sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Vihdoin tekijänoikeuskeskustelua

Piratismi- ja tekijänoikeuskeskustelu on jäänyt suurelle yleisölle vieraaksi. Aiheesta on kiistelty netissä, mutta ei juurikaan valtamedioissa. Nyt tilanne on vihdoin muuttumassa. Sotalan ja Apajalahden kirja Jokapiraatinoikeus on tehnyt tehtävänsä ja käynnistänyt aiheesta vilkkaan keskustelun Hesarin yleisönosastolla.

Katariina Souri leimasi Sunnuntaidebatissa 16.5. piraatit varkaiksi ja länsimaisen kulttuurin tuhoajiksi. Jaakko Koivula vastasi 23.5. että "Lahjakkaimmat taiteilijat pärjäävät aina". Hän väitti, että nykymuotoinen tekijänoikeusjärjestelmä palvelee lähinnä levy-yhtiön ja julkaisijan etuja. Koivula uhkasi, että taiteilijoiden elannon turvaaminen vaatisi kaikkien suomalaisten yksityisyyden loukkaamista ja sananvapauden rajoittamista (miten jälkimmäinen liittyy piratismiin, se jäi itselleni epäselväksi).

Tänään 30.5.2010 Juha Kreus puolestaan kuvasi, miten laaja koneisto elokuvan tai musiikin tuottamiseksi tarvitaan. Kukaan ei tee työtään ilmaiseksi. "Jos ... tuotokset kopioidaan ja levitetään ilmaiseksi, lopetamme kirjoittamisen. Niin lopettavat myös kustantaja, kirjakauppa, paperinvalmistajat ja moni muu toimija."

Keskustelua dominoivat ääripäät, joista kumpikaan ei ole oikeassa. Piraattien väite siitä, miten tekijänoikeudet ja yksityisyydensuoja ovat toistensa vaihtoehtoja, on erikoinen. Lähtökohta kai on, että ihmiset noudattavat lakia? Silloin mitään ongelmaa yksityisyydelle ei pitäisi olla. Ongelmia syntyy vasta, jos lakia rikotaan. Sama periaate pätee kaikkialla muuallakin yhteiskunnassa.

Toisaalta perinteisen järjestelmän kannattajilta on jäänyt huomaamatta (tai ainakin sisäistämättä) se, että verkkojakelu on aidosti mullistanut sisältöbisneksen. Kun teoskappaleita ei enää tarvitse valmistaa, monelta vanhalta toimintamallilta häviää pohja. Varastointia ja logistiikkaa ei tarvita. Tarjonta on rajatonta. Ammattilaiset ja amatöörit toimivat rinta rinnan. Kuka tahansa voi saada marginaalisin kustannuksin hengentuotteensa globaaliin jakeluun -- jos se vain jotakuta kiinnostaa. Kaikki niukkuuteen perustuvat bisnekset häviävät, sillä niukkuutta ei enää ole.

Voi olla, että Madonnan tai Rolling Stonesin miljoonabisnekset ajautuvat vaikeuksiin. Mutta se ei tarkoita musiikin loppumista. Tulevaisuuden musiikkiala on vain eri näköinen. Hallitsijoiden hoveissa ja kansan markkinoilla soi musiikki kauan ennen kuin kopiointia tai siihen liittyvää bisnestä oli edes keksitty.

Vaikka jakelu ja bisnes mullistuu, tekijänoikeutta ei silti pidä romuttaa. Tekijällä tulee jatkossakin olla oikeus päättää siitä, miten hän haluaa teostaan levitettävän. Oleellista on, että kaikki vaihtoehdot ovat käytettävissä ja tekijä saa itse valita, mitä käyttää. Ei ole pakko alistua levy-yhtiön tai kustannusyhtiön orjaksi. Monet suomalaiset artistit ovat perustaneet oman yhtiön ja maksimoineet tulonsa. Se on tietenkin paljon helpompaa sitten, kun levy-yhtiö on ensin tehnyt osuutensa ja nostanut artistin kaikkien tietoisuuteen...

Ajatus siitä, että piratismia voi harjoittaa, koska levymyynti hyödyttää vain ahneita levy-yhtiöitä, on kestämätön. Viime kädessä artistilla ja levy-yhtiöllä on yhteinen intressi.

Tekijä voi halutessaan jakaa tuotteen ilmaiseksi Sotalan ja Apajalahden tapaan. Kyseinen teos on vapaasti imuroitavissa pdf-tiedostona. Olisi kohtuutonta, jos tekijänoikeuslaki velvoittaisi julkaisemaan kirjoja vain kaupallisten kustantajien kautta ja kieltäisi markkinoiden sotkemisen ilmaisella nettijakelulla.

Yhtä kohtuutonta on, että asiassa täysin ulkopuoliset piraatit peräävät itselleen vastaavaa oikeutta. Heidän lähtökohtansa vain on päinvastainen: kaiken pitäisi olla ilmaista, koska jakelu on niin halpaa. "Kulttuurin edistämiseksi" tietenkin. Ja kulttuuria on kaikki, minkä voi kopioida.

Tekijällä on valta päättää jakelusta. Asiakkaalla on valta päättää, suostuuko pyydettyihin ehtoihin. Kenenkään ei ole pakko ostaa sisältöä, jos ei halua maksaa pyydettyä hintaa tai sitoutua sen ehtoihin. Sisällön puuttumiseen ei kuole. Sitä paitsi sana puute liittyy niukkuuteen ja on jo itsessään vanhan maailman käsite. Jos jää ilman tiettyä musiikkia, kirjaa, peliä tai elokuvaa, menetys ei ole suuri, koska muuta tarjontaa on niin valtavasti.

Muutama päivä sitten filosofian tohtori Markus Lång kirjoitti miten omaisuuden suoja on perusoikeus siinä missä yksityisydensuojakin (okei, rinnastus on omani, mutta periaate on tärkeä). Koska perusoikeudet ovat keskenään samanarvoisia, niitä ei voi asettaa järjestykseen, vaan mahdolliset ristiriidat on ratkottava tapauskohtaisesti. Ei siis voi sanoa, että yksityisyydensuoja menisi automaattisesti omaisuudensuojan edelle.

Lång korosti, että myös immateriaalioikeudet ovat omaisuutta. Nimensä mukaisesti immateriaaliset asiat eivät ole konkreettisesti kosketeltavia -- mutta se ei tarkoita, etteikö niilläkin olisi arvoa. Ajatellaan vaikka Nokiaa. Kuinka moni hyväksyisi sen, että kiinalainen tehdas alkaisi valmistaa Nokia-nimisiä puhelimia samoilla tyyppinumeroilla ja teknisillä ominaisuuksilla kuin meidän tuntemamme Nokia-niminen yritys? Brändi, design ja patentit ovat immateriaalisia, mutta silti haltijalleen arvokkaita. Niillä on rahoitettu mm. suomalaista koulutusta ja terveydenhoitoa, josta jokainen oikeuksia kritisoiva on nauttinut.

Osapuolten näkemykset ovat kovin kaukana toisistaan. Siitä voi päätellä, että keskustelusta tulee pitkä. Jotta yhteinen kanta löytyisi nopeammin, annan molemmille osapuolille kotitehtävän. Piraatit voisivat perehtyä immateriaalioikeuksiin ja pohtia, mitä kulttuuri on. Vastaavasti vanhan järjestelmän kannattajat saavat tehtäväksi analysoida, miten globaalit markkinat ja käytännössä ilmainen jakelu muuttaa toimialan luonnetta. Mitä uusia ilmiöitä tästä seuraa?

Ihminen on aina taistellut puutetta ja niukkuutta vastaan. Nyt kun haave on osittain toteutumassa, millaiseen maailmaan se johtaa?

lauantai 29. toukokuuta 2010

Pidä vähän etäisyyttä, JUKKIS

Ajoin eilen Hämeenlinnasta Tampereelle Pälkäneen kautta. Maantiellä takapuskuurini liimautui puoliperävaunullinen rekka, jonka etuikkunassa oli kyltti JUKKIS. Terve vaan Jukkis, jos satut näkemään tämän! Pidä ensi kerralla vähän enemmän etäisyyttä. On nimittäin aika inhottavaa kun iso rekka roikkuu lähes kiinni takapuskurissa.

Todennäköisesti yritit painostaa minua ajamaan lujempaa koska kuvittelit, että ajoin alinopeutta. Sattumalta minulla oli kolme GPS-laitetta mukanani (TomTom, Garmin ja Navigon), koska testasin niitä. Siksi tiedän ajaneeni täsmälleen sallittua 80 kilometrin tuntinopeutta. Sen ylittäminen olisi ollut paitsi laitonta myös typerää, sillä kyseisellä tiellä on kameravalvonta.

Takapuskurissa roikkuva rekka toi mieleeni tapauksen muutama vuosi sitten. Oli synkkä ja pimeä marraskuun ilta, kun ajoin Mikkeliin puhumaan. Heinolan jälkeen takapuskurissa alkoi roikkua samalla tavalla rekka. Ja silloinkin minulla oli pari navigaattoria mukanani, joten ajoin täsmälleen sallittua nopeutta.

Se ei tyydyttänyt rekkakuskia. Roikuttuaan aikansa takapuskurissa hän yritti ohituskaistan alettua ohi. Autossani on vakionopeussäädin, joka piti sallitun nopeuden koko ajan. Rekka pääsi rinnalle, mutta ei ohi. Kaistan loppuessa se joutui hidastamaan ja palaamaan perääni. Kuskia turha ohitusyritys harmitti niin paljon, että hän kytki hetkeksi kaikki valot päälle sokaistaakseen minut.

Ymmärrän, että kuljettaja oli turhautunut, sillä aikataulut ovat kireitä. Ilmeisesti rekkakuskit haluavat kerätä tasaisella hieman ylimääräistä vauhtia, jotta seuraava ylämäki menee paremmin ja keskinopeus säilyy sallituissa rajoissa.

Kuinkahan moni henkilöautoilija on jäänyt kiinni ylinopeudesta tai ajanut valvontakameraan takana tulevan rekan painostamana? Peltipoliisille on turha selitellä. On turvallisempaa ajaa ylinopeutta kuin jäädä rekan eteen. Jos tien päällä on tutkan kanssa oikea poliisi, hän sentään saattaa havaita mistä on kyse.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Vain 80 % suomalaisista käyttää nettiä

Eilisen uutisen mukaan kahdeksan suomalaista kymmenestä käyttää nettiä, ja heistä lähes jokainen varsin aktiivisesti eli ainakin kerran viikossa. Aktiivisimpia käyttäjiä ovat 25-29-vuotiaat, jotka ovat likipitäen syntyneet nettiaikaan. He olivat 10-15-vuotiaita kesällä 1994, kun netti tuli Suomessa kuluttajien saataville.

Yli 65-vuotiaista nettiä käyttää 34 prosenttia. Osuus kasvaa koko ajan jo senkin vuoksi, että ihmiset vanhenevat. Työssä ja vapaa-aikana opittu nettikäyttö säilyy eläkeiässäkin.

Onko 80 prosenttia suomalaisista paljon vai vähän? Minusta se on vähän. Eikä luku ole kasvanut kuin muutamalla prosenttiyksiköllä viime vuosien aikana. Nettikäyttäjien määrä on pysähtynyt, vain käyttöajat kasvavat.

Uutisen perusteella 20 prosenttia suomalaisista on nettipalvelujen ulkopuolella. Se merkitsee noin miljoonaa ihmistä. Tämän joukon saaminen nettikäyttäjiksi on tietoyhteiskunnalle isompi haaste kuin yhteysnopeuden kasvattaminen kahdeksasta 24 megabittiin sekunnissa. Valitettavasti tietoyhteiskunnan syrjäytyneet eivät pidä ääntä itsestään eikä heidän tilanteensa kiinnosta mediaa. Nopeudet ja uusin tekniikka ovat paljon seksikkäämpiä aiheita.

Netin ulkopuolelle jättäytyminen voi olla tietoinen päätös, ja silloin sitä on kunnioitettava. Luulen kuitenkin, että moni on jäänyt reaalimaailman vangiksi olosuhteiden pakosta. Nettiin ei ole kiinnostusta eikä ehkä varaakaan.

Totta, nettiin pääsee nykyään vaikka matkapuhelimella, mutta puhelimet on tarkoitettu nuorille. Kukaan keski-ikäinen tai sen ylittänyt ei pystyisi käyttämään nettipalveluita nykyisten matkapuhelinten avulla. Tässä suhteessa iPad on mielenkiintoinen poikkeus: se on maailmanhistorian ensimmäinen mobiililaite, joka soveltuu myös iäkkäämmille. Ehkä siitä tulee suomalaisen tietoyhteiskunnan pelastaja? Hinta on tosin korkea, mutta jos EU hankkii laitteet MEPeille, ehkä joku voisi subventoida niitä myös tavallisille kansalaisille.

Netin syrjäytyneissä on paljon ihmisiä, jotka ovat yhteiskunnan palveluiden suurkäyttäjiä. He hyötyisivät itse sähköisestä asioinnista. Kun likipitäen kaikki kansalaiset voisivat asioida sähköisesti, vanhoja palvelumuotoja voitaisiin ajaa alas. Se toisi todellisia kustannussäästöjä. Nyt säästöt jäävät saamatta, koska vanhaa toimintamallia joudutaan ylläpitämään sähköisen mallin rinnalla.

Siksi olisi tärkeää, että nettikäyttäjien luku saataisiin nousemaan mahdollisimman lähelle 100 prosenttia. Kuvaavaa on, ettei tietääkseni kukaan ole edes tutkinut, miksi miljoona ihmistä on jäänyt (tai jättäytynyt) yhteiskunnan ulkopuolelle.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Ovatko tietokonepelit kulttuuria?

Jyrki Kasvi vaatii It-viikon kolumnissa, että pelit pitäisi nähdä samanlaisina kulttuuriteoksina kuin kirjat, musiikki ja elokuvat. Samalla, kun Suomi tukee miljoonilla euroilla kotimaista elokuvaa ja muuta kulttuurivientiä, peliala on saanut pärjätä omillaan.

Mutta ovatko tietokonepelit kulttuuria? Ovatko ne taidetta?

Vielä sata vuotta sitten taide ja kulttuuri oli helppo määritellä. Tämän päivän maailmassa rajanveto kaupallisen tuotteen ja taiteen välillä on paljon vaikeampaa. Ovatko Madonnan levyt ja konsertit kulttuuria vai silkkaa bisnestä? Onko Kiasmassa näytettävä video tai performanssi taidetta? Entä Euroviisut?

Kotimaista elokuvaa, musiikkia ja kirjallisuutta tuetaan riippumatta siitä, onko sen taustalla taiteellisia vai yksinomaan kaupallisia motiiveja. Varsinkin vientimarkkinoita varten kulttuuri pyritään tuotteistamaan ja kaupallistamaan mahdollisimman pitkälle, eikä siinä nähdä mitään pahaa. Kyse ei ole pelkästä kulttuurista vaan kulttuuriteollisuudesta.

Jos kulttuurin kriteerinä on luovan työn vaatimus, tietokonepelit täyttävät sen kevyesti. Pelien äänimaisemat, pelihahmot, grafiikat, tarina ja juoni vaativat suurta luovaa panosta. Kiasman näyttelyssä roikkuva taideteos voi olla pelkkä värillinen läiskä keskellä kangasta, joka on luultavasti syntynyt muutamassa minuutissa. Siihen verrattuna pelit ovat varmasti taidetta.

Jyrki Kasvi tunnetaan innokkaana tietokonepelien harrastajana. Itse en pelaa lainkaan. Siksi näkökulmani peleihin on erilainen. Tietokonepeli on ennen kaikkea tuote, jonka tarkoitus on käydä kaupaksi ja saada ostaja tekemään sillä jotain. Peliä, jossa pyritään ampumaan zombeja tai pelastamaan maapallo alienien hyökkäykseltä, on vaikea nähdä kulttuurina.

Pelit ovat ajanvietettä. Mutta niin on suurin osa muustakin kulttuurista. Itse kuuntelen oopperaa ja klassista musiikkia. Tämän päivän maailmassa sitä pidetään taiteena, suorastaan korkeakulttuurina, mutta glorifiointi on syntynyt vasta 1900-luvulla. Sitä ennen musiikki oli vain yläluokan ajanvietettä.

Jotta tietokonepeli toimisi, se vaatii luovaa suunnittelua. Tässä suhteessa peli on kuin teollinen muotoilu: sitä tarvitaan, jotta tuotteesta tulisi toimiva ja miellyttävä käyttää. Luovuus ei kuitenkaan ole itsetarkoitus. Ristinollaa tai pasianssia voi pelata tietokoneella, mutta se ei ole kulttuuria. Ristinolla on kuin peltimuki, joka toimii kyllä juoma-astiana, mutta ei ole design-suunnittelijaa nähnytkään.

Pelien ja kulttuurin eroista on vaikea saada otetta, koska käsitteet ovat epämääräisiä ja rajoja on mahdotonta vetää. Rajat tulevat lähinnä historiasta. Kirjat, musiikki ja elokuvat lasketaan kulttuuriksi, koska niitä on ollut yli sadan vuoden ajan.

Tietokonepelien kulttuurihistoria alkaa vasta 1980-luvulta, jolloin Vic-20 ja Commodore 64 mullistivat simppelien tv-pelien markkinat. Ehkä 50 vuoden päästä pidämme itsestään selvänä, että tietokonepelit ovat kulttuuria ja taidetta. Ehkä jokainen moderni taideteos sisältää silloin pienen pelin ja jokainen peli pienen taideteoksen?

Yksi merkittävä ero pelien ja muun kulttuurin välillä on: peliteollisuus kuuluu TEMin alaisuuteen, muu kulttuuri opetusministeriöön. Pelejä ja musiikkia säätelevät tekijänoikeudet ovat aivan erilaisia - lainsäädännössä pelit lasketaan työkaluiksi siinä missä Linux, Windows tai Excel. Niitä ei saa kopioida edes yksityiseen käyttöön. Perinteistä kulttuurisisältöä saa.

Olisi korkea aika tunnustaa, että kaikenlainen kulttuuri on kaupallista ja siten TEMin heiniä. Tähän asti kulttuuripiirit ovat kuitenkin jyrkästi torjuneet ajatuksen tekijänoikeusteollisuuden siirtämisestä TEMin alaisuuteen.

Onko jalkapallo tai jääkiekko kulttuuria? Tuskin. Miksi ne sitten kuuluvat kulttuuriministeriön alaisuuteen mutta tietokonepelit eivät?

Uutena tulokkaana peliteollisuus on saanut pärjätä lähes omillaan. Tukea on tullut lähinnä tutkimuksen ja koulutuksen muodossa. Ludologiaa eli pelitutkimusta harjoitetaan mm. Tampereen yliopiston Hypermedialaboratoriossa sekä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Onhan sekin jotain.

Ehkä valtion tuki ei olekaan se juttu. Ehkä suomalainen peliosaaminen on menestynyt kansainvälisesti juuri siksi, ettei sitä ole tuettu. Pelintekijät tuskin kaipaavat arvonimiä tai mitaleja - kansainvälinen menestys on heille riittävä palkinto osaamisesta ja hyvin tehdystä työstä.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Uskomaton moka? Tunnusluku painettiin pankkikorttiin

Iltapäivälehdessä on uutinen: "Uskomaton moka - tunnusluku painettiin pankkikorttiin". Kysymysmerkkiä otsikossa ei ollut, sen olen lisännyt itse.

Kyseessä on yksinkertainen juttu: asiakas oli hieraissut silmiään havaittuaan, että pankkikortin neljä viimeistä numeroa olivat samat kuin pankkikortin tunnusluku. Suora lainaus: Pyörittelin päätäni ja ihmettelin. Kortin ohjeissa lukee, että salaista tunnuslukua ei saa kirjoittaa minnekään ylös, ei ainakaan pankkikorttiin. Ja siinä se nyt on painettuna.

Pankissa asiakkaan kertomusta ei aluksi tahdottu uskoa, mutta kortin nähtyään paikallisen konttorin toimitusjohtaja lupasi "luonnollisesti asiakkaalle uuden kortin". Säästöpankin kehitysjohtajan mielestä kyseessä on uskomaton sattuma.

Sen vielä ymmärtää, jos tavallinen asiakas tai pankinjohtaja ei tunne todennäköisyyslaskentaa, mutta pankin kehitysjohtajan luulisi ymmärtävän paremmin. Asia on hyvin yksinkertainen: todennäköisyys sille, että kortin neljä viimeistä numeroa ovat samat kuin kortin PIN-koodi, on 1/10 000. Jos pankilla on kymmeniä tuhansia asiakkaita, tällaisia tapauksia on todennäköisesti useita. Kukaan asiakkaista ei vain ole kiinnittänyt huomiota asiaan.

Se, mikä vaikuttaa satumaiselta sattumalta tai yhtä epätodennäköiseltä kuin lottovoitto, onkin todellisuudessa aivan arkipäiväistä. Pankit eivät vain halua mainita asiasta, joten tietoturvariskeillä pelotetut asiakkaat ovat ihmeissään. Pari vuotta sitten nousi vastaava kohu TUPAS-tunnisteiden väärästä kirjautumisesta. Vahvana todennuksena pidetty TUPAS ei olekaan kovin vahva.

Ja viimeistään tässä vaiheessa on selvää, ettei kyseessä ollut mikään moka, vaan luonnollinen ja harmiton sattuma. Todennäköisyys sille, että oman pankki- tai luottokorttinumeron keskeltä löytyy niin ikään PIN-koodi, on vielä paljon suurempi. Siitä vain etsimään! PIN-koodi on siten "painettu" satoihin tai jopa tuhansiin maksukortteihin.

Itse olisin vain tyytyväinen, jos pankkikortin lopussa olisi tunnusluku - olisipahan helppo muistaa eikä silti hyödyttäisi mitenkään varasta.

torstai 6. toukokuuta 2010

Hyvitysmaksun saisi jo unohtaa

Ehdin jo toivoa, että tekijänoikeusjärjestöissä olisi otettu lusikka kauniiseen käteen ja unohdettu vaatimukset hyvitysmaksun laajentamisesta matkapuhelimiin. Ilo oli ennenaikainen. Tänään lehdessä järjestöt valittavat, että koska maksun tuotot ovat romahtaneet, maksupohjaa pitää laajentaa.

Tuottojen romahtaminen ei ole yllätys. Ne nousivat huippuunsa muutama vuosi sitten, kun koteihin piti hankkia uutta tekniikkaa digisiirtymän vuoksi. Moni päätyi tallentavaan digiboksiin, mistä satoi euroja tekijänoikeusjärjestöjen laariin - ja täysin aiheettomasti. Television ajansiirto ei ole asia, jota pitäisi hyvittää kenellekään.

Itse poltettavien cd- ja dvd-aihioiden määrä lienee niin ikään laskussa, sillä musiikki kuunnellaan mp3-soittimista. Se vähä, mikä poltetaan levyille, on lähinnä digikuvien ym. aineiston varmuuskopioita. Siitäkään tekijänoikeusjärjestöt eivät olisi oikeutettuja perimään yhtään mitään.

Hyvitysmaksua voidaan periä vain lain sallimasta omatarvekopioinnista. Sillä ei voida hyvittää nettipiratismia. Se aiheuttaa tekijöille jotain, joskin vaikeasti mitattavia menetyksiä. Siihen tekijänoikeusoikeusjärjestöjenkin pitäisi puuttua, jos ne oikeasti ajaisivat tekijöiden etua.

Niitä näyttää kiinnostavan lähinnä vanhalla erioikeudella rahastaminen. Maksu halutaan niiltä, jotka eivät ole piraatteja.

Sitten se kaikkein mielenkiintoisin asia: jos matkapuhelimessa on musiikkia, pitäisikö siitä maksaa? Maksu voisi teoriassakin koskea vain laillisesta lähteestä eli omilta tai kaverin levyiltä kopioitua musiikkia. Kuinka monella on tällaista puhelimessaan? Erittäin harvalla.

Matkapuhelimen musiikki on joko piraattia tai yhä enenevässä määrin iTunesista tai Nokian musiikkipalvelusta ostettua. Ostettu musiikki, joka on alunperinkin TARKOITETTU kuunneltavaksi matkapuhelimella, ei voi olla hyvitysmaksun tarkoittamaa kopiointia. Jos ostan Nokian musiikkipuhelimen ja saan ladata siihen vuoden ajan niin paljon musiikkia kuin ehdin (Comes with music), mitään hyvitettävää ei ole. Puhelimessa oleva musiikki on alkuperäistä.

Asian pitäisi olla päivänselvä. Suoraan mobiililaitteeseen ostettava musiikki on sen verran uusi asia, ettei sitä vielä ollut tekijänoikeuslakia viimeksi uudistettaessa. Luulen, että tekijänoikeusjärjestöt tietävät asian hyvin, mutta haluavat silti kokeilla kepillä jäätä. Jos kännyköiden hintaan saisi sittenkin ujutettua pienen lisämaksun?

Ei onnistu. "Comes with levies" ei kerta kaikkiaan käy.

Halvalla ei saa hyvää johtajaa YLEen?

Hesarin online-uutisessa YLEn hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Sasi puolustaa Kivisen 25 000 euron kuukausipalkkaa sanomalla, että "palkan suuruus on linjassa samankokoisten yritysten ja samansuuruisia vastuita sisältävien tehtävien kanssa".

Vertailu kummastuttaa, sillä mikään samankokoinen yritys ei toimi yhtä suojatussa asemassa kuin YLE. YLE ei ole yritys, vaan julkista palvelua tuottava laitos. Miten tällainen perusasia voi unohtua eduskunnalta ja ilmeisesti myös YLEn hallintoneuvostolta?

Sasi ei myöskään perustele, miksi tarvittiin 50 % palkankorotus. Onko samankokoisten yritysten johdon palkkataso yleisesti noussut 50 prosentilla? Jos on, pitääkö eduskunnan yhtiön noudattaa samaa periaatetta, vai pitäisikö sen jarruttaa kehitystä? YLEn työntekijöiden palkat eivät varmaankaan ole nousseet samaa tahtia.

Sasi kommentoi keskustan Verkkoapilassa, että "hyvää ei koskaan saada halvalla". Tällainen letkautus tuntuu erikoiselta. Mistä voidaan tietää, että Kivinen on hyvä? Oliko Jungner siis huono?

Oliko Jungner peräti niin huono, että YLEn piti maksaa hänelle viime kesänä 40 000 euron kurssi Stanfordissa, jotta hänestä tulisi parempi johtaja? Miksi YLE (tai siis me tv-katsojat) sijoitimme tällaisen summan toimitusjohtajaan, jonka pesti loppui seuraavana vuonna? Jatkossa Stanfordin opetukset hyödyttävät ilmeisesti vain SDP:tä.

Haluaisin kuulla eduskunnalta tai YLEn edustajalta, millä tavalla Kivinen on 50 prosenttia edeltäjäänsä parempi. Miten me tv-maksun maksajat tulemme huomaamaan asian? Ovatko ohjelmat jatkossa 50 % parempia? Vai tehostaako Kivinen toimintaa niin paljon, että tv-maksua voidaan laskea 50 %?

tiistai 4. toukokuuta 2010

Tarvitaanko virustorjuntaohjelmia?

Aamulehti on nostanut haastatteluni kärjeksi virustorjuntaohjelmat: Tunnettu tietokoneasiantuntija Petteri Järvinen yllättää: hänellä ei ole ollut omassa tietokoneessaan koskaan virustorjuntaohjelmistoa.

Olen kirjoittanut asiasta aiemmin, mm. Tietokone-lehden kolumnissa Tietoturvan medikalisaatio (maaliskuu 2006).

Tietoturvakoulutuksessa muistutetaan aina, miten tärkeää on käyttää ajan tasalla olevaa virustorjuntaohjelmaa. Ohjeet on tarkoitettu käyttäjille, jotka eivät tiedä eivätkä haluakaan tietää asiasta mitään. Kehotus ostaa jokin tuote ongelman ratkaisemiseksi on yleispätevä ja ainoa, minkä tuossa tilanteessa voi antaa. Mutta se ei ole koko totuus. Ei lähellekään.

Tietoturvaohjelmat aiheuttavat monia lieveilmiöitä. Ne hidastavat Windowsin käytön pahimmillaan mateluksi ja saattavat aiheuttaa vaikeasti tunnistettavia yhteensopivuusongelmia. Eräs tuore tapaus sattui viime syksynä. McAfeen ongelma Windows XP SP3-koneiden kanssa aiheutti viikko sitten suoranaisen kaaoksen: sairaaloita ja kauppoja jouduttiin sulkemaan, poliisin toiminta häiriintyi; Suomessa ongelmista kärsivät mm. TeliaSonera ja Helsingin Sanomat.

Tekniset ongelmat on helppo ymmärtää, koska torjuntaohjelmat pyrkivät tunnistamaan satoja tuhansia haittaohjelmia ja jotain löydettyään eliminoimaan tiedoston. Väärät diagnoosit ja siitä seuraavat ongelmat ovat väistämättömiä. McAfeen aiheuttama tuho oli kuin laajamittaisen verkkohyökkäyksen jäljiltä.

Sitten on vielä talouspuoli. Virustorjunta on monelle kotikäyttäjälle ainoa ohjelma, josta pitää maksaa - ja vieläpä vuosittain. Joissakin uusissa koneissa on valmiina torjuntaohjelman testiversio (yleensä juuri McAfee), josta on erittäin vaikea päästä eroon muutoin kuin maksamalla pyydetty hinta. Aivan kuin kyseessä olisi haittaohjelma. Torjuntaohjelmien tekijät maksavat laitevalmistajille selvää rahaa saadakseen ohjelmansa testiversion mukaan levylle.

Torjuntaohjelmien myynti on raakaa bisnestä. Kuka muistaa vielä matkapuhelimiin myydyt palomuuri- ja virustorjuntasoftat? Torjuntabisnes alkaa muistuttaa yhä enemmän vihollistaan. Lääke on pahempi kuin tauti.

Moni luopuisi mielellään torjuntaohjelmista. Mutta voiko ilman niitä todella pärjätä?

Nykyiset virukset ovat hyvin selkeitä ja yksinkertaisia. Takavuosina virus saattoi aktivoitua varovaisenkin käyttäjän sähköpostista, sillä se aktivoi itsensä jo viestin esikatselussa, tai levisi koneelle matona paikkaamattoman aukon kautta.

Nyt vaarana ovat lähinnä ovelat huijaukset (kuten muka laskut tilatuista tuotteista tai ilmoitus toimittamatta jääneestä tavaralähetyksestä) sekä selaimen aukot. Jälkimmäisiä vastaan auttaa päivittäminen, mitä käyttöjärjestelmä ja selain tekevätkin kiitettävän automaattisesti ja säännöllisesti. Kannattaa myös varoa, millä sivuilla surffaa. Hyvämaineisilla sivuilla vaara on pienempi.

Mikään ei korvaa omaa varovaisuutta. Ei kannata ladata netistä mitään hupiohjelmia eikä "tietoturvan parantamiseksi" tarkoitettuja valeohjelmia. Nämä scareware-ohjelmat ovat suuri hämäräbisnes. Niissä hyödynnetään taitavasti sitä mielikuvaa, että tietoturva saavutetaan asentamalla turvaohjelma.

Keskeinen ase haittaohjelmien torjunnassa ovat rajoitetut käyttäjäoikeudet. Linux ja Mac OS X ovat turvallisempia juuri siksi, että niissä pääkäyttäjän tunnus on Windowsia selvemmin erotettu peruskäyttäjän tunnuksesta. Windowsissa pitää noudattaa samaa periaatetta: arkipäiväinen käyttö perusoikeuksilla ja admin-tunnus vain tarvittaessa.

Windows XP:ssä kahden tunnuksen käyttö vaati pientä näpertelyä, mutta Vistasta alkaen se on erittäin helppoa. Lopputulos on erittäin turvallinen: kun käyttäjä ei pysty asentamaan haittaohjelmaa vaikka yrittäisi, kone pysyy puhtaana ilman torjuntaohjelmia.

Testasin asiaa Tietokone-lehden artikkelia varten (numero 1/2010). Yritin saada koneen saastumaan peruskäyttäjän oikeuksilla käynnistämällä tahallani erilaisia haittaohjelmia. Useimmat haittaohjelmat eivät toimineet lainkaan, koska ne halusivat kirjoittaa itsensä suojattuihin hakemistoihin ja Windows esti sen. Jokunen ohjelma toimi ja sai käynnistettyä itsensä aina, kun käyttäjä kirjautui sisään. Tällöinkään haittaohjelma ei pystynyt aiheuttamaan varsinaista vahinkoa ja koneen puhdistaminen olisi ollut erittäin helppoa: kirjaudutaan sisään pääkäyttäjän tunnuksella, poistetaan haittaohjelman tiedosto tai ääritapauksessa käyttäjän kotihakemisto, jonka jälkeen se luodaan uudelleen. Voila!

Perusoikeuksilla on vaikea saada Windowsia saastumaan. Kun tähän vielä lisää oman varovaisuuden, säännölliset päivitykset ja laajakaistapurkissa olevan palomuurin, nettikäyttöä voi harjoittaa turvallisesti ja ilman erillistä torjuntaohjelmaakin.

maanantai 3. toukokuuta 2010

YLEn toimitusjohtajan palkka 25 000 eur/kk

YLE maksaa tänään aloittaneelle uudelle toimitusjohtajalleen 25 000 euron kuukausipalkkaa. Jos tieto pitää paikkansa, se on kerrassaan hämmentävä.

Edeltäjä Jungner ei ollut missään palkkakuopassa hänkään, palkka oli 16 000 euroa, mutta yhdeksän tuhannen euron korotus on täysin kohtuuton YLEn nykyisessä tilanteessa. [Jälkeenpäin on selvinnyt, että tämä oli peruspalkka 5 vuotta sitten, sen jälkeen oli tullut n. 2 000 euron korotus kuukausipalkkaan]

Miten YLE voi tämän jälkeen vaatia tv-maksun korotusta, kun lähes kahden tuhannen katsojan maksu menee kokonaisuudessaan toimitusjohtajan palkkaan? Jungner oli halukas jatkamaan tehtävässä ja olisi luultavasti tyytynyt 16 000 euroon. Eikö tämä painanut valinnassa mitään?

Ja nyt on siis kyse YLEstä, joka ei ole taloudellista voittoa tavoitteleva, kovilla markkinoilla kilpaileva yritys tehtävänään tuottaa lisäarvoa omistajille. YLEn tehtävänä pitäisi olla julkinen palvelu. Kun palkka kerätään pakolla katsojilta, sen pitäisi olla kohtuullinen. Maksajien pitäisi päästä sanomaan mielipiteensä asiasta, näinhän se on yrityksissäkin. Yhtiökokouksessa osakkaat pääsevät ääneen.

Jos YLE on oikeasti eduskunnan laitos, nyt sen on aika reagoida. Aikovatko kansanedustajat todella hyväksyä tällaisen palkankorotuksen? Miten he sen jälkeen perustelevat kansalle vuosittain nousevan tv-maksun? Miksi YLE tämän jälkeen olisi säästötoimien ulkopuolella, kun koulut, terveydenhuolto ja monet muut yhteiskunnan keskeiset toiminnot joutuvat säästämään joka päivä?

Kuinka moni katsojista aikoo protestoida irtisanomalla tv-maksunsa? Ellei meiltä muuten kysytä mitään, äänestämme omalla tavallamme.


Lisäys 17.30: Uuden uutisen mukaan YLE perustelee palkkaa niin, että "Kivisen palkkataso sijoittuu valtionyhtiöiden toimitusjohtajien palkkatasojen keskivaiheille. Se on myös samalla tasolla kuin muiden samansuuruisten yritysten toimitusjohtajien keskimääräinen palkkataso."

Onko YLE unohtanut, millä alueella yhtiö toimii? YLEn toimintaympäristö on täysin suojattu kilpailulta, sen rahoitus peritään jokaiselta tv-maksun maksajalta. YLEn tehtävä ei ole tuottaa voittoa, vaan tuottaa julkista palvelua.

Jos tämä asia on unohtunut YLEltä (ja näköjään myös sen hallitukselta), onko asia unohtunut myös kansanedustajilta?

Korkea palkka ja bonukset voivat olla perusteltuja, jos yhtiö toimii kilpailluilla markkinoilla ja johdon tuloksia voidaan mitata. Mikä on YLEn onnistumisen mittari? Se, paljonko yhtiö saa kasvatettua liikevaihtoaan (eli kuinka suuren lupamaksun se saa läpi eduskunnassa)? Vai se, paljonko YLEä katsotaan? Vai jokin muu?

Lisäys 4.5.2010: Hallituksen puheenjohtaja perustelee palkkatasoa sillä, että se on "samalla tasolla muiden samansuuruisten yritysten toimitusjohtajien kanssa". Ja 25 000 on näköjään peruspalkka, jonka päälle tulevat vielä bonukset - ne voivat olla jopa 1,5 kuukauden palkan verran.

Tässä on jotain pahasti vinossa. YLE ei ole tavallinen yritys. Se saa rahoituksensa kansalaisten kukkarosta, se ei pyri tekemään taloudellista voittoa eikä sillä oikeasti ole kilpailijoita. Jakaako YLEn ylin valvoja (ja meidän asiakkaiden sekä osakkeenomistajien edustaja) eduskunta käsityksen siitä, että YLE on tavallinen valtionyhtiö? Sitten se saa hankkia tulonsa mistä parhaaksi näkee.

Mistä tulevat ne 1,5 kuukauden bonukset, joita tässä yhtiössä voidaan maksaa voittoa tuottamattomasta työstä, kun muualla hallinnossa joudutaan supistamaan ja säästämään? Jos taloudellinen tulos ei ole bonusten perusteluna niin mikä sitten on? Miten mitataan julkisen palvelun tavoitteen toteutumista?

Vaatiiko julkisen palvelun johtaminen lähes 3000 katsojan tv-maksun? Jos näin tosiaan on, en itse aio olla maksajien joukossa.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Kerran Facebookissa, aina Facebookissa

Laitoitko jotain arkaluontoista Facebookiin? Nyt tulevat huonot uutiset (ellet sitten arvannut tätä etukäteen): tietojen "poistaminen" Facebookista ei todellisuudessa poista niitä. Viis siitä, mitä Facebookin käyttäjäsopimuksessa sanotaan (ja sekin englanniksi) - käytännön kokeilut osoittavat, että kerran Facebookiin laitettu tieto säilyy ilmeisesti niin pitkään kuin ylläpito haluaa. Delete-käsky poistaa tiedon näkyvistä, mutta ei palvelimelta.

Törmäsin asiaan jokin aika sitten, kun Facebook-tuttu kertoi poistaneensa palvelusta syntymäaikansa, mutta saavansa siitä huolimatta ikään sidottuja mainoksia. Tämä onkin hyvin loogista. Facebook ei halua luopua mistään, mitä olet palveluun joskus kirjoittanut. Kaikkea dataa voidaan käyttää markkinoinnin ja profiloinnin apuna. Ja käytetäänkin.

Pari päivää sitten ZDnet kirjoitti asiasta uutisen otsikolla Facebook does not erase user-deleted content. Siinä toimittaja kertoo lisänneensä Facebookiin kuvan ja videon, rajoittaneensa niiden käyttöoikeuden vain itselleen ja poistaneensa sen jälkeen tiedostot. Tästä huolimatta tiedostot ovat edelleen nähtävissä suoralla linkillä. Se osoittaa, ettei tiedostoja ole todellisuudessa poistettu Facebookin palvelimilta. Kun levytila on käytännössä ilmaista, tiedon poistaminen on kallimpaa kuin sen säilyttäminen.

Käyttöehdoissaan Facebook ilmoittaa, että poistettu aineisto todella poistuu jonkin ajan kuluttua. Jos vuosi ei riitä, niin mikä sitten on "sopiva" aika?

Em. jutun palautteissa on hauska kommentti. Siinä henkilö kertoo poistaneensa kuvatiedoston 1.7.2009 ja antaa suoran linkin kuvaan.

Nyt voimme yhdessä testata, milloin kuva todella poistuu. Sen osoite on http://photos-a.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc1/hs102.snc1/5013_96426961157_709851157_2130600_2272342_n.jpg.

Jos jollakin oli vielä uskoa Facebookin ilmaiseen palveluun, viimeistään tämän pitäisi avata silmät.

Lue lisää sivulta... (automaattinen lisäys)

Törmäsin hauskaan oivallukseen TIMEn www-sivulla. Kun sivulta merkitsee tekstiä, kopioi sen leikepöydälle ja lisää toiseen sovellukseen, lainauksen perään tulostuu automaattisesti sivun URL-osoite.

Esimerkiksi jos Norjan vankilauutisesta kopioi ensimmäisen tekstikappaleen, tulos on tällainen:
===========
By the time the trumpets sound, the candles have been lit and the salmon platters garnished. Harald V, King of Norway, enters the room, and 200 guests stand to greet him. Then a chorus of 30 men and women, each wearing a blue police uniform, launches into a spirited rendition of "We Are the World." This isn't cabaret night at Oslo's Royal Palace. It's a gala to inaugurate Halden Fengsel, Norway's newest prison.

Read more: http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,1986002,00.html#ixzz0mmQabPEY
===========
Ilmeisesti TIMEn sivulla oleva Javascript-kikkare nappaa kopiointi-toiminnon ja lisää lähteen tekstin perään. Näytti toimivan ainakin IE:llä ja Firefoxilla.

Arvoitukseksi jäi, miksi URLin perässä on yksilöllinen ankkuritunniste.

Onko joku törmännyt samanlaiseen muilla www-sivuilla?
Website Security Test