkojensa lipunmyyntiä.

Mutta musiikki on vain pieni osa sisältöteollisuudesta. Jos immateriaalituotteen saisi kopioida ilmaiseksi, miten kirjailijat, elokuvien tekijät tai peliohjelmoijat ansaitsisivat elantonsa? He eivät voi lähteä keikoille eivätkä myydä fanituotteita kuten t-paitoja tai mukeja. Miten Pirate Bay erottelisi musiikin elokuvista, tietokonepeleistä ja sähköisistä kirjoista? Ei mitenkään. Pelisääntöjen on oltava kaikille samat.

Muutama keskustelusta poimittu kommentti:

Tuomari Nurmion kaltaiset vanhat parrat vastustavat nettijakelua loppuun asti. Hänen kaltaisille ihmisille näyttää olevan vaikeaa ymmärtää että netistä lataamista ei voi estää, ellei koko internetin käyttöä kielletä.

Tällaista ajattelua en ole koskaan ymmärtänyt. Kopioinnin vapauttamista perustellaan sillä, ettei sitä voi estää. Aivan kuin tekniikka saisi määrätä, mikä elämässä on hyväksyttävää. Jos siis joku keksisi näkymättömyysviitan, pitäisikö varastamisesta tehdä sallittua, koska "sitä ei voi estää"?

Tekniikka mahdollistaa paljon asioita, joita ei silti pidä tehdä, koska ne eivät ole yksilön tai yhteiskunnan kannalta toivottavia. Mahdollisen määrä kasvaa (useista eri syistä) koko ajan. Mahdollisen ja omien tekojen välissä on kuitenkin ihmisen oma harkinta, käsitys oikeasta ja väärästä, käsitys siitä mikä on kohtuullista ja mikä ei.

Musiikkia ja muuta taidetta tullaan aina tekemään, rikastutaan sillä tai ei.

Tämä pitää paikkansa. Raha ei ole taiteen tekemisen edellytys. Taloudellinen tuotto mahdollistaa kuitenkin sen, että tekijä pystyy keskittymään luovaan työhön. On vaikeaa säveltää tai kirjoittaa, jos joutuu tekemään päivät muuta ansiotyötä, eikä voi elää teostensa myynnistä saatavilla tuloilla.

Entä jos musiikki ja kirjallisuus todella palaisivat takaisin juurilleen? Kirjoja syntyisi vain sanomisen halusta ja musiikkia sävellettäisiin vain luomisen tuskan lievittämiseksi. Elokuvia ei tässä maailmassa tunnettaisi lainkaan, sillä niiden tekeminen vaatii miljoonainvestointeja (no, Star Wreck on toki poikkeus - aina viiden vuoden välein ilmestyisi yksi uusi elokuva, jota saisi sitten levittää verkossa vapaasti).

Tällainen kehitys on hyvää vauhtia toteutumassa journalismissa. Perinteiset sanomalehdet ovat taantumassa, koska ne joutuvat markkinatilanteen vuoksi jakamaan sisältönsä netissä ilmaiseksi. Television uutislähetyksiä lyhennetään ja toimittajia vähennetään kaikkialla. Uutisia ei voi enää myydä. Kehitys, joka viihdeteollisuudessa toteutuu piratismin kautta, on journalismissa tapahtunut muista syistä. Lopputulos on kuitenkin sama.

Olemme siirtymässä maailmaan, jossa uutiset ja muu asiasisältö on kaikkien saatavilla ilmaiseksi ja vieläpä täysin laillisesti. Ammattimainen journalismi on katoamassa ja sen paikan ottaa ei-kaupallinen uutisvälitys. Tuhannet harrastajat kommentoivat ajankohtaisia asioita blogeissaan ja nettifoorumeissaan. Uutisointi on palannut juurilleen kansan pariin, eikä siitä enää ole bisnekseksi.

Voivatko blogit ja ilmaislehdet oikeasti korvata ammattimaisen journalismin jättämän aukon? Eivät. Bloggaajat eivät voi ahdistella poliitikkoja vaikeilla kysymyksillä, koska poliitikoilla ei ole mitään syytä vastata heille. Kaikki blogikirjoittajat eivät ole riippumattomia, vaan yritykset ja poliitikot voivat vaikuttaa heihin kaikessa hiljaisuudessa. Yhteiskunnan ongelmia ja valtaapitävien väärinkäytöksiä paljastavaa tutkivaa journalismia ei tee kukaan, koska se ei onnistu harrastepohjalta. Kunnon journalismi vaatii rahaa.

Yksinomaan blogien varassa toimiva tiedonvälitys on pelottava uhkakuva. Juuri tällaiseen maailmaan olemme kuitenkin "tiedon vapauden" nimissä matkalla. Sitäkö piraatit haluavat?

TPB:n kaltaisia palveluita ei missään tapauksessa tulisi ajatella rahantekokoneena joillekkin yksityisille, vaan todellakin ilmaisena kauppapaikkana tai suurena nettikirjastona. Monille vanhan linjan konkareille tuntuu olevan todella vaikea asia ymmärtää vastikkeeton "kaupankäynti", tämä tuli huomattua erittäen hyvin myös mm. TPB:n oikeudenkäynnissä.

Pasi Palmulehto

Piraattipuolue

"Ilmainen kauppapaikka"? "Suuri nettikirjasto"? "Vastikkeeton kaupankäynti"? Piraattipuolueen käsitteistö muistuttaa Orwellin 1984-kirjan uuskieltä.

Jostain syystä monille kommentoijille tuntuu olevan merkityksellistä se, ovatko Pirate Bayn takana olevat miehet hyötyneet asiasta taloudellisesti. Sivuilla on mainoksia, joista epäilemättä kertyy tuloja (erään väitteen mukaan 30 000 euroa kuukaudessa), mutta toisaalta palvelimista ja nettiyhteyksistä aiheutuu myös kuluja.

Mutta mitä merkitystä asialla lopulta on? Pirate Bayn miehet eivät ole syytettyinä ansioistaan vaan siitä, että heidän palvelunsa aiheuttaa taloudellisia menetyksiä muille. Sillä, pyöriikö toiminta kaupalliselta vai harrastuspohjalta, ei ole merkitystä toiminnasta kärsivien kannalta. Heidän asemansa on tämän jutun pointti.

Ilmeisesti moni nuori näkee piratismin ideologisena aatteena, joka pyrkii tiedon vapaaseen levittämiseen (tosin tässä tapauksessa kyse ei ole tiedosta vaan kaupallisista viihdetuotteista, joita halutaan ilmaiseksi). Ajatus siitä, että joku ansaitsee rahaa muiden kopioinnilla, on tämän ideologian vastainen.

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Piilotettuja tiedostoja asennusrompulla

Ostin usb-porttiin kytkettävän sim-kortinlukijan, jonka mukana tuli asennusromppu ajureita ja sovellusta varten. Koneessa ei ollut sisäistä cd-asemaa, vaan asema oli itsekin usb-liitäntään kytkettävä kelkaton Samsungin malli (erinomainen peli muuten - lukee sellaisiakin naarmuuntuneita levyjä, jotka eivät muille asemille kelpaa).

Kelkattomassa asemassa voi käyttää vain tavanomaisia 12 sentin levyjä. Asennuslevy oli kuitenkin pienempää 8 sentin mallia. Varsinkin miniläppärien käyttäjä törmää ongelmaan toistuvasti. Paketin koon ja kustannusten säästämiseksi monet ajurit toimitetaan nykyisin pienillä levyillä, jotka kelpaavat vain kelkallisiin asemiin. Lisäharmeja koituu siitä, että ajurirompun päällä lukee standardi teksti DRIVER. Ilmeisesti ne tulevat kaikki samasta kiinalaisesta monistamosta. Levyn etiketti on violetti eikä siitä käy mitenkään ilmi, mihin laitteeseen levy liittyy. Sekaannuksen vaara on siis ilmeinen.

Asennusongelma on helppo kiertää, jos käytössä on toinen, tavallisella asemalla varustettu kone. Cd-levyn tiedostot kopioidaan usb-tikulle ja asennus miniläppäriin tehdään tikulta ikään kuin se olisi cd-asema. Yleensä tämä toimii ongelmitta. Mutta ei nyt. Asennus pysähtyi virheilmoitukseen: missing Interop.Microsoft.Office.Core.DLL. Sen sai ladattua netistä, mutta asennus pysähtyi uudelleen: missing office.dll.

Lopulta selvisi, mistä kenkä puristi. Alkuperäisen rompun päähakemistossa oli viisi piilotettua dll-tiedostoa. Piilottamisen vuoksi ne eivät kopioituneet usb-tikulle. En ihan äkkiä keksi, mitä järkeä on määritellä asennusrompun dll-tiedostoja piilotetuksi, mutta näin kiinalaiset olivat suuressa viisaudessaan päättäneet.

Miten kopioida piilotetut tiedostot rompulta tikulle? Vanhasta tottumuksesta käytän kopiointiin komentotulkkia enkä graafista käyttöliittymää. Komennot ovat nopeampia kirjoittaa kuin tiedostojen merkintä ja raahaus hiirellä ikkunasta toiseen. Yleensä olen poistanut ensin piilotiedostojen määreen (ATTRIB -h tiedosto.abc), kopioinut tai siirtänyt tiedoston, ja palauttanut määreen ennalleen. Rompulle poltettujen tiedostojen määreitä ei kuitenkaan voi muuttaa. Onneksi XCOPY:ssä on /H-valitsin, joka kopioi myös piilo- ja järjestelmätiedostot. Sain tiedostot kopioitua kirjoittamalla XCOPY *.DLL F: /H.

Graafisen käyttöliittymän puolelta olisi pitänyt ensin valita piilotiedostot näkyviksi (Vistassa Organize Folder and Search Options View ja sitten täppä kohtaan Show hidden files and folders). Sen jälkeen tiedostot näkyvät ja ne voi kopioida normaalisti.

Olisi kiinnostavaa kuulla, millä muilla rompuilla on piilotettuja dll-tiedostoja, ja mikä mahtaa olla syy niiden käyttöön.

lauantai 14. maaliskuuta 2009

"Asiasta kertoi ensimmäisenä..."

Edellisen kirjoituksen pohjalta tuli palautteissa esille kysymys siitä, ovatko lehdet alkaneet siteerata aiempaa useammin toistensa uutisia ("asiasta kertoi ensimmäisenä...."), vai onko kilpailijan kreditointi tällä tavalla lehdille epämiellyttävää.

Todelliset paljastukset ja jymy-yllätykset ovat harvinaisia. Edes tutkivalle journalismille ei riitä Watergateja joka vuodeksi -- ja tutkivaan journalismiin yhä harvemmalla medialla riittää resursseja. Jos joku lehti onnistuu paljastamaan iso kuprun, on luonnollista että se uutisoidaan muissakin medioissa ja alkuperäinen taho saa siitä kunnian itselleen.

Nykyään uutiskilpailu on niin kovaa, että varsinkin verkkomediat siteeraavat säännönmukaisesti toisten uutisia. "Asematunnelissa puukotettiin ohikulkijaa. Asiasta kertoi ensimmäisenä uutislehti Vartti." Tämä tuntuu lukijasta kummalliselta. Puukotus on sen luokan tapahtuma, ettei uutiseen ole kenelläkään yksinoikeutta. Lukija odottaisi, että tulipa tieto puukotuksesta mitä kautta tahansa, toimittaja selvittää asiaa suoraan poliisilta ja kirjoittaa oman uutisensa vasta sen jälkeen.

Paperiaikana näin tehtiinkin. Online-maailmassa siihen ei ole aikaa. "Uutinen" pitää kopioida heti omalle sivulle. Seuraavana päivänä sama "uutinen" on painettuna paperilehdessä. Ei ihme, että lukijan mielestä kaikki ei täsmää.

Edellisen kirjoituksen palautteissa anonyymi uutistoimittaja kirjoitti, ettei kilpailevaa lehteä mielellään kreditoida, ja että käytäntö on pysynyt pitkään samana. Omasta mielestäni uutisten lainaaminen on yleistynyt viime vuosina nopeasti. Niinpä tein itse pikaisen kokeilun Hesarin arkistoon. Hakusanalla "kertoi ensimmäisenä" löytyy juttuja seuraavasti:

2000: 1
2001: 4
2002: 7
2003: 1
2004: 11
2005: 10
2006: 10
2007: 69
2008: 149

Vuotta 2009 on eletty 72 päivää ja silti esiintymiä löytyi jo 30. Tasaisen vauhdin taulukolla koko vuoden saldoksi tulisi 152.

En väitä, että lista olisi koko totuus asiasta. Etsintäni pohjana olevat sanat saattoivat esiintyä muussakin tarkoituksessa; toisaalta kaikissa lainauksissa niitä ei ollut. Mutta suunta on selvä: jostain syystä uutisten lainaaminen (tai ainakin niiden kreditointi) näyttää räjähtäneen pari vuotta sitten.

Jos aiheesta on parempia tutkimuksia, kuulisin niistä mielelläni. Ellei ole, niin tässä kenties olisi hyvä tutkimuskohde viestinnän opiskelijoille.

torstai 12. maaliskuuta 2009

Onko tämä Hesari vai 7 päivää?

Alan olla todella huolissani suomalaisen verkkojournalismin tulevaisuudesta.

Hesarin verkkoversion kansisivulla on tukku uutisia: "Ex-missi Hanna Ek vaihtoi Ahomaan Poulseniin", "Laura Pyrrö ja Kari Heiskanen erosivat", "Renny Harlin erosi Satu Vuorelasta".

Uutiset ovat kuin 7 päivää lehdestä -- ja niinhän ne ovatkin. Jokaisessa uutisessa kerrotaan, että tämän "uutisen" on kertonut 7 päivää -lehti. Hesari siis uutisoi 7 päivää -lehden juoru... öh, uutisia.

Verkkolehdet uutisoivat tavan takaa toistensa uutisia, mikä jo sinällään on kummallista journalismia. Ellei lehdellä ole mahdollisuutta tehdä aiheesta omaa uutista, lukija kyllä löytää uutiset muistakin verkkolehdistä. Kas kun me lukijat emme enää ole yhden lehden vankeja, vaikka toimitukset niin näyttävätkin uskovan.

Voisiko joku perustaa Facebookiin ryhmän "Ei 7 päivää -juoruja Hesarin uutisiin". On niitä turhempiakin ryhmiä olemassa. Jos valtakunnan ykköslehti joutuu kilpailemaan lukijoista juorulehtiä lainaamalla, mitä se kertoo online-median tulevaisuudesta?

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Pojan peli naarmuilla -- mitä tehdä?

Poika pelaa mielellään Jurassic Park Operation Genesis peliä pc:llä. Pelissä on kopiosuojaus, jonka vuoksi levyn täytyy olla koko ajan asemassa. Lasten käsissä levyt eivät kauaa kestä; lähes jokainen pelilevy on enemmän tai vähemmän naarmuilla.

Lopulta Jurassic Parkin naarmut olivat niin pahoja, ettei se enää käynnistynut. Hetken ajan mietin, lataisinko pelin laittomasti Pirate Baystä. Kun olen pelistä aikoinaan maksanut, en tuntisi tekeväni suurta rikosta lataamalla uuden kopion rikkoutuneen tilalle -- etenkin kun rikkoutuminen on tapahtunut sen vuoksi, ettei levystä voinut itse tehdä kopiota.

Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys: pitäisikö pelin kestää ikuisesti? Vai onko hyväksyttävä, että sinällään immateriaalinen tuote voidaan sitoa tallennusalustaan kopiosuojauksilla, jotka keinotekoisesti lyhentävät pelin elinikää? Kukaan ei valita, että tavalliset kulutustavarat (nimensä mukaisesti) kuluvat käytössä, ja lopulta ne on ostettava uudelleen. Immateriaalisen tuotteen kohdalla asiakas odottaa, että hän voi tehdä tuotteesta kopion, ja näin venyttää sen käyttöikää lähes loputtomasti (ainakin niin pitkään kuin käyttöön tarvittavat laitteetkin toimivat).

Jos peli on kulutustavaraa ja tarkoitettukin hajoamaan, kauanko sen pitäisi kestää? Jos peli ei ole kulutustavara, onko asiakkaalla oikeus ladata netistä uusi kopio mikäli levyke on naarmuilla? Asiakas on maksanut nimenomaan sisällöstä, ei levystä. Voi ajatella, että polykarbonaatista valmistettu levy on pelkkä paketti, jolla peli kuljetetaan kaupasta kotiin.

Tällä kertaa onneksi vältyin hankalalta moraaliselta ongelmalta. Löysin netistä kaupan (Discshop.fi), jolla oli peliä vielä muutama kappale varastossa. Ja koska kyse oli jo vanhasta pelistä, hintakin oli hyvin kohtuullinen 9,95 euroa. Sen verran olin valmis maksamaan pelistä, jonka olin jo kertaalleen ostanut. Postikulujen jälkeen hinnaksi tuli 12,95 euroa ja levy oli kotona pari päivää myöhemmin.

Tällä päivityksellä peli toimii taas vuoden, pari. Sen jälkeen peliä tuskin saa enää mistään kaupasta, joten Pirate Bayn houkutus kasvaa yhä suuremmaksi. Mikäli ko. paikka on silloin enää olemassa.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Suomen kuuluisin sähköpostiviesti

Sehän on tietysti tämä:

"Minun kärsivällisyyteni tämän asian suhteen on loppu. Olisi pitänyt olla jo kauan sitten. Olen ollut turhan pitkämielinen. Ei olisi pitänyt. Tulen haastamaan rikollisten suosijat ja viranomaisvallan väärinkäyttäjät tässä prosessissa. En lepää ennen kuin he joutuvat vastuuseen ja häpeään. Tiedän heidät."

Viestin julkaisi ensimmäisenä Suomen Kuvalehti, joka otsikoi sen 23.2.2009 verkkosivullaan "Lex Nokia: SK löysi todisteet painostuksesta". Lehdistö painosti viestin esiin saadakseen edes jotain tukea väitteilleen siitä, miten etujärjestöjä oli painostettu hyväksymään Nokian haluama laki.

Vähemmälle huomiolle jäi, että viesti on lähetetty 28.4.2007. Päivä on lauantai. Eikä ainoastaan päivä, vaan viestin lähetysaika on 23:49 -- siis käytännössä keskiyöllä ja vielä viikonloppuna. Joko EK:ssa tehtään todella pitkiä työpäiviä tai sitten Lasse Laatunen lähetti viestin vapaa-ajallaan. Ihmettelen, miksi Laatunen on julkisuudessa marissut viestintäsalaisuutensa loukkauksesta (mitä se ei ole, jos viestin on luovuttanut sen oikea vastaanottaja). Olisi ollut paljon helppompaa vedota humalatilaan. Suomalaisella on kaikki oikeus olla humalassa lauantai-iltana. Alkoholilla on ennenkin selitelty monenlaisia asioita, ja suomalaiset hyväksyvät sen oikein hyvin.

Sähköpostiviesti jää historiaan esimerkkinä siitä, miten vaarallisia huolimattomasti kirjoitetut sähköpostit voivat olla, kun niitä julkaistaan lehdissä ja luetaan kirjaimellisesti, asiayhteydestä irrotettuna. Jos otat, älä klikkaa!

Lehdistö sai kaipaamansa todisteen Nokian painostuksesta ja oli tyytyväinen. Vai saiko? Tämän sunnuntain Hesarissa on kirjoitus "Uhkailun ammattilaiset", jonka ingressi kertoo paljon: työmarkkinapamppuja ei pahemmin hätkäytä Lex Nokia -sähköpostiviestin sävy. Jutussa kerrotaan, että työmarkkinajohtajilla on ollut tapana käyttää sopimusneuvotteluissa hyvinkin kovaa kieltä. Ja kun sanan säilä ei ole ollut riittävän painokas keino, on rikottu tuoli. Mieli on tehnyt rikkoa myös vastapuolen nenä. "Punikki", "lahtari" ja "Hakaniemen terminaattori" ovat muita neuvottelukielen sanoja.

Tätä taustaa vasten sähköpostiviesti ei tunnu mitenkään kummalliselta. Painostuksen sijaan se todistaa pikemminkin lehdistön tarpeesta todistaa jotain sellaista, mitä oli mahdotonta todistaa. Ja se vain lisää viestin merkitystä.
Website Security Test