lauantai 6. maaliskuuta 2010

Onneksi ilmasto ei ainakaan kylmene

Turussa Aurajoen ylittävä silta uhkaa romahtaa. Liedossa ratsastushalli sortui jo. Lukuisia muita kattoja on taipunut lumimassojen painon alla. Puoli tusinaa henkilöä on kuollut pudottuaan katolta. Junien myöhästely, liikenteen takkuilu, pakkasen myötä jäätyneet putket ja katujen auraukset ovat aiheuttaneet suuren lisälaskun koko yhteiskunnalle. Puhumattakaan kovien pakkasten vaatimista lämmityskustannuksista, joiden hintaa lasketaan varmaan kesään asti.

Onpa hyvä, ettei ilmasto ainakaan ole kylmenemässä! Suomen talous ei kestä lisää tällaisia talvia. Jos pitää valita kylmenemisen tai lämpenemisen väliltä, me suomalaiset valitsemme mieluusti jälkimmäisen. Parasta tietenkin olisi että ilmasto ei muuttuisi mihinkään suuntaan, mutta historiasta tiedämme, että muutos on väistämätön. Maapallon ilmasto on niin monimutkainen systeemi, ettei sillä ole yhtä ikuista tasapainotilaa.

Moni on kaivanut tänä talvena kameran esille ja kuvannut lumisia maisemia jälkipolville. Saavat sitten lapsetkin nähdä, millaisia olivat kunnon lumitalvet. Pidämme itsestään selvänä, että kylmä ja luminen talvi on poikkeus, ja että jo ensi talvena palataan takaisin lauhaan säähän.

Mutta entä jos niin ei käykään? Entä jos menneet talvet ovatkin olleet se poikkeus, ja jatkossa talvet ovat taas entiseen tapaan kylmiä ja lumisia? Entä jos olisikin kannattanut kuvata ne lauhat, lumettomat talvet?

Hrr... jo ajatuskin pelottaa!

10 kommenttia:

Markus kirjoitti...

Niin ja suuri osa niistä kohonneista kustannuksista johtuu vuonna 2008-2009 kolmeen kertaan nostetuista energiaveroista. Esimerkiksi vuoden 2008 kesän bensanhinnan huippulukemissa 1,59 oli 10 senttiä vähemmän VEROA mitä nykyisessä bensanhinnassa ~ 1,39on. Eli siis nykyinen bensanhinta OLISI noin 1,29 ilman noita kolmea veronkorotusta! Joten jos tulisi samanlaiset huippulukemat kuin 2008 kesällä, niin kolmeen kertaan korotetun veron vuoksi kukaan ei osaa edes kuvitella mitä ne hinnat sitten olisivat. Samat verot on korottunu myös polttoöljyyn jne.

JA millä tätä veronkorotusta perusteltiin - ilmastonmuutoksen vastaisella taistelullapa hyvinkin. Mihin nämä rahat ovat menneet - erittäin hyvä kysymys - siihen kun ei koskaan kukaan vastaa!

Eli siis uudelleen. Sitä tämä yhteiskunta ei kestä, että ensin kusetetaan isot kasat rahaa vedoten ilmastonLÄMPENEMISEEN - jota selkeästi ei ole edes tulossa!

Markus kirjoitti...

Tosin Turun myllysilta nyt tuskin liittyy mitenkään ilmastonmihinkään muutoksiin. Tuo silta oli jo valmistuttua tuomittu romahtamaan. Vähän samankaltainen tarina kuin luotettavat italialaisjunamme. Jo 20 vuotta sitten ala-asteella, joka sijaitsi noin 300 metrin päässä kyseisestä sillasta, kerrottiin tarinoita tuon sillan historiasta, ja siitä että se venyy ja paukkuu miten tahtoo - ja tulee taatusti romahtamaan. Lapsina kun kuljimme kyseistä siltaa pitkin samppalinnan maauimalaan uimaan, se tapahtui lähes juosten kun pelkäsimme jo tuolloin kyseistä siltaa. Kuten kympin uutisissa sanottiin, kun ei tehty siltaa vaan tehtiin taidetta. Vieressä olevassa martinsillassa on kaksi pilaria keskellä aurajokea. Myllysillassa ei ole. Ja kuormitus aivan sama.

Anonyymi kirjoitti...

Ilmaston lämpeneminen johtuu räätälöidyistä tilastoista, ammattitaidottomasta tieteenteosta ja vihreällä liikkeellä ratsastavasta ahneudesta. Minulle henkilökohtaisesti ainakin tulee ikävä lumettomia kesiä. ;)

petri kirjoitti...

Tämän talven tuhot tai jopa ahtaajien lakko ovat pieniä kustannuksia siihen verrattuna mihin tässä maassa hukataan rahaa vuosittain poliittisilla päätöksillä.

Markus kirjoitti...

Petrille: olen aivan samaa mieltä. tilanne on jopa niin hullun surullinen ettei sitä tällanen tavallinen veronmaksaja voi edes käsittää. esimerkkinä: luin juuri uutisen siitä miten Turun myllysillan rakentaja kommentoi asiaa.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2027570

JA minä hoksasin samalla että tosiaan, sielä vain TUIJOTETAAN!

kommentoin asiaa seuraavalla tavalla:

Tämä kertoo koko suomen saastaisen korruptoituneen läpirappiomädän virkamieskunnan ytimen.

Odotellaan vain tumput suorina että silta romahtaa eikä edes yritetä tehdä muutamaa railoa tuonne ettei jää paina noita joenuomia toisistaan poispäin.

Toimeenpiteellä voitaisiin mahdollisesti ehkäistä iso iso iso hävistys ja ehkä mahdollisesti erittäin kallis korjaus / erittäin kallis uusi silta. eli ilmeisesti tässä maassa rakennetaan mielummin 100 veronmaksajan miljoonalla uusiksi asioita, kuin koitetaan ennaltaehkästä 100 euron jääsahan avulla tuhoa. Ja sulatustapoja on turvallisiakin, kuten kuuma vesisuihku rannalta sillan alle. Vaikka homma olisikin pelkkää teoriaa niin edes YRITETTÄISIIN. Siltahan ei ole vielä edes vaurioitunu joten vielä olis mahdollisuus. Ei sillassa halkeamia ole. Lehdissä näytetyt ovat normaaleja lämpölaajenemisrailoja jotka on tiehen tehty varta vasten. Eli tuo silta voisi olla vielä jopa pelastettavissa, vain perustukset ja tuet tehtävä uudelleen.

Hankkisivat jo jonkin fakin ponttoonin tai nosturin tai JOTAIN edes muuta kuin pelkkää tuijotusta. rakentaisivat sitten kesällä samanlaiset alapilarit mitä viereisessä martinsillassa... ei tsiisus mitä läpimätää paskaa... odotetaan että koko roska romahtaa, ja valmistaudutaan tuhlamaan muutenkin talousvaikeuksissa olevan kaupungin VERONMAKSAJIEN rahoilla täysin uuden helahoidon. varmasti parit pilarit alle pystytettynä olis halvemmat...

Muttah mikäs siinä veronmaksajathan maksaa. Koska nuo päättäjät sun muut virkamiehet laitettaisiin sinne minne ne oikeasti kuuluisivat, eli jonkin sortin roviolle palamaan...

J kirjoitti...

Paitsi että eikö nimenomaan ole sanottu, että ilmastonmuutos aiheuttaa lisääntyvässä määrin säätilan ääri-ilmiöitä, eli myös pakkastalvia Helsinkiin. Ei se koko maailman keskimääräinen lämmönnousu tarkoita samaa nousua kaikkialla, tai edes välttämättä nousua kaikkialla.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Koska nuo päättäjät sun muut virkamiehet laitettaisiin sinne minne ne oikeasti kuuluisivat, eli jonkin sortin roviolle palamaan...

Olen usein ihmetellyt, mistä kumpuaa tällainen suoranainen viha päättäjiä kohtaan, jota nettikirjoituksissa usein näkee.

Päättäjät eivät ole tyhmiä eikä siellä tarkoituksella tehdä hölmöjä päätöksiä. Näinä aikoina kukaan päättäjistä ei halua tuhlata rahaa. Asiat vain tuppaavat olemaan monimutkaisempia kuin netissä sydäntään purkava maallikko osaa kuvitella.

Minkähänlainen tämä maa olisi, jos tyhmät päättäjät korvattaisiin fiksuilla nettikirjoittajilla?

petri kirjoitti...

Ongelma ei olekaan se, että päättäjät olisivat tyhmiä tai tekisivät jatkuvasti huonoja päätöksiä.

Toki näinkin varmasti käy kun taustalla on erilaista aluepolitiikkaa ja omien sidosryhmien suuntaan kallistumista.

Usein ongelma on siinä, että rahahana avataan jossain mannerheimintie 30:n suunnalla ja itse ketju menee sitten monien välivaiheiden kautta jonnekin. Samaan aikaan kun joku "maahanmuuttajien metrolippujen käyttökoulutuskeskus" odottaa innoissaan uusia "asiakkaita", tavalliset ihmiset jonottavat tuntikausia saadakseen lapsensa lääkärille.

Kun joku momentti tai instanssi saa rahaa, se käyttää sen viimeistä euroa myöten koska se on saatu ja jos sitä ei käytä, ensi vuonna rahaa saa vähemmän. Vaikka yksittäinen lääkäri tai muu palveluihminen haluaisikin olla tehokas, järjestelmä ei siihen anna mahdollisuutta.

Julkinen keskustelu asian suhteen on joko 1) miten verotuloja saadaan kasvatettua tai 2) mistä leikataan. Kukaan ei mieti miten asiat voisi tehdä paremmin.

Erään länsimaan voimakkaasti kontrolloitu, säännöstelty ja tuettu talous romahti 80-luvulla. 90-luvulla Suomestakin käytiin paikanpäällä katsomassa miten homma sujui, sitten tuli ICT-teollisuus ja pääsimme pois omasta suostamme -- vai pääsimmekö?

http://www.hillsdale.edu/news/imprimis/archive/issue.asp?year=2004&month=04

Tuolla on mielenkiintoinen kirjoitus siitä miten päästiin takaisin jaloilleen. Työministeriön 28,000 työntekijästä jäljelle jäi yksi -- itse työministeri. Kaikki maataloustuet lopetettiin ja maataloustuottajat perustivat työryhmiä miettimään millä tukien poistuminen saadaan korvattua. Lakeja kirjoitettiin uusiksi siten, että työryhmä lähti puhtaalta pöydältä liikkeelle.

Monimutkaiset verojärjestelmät poistettiin, yläpään tulovero laski 66%:sta 33%:een ja alapää 38%:sta 19%:iin, arvonlisävero pudotettiin 10%:iin. Lopputuloksena valtion verotulot nousivat 20% kun ihmiset ja yritykset maksoivat mielummin uudet, pienemmät verot kuin käyttivät rahaa erilaisten porsaanreikien metsästämiseen. (Miten kävikään Suomessa kun autovero laski?)

Suomi ei ole kyseinen maa eikä kaikkea tietenkään voi soveltaa samalla tavalla, mutta hyvä esimerkki siitä että ajatusmallit jäävät usein kiertämään vanhaa, väärää kehää.

Unknown kirjoitti...

Mikä Petterillä oli tässä nyt pointtina? Aurajoessa on paksusti jäätä, siispä myös globaalisti kaikkialla on nyt kylmempää? Helsingissä on paljon lunta, halleluuja, napajäät eivät siis sulakaan?

Mitä seuraavaksi päätellään? Rio de Janeirossa on helle, joten nyt Petteri pitää tauon kirjan kirjoittamisessa ja lähtee Näsijärveen uimaan?

:-)

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Mikä Petterillä oli tässä nyt
>pointtina?

Pointti on vähän kuin vitsi: jos se ei mene perille, sitä ei kannata selittää. Kirjoittaja on esittänyt asiansa huonosti.

Lyhyesti sanottuna TALVI TAPPAA. Eilen tuli siitä taas surullinen esimerkki. Lauhat talvet ovat Suomelle monin verroin parempia kuin kylmät ja lumiset talvet.