maanantai 21. maaliskuuta 2011

Ranska rankaisi Googlea

Viime lokakuussa pääministeri Mari Kiviniemi patisteli EU:ta kohentamaan nettiyritysten toimintaedellytyksiä Euroopassa. Hän toivoi, että jatkossa Eurooppa voisi tuottaa Facebookin kaltaisia menestyksiä.

Huonolta näyttää. Eurooppa on kyvytön muuttamaan omaa ajatteluaan tai asennetaan, joten se tekee parhaansa torpatakseen jenkkiyritysten menestymisen.

Tuorein esimerkki saatiin tänään, kun Ranska langetti 100 000 euron sakkorangaistuksen Googlen StreetView-kuvapalvelulle. AFP:n välittämän uutisen mukaan Googlea rangaistiin siitä, ettei se ole lopettanut wlan-tukiasematietojen keräämistä.

Jokainen wlan-tukiasema mainostaa itseään radiotaajuuksilla, joten tiedot ovat julkisia ja kaikkien saatavilla. Googlen kamera-auto tallensi aseman SSID-tunnuksen ja maantieteellisen sijainnin, koska näin se voi tarjota paikkatietoa hyödyntäviä palveluita mm. matkapuhelimille. Uudet mainos- ja karttasovellukset, kuten FourSquare ja Gowalla, hyödyntävät tietoa omissa palveluissaan.

Uutisen perusteella ranskalainen tuomioistuin on sitä mieltä, että tätä tietoa ei saa kerätä ilman omistajan lupaa. Kanta on paitsi teknisesti kestämätön myös ykskantaan typerä. Miten ihmeessä Eurooppa odottaa menestyvänsä, jos uuden teknologian palvelut tyrmätään jo alkumetreillä?

Luultavasti takana on halu näpäyttää Googlea, jonka menestystä Euroopassa ei ole katsottu hyvällä. Saksa ja Ranska ovat aiemminkin pyrkineet turvaamaan omia it-markkinoitaan jenkkiyrityksiä rankaisemalla. Oikeampi tapa olisi tukea omaa tuotekehitystä kilpailun avaamiseksi. Tuomioistuin piti rangaistavana sitä, että näin kerättyä tietoa oli käytetty kaupallisesti hyödyksi. Hui kauheaa!

Ilmeisesti tuomioistuin ei tiennyt, että Apple on jo vuosia käyttänyt samaa sijaintitietoa omissa puhelimissaan ja iPadeissä. Jostain syystä toinen yritys sai kerätä tiedon ja hyödyntää sitä kaikessa rauhassa.

Suomessa tukiasemien sijaintitietojen keräämistä ilman lupaa ei voisi kieltää minkään lain nojalla. Ja kuinka ollakaan, viime viikolla Suomi salli jopa kyseisten asemien käytön ilman lupaa. Siinäpä ranskalaisille ihmettelemistä! Mari - kun seuraavan kerran vierailet Ranskassa, otapa asia esille.

Kannattaa huomata, ettei tämän päivän tuomio liity varsinaisiin katukuviin, joista niistäkin on joissakin Euroopan maissa saatu aikaan riita. Oma kantani on, että julkisella paikalla kuvaamista ei pidä rajoittaa ilman perusteltua syytä. Mutta se ei enää ole tekninen kysymys.

Meillä on vaalit muutaman viikon kuluttua, mutta mistä Europarlamenttiin ja Ranskaan saataisiin edes muutama asioihin perehtynyt edustaja?

-- seuraa Twitterissä www.twitter.com/petterij, fanita Facebookissa www.facebook.com/jarvinenpetteri

11 kommenttia:

Markus kirjoitti...

Vähän sama juttu mitä aikanaan ihmettelin. Microsoftia vaadittiin laittamaan selainvalintaikkuna käyttöjärjestelmään. Eli se kökkö viritys mikä haluaa puoliväkisin asentua mm. Windows 7ssa.

Tässäkin oltiin vain yhden jenkkifirman kimpussa. Miksi samaa ei vaadittu applelta. Käyttikseen on naitettu hyvin tiukasti safari-selain. Miksi samaa ei vaadittu linuxilta? milloin mikäkin selain on naitettu väkisin käyttikseen olkoot se sitten konqueror tai firefox tjsp... Eli tuossakin vain EUROOPPA vaati jenkkifirmalta, ja siinäkin vain YHDELTÄ jenkkifirmalta moista. Sama ihme viritys nähtiin mediaplayer aikaan. Vain microsoft määrättiin ottamaan media player pois. Apple saa tyrkyttää itunesiaan ihan rauhassa jnejne...

Joskus vain voi ihmetellä tämän nk. "vanhan mantereen" kotkotuksia...

mattirissanen kirjoitti...

@Markus:
Millä tavalla Safari-selain on "hyvin tiukasti naitettu" OSX-käyttöjärjestelmään? Safari tulee ja asentuu asennuspaketin mukana, mutta täysin vapaasti voi asentaa haluamansa selaimen ja valita sen asentamansa ensisijaiseksi selaimeksi. Safarin voi poistaa ilman, että se haittaa mac-tietokoneen käyttämistä.

Anonyymi kirjoitti...

#
Googlen kamera-auto tallensi aseman SSID-tunnuksen ja maantieteellisen sijainnin, koska näin se voi tarjota paikkatietoa hyödyntäviä palveluita mm. matkapuhelimille.
#

Jos nykyisessä Googlen palvelussa käytettävä wlan-laite vaihdetaan ja SSID muuttuu mutta laite pidetään edelleen "public"-tilassa, niin kaiketi uusi laite on uudelleen tunnistettava ja mitattava ennen kuin uutta laitetta voidaan hyödyntää entisen tapaan.

Ilmeisesti tarvitaan aika ajoin uusia mittauksia joilla tunnistaa käytettävissä olevat julkiset wlan-purkit.
Pitääkö em. paikkansa?

Öykkäri-jenkkiläisyys ei ainoa arvo kirjoitti...

Ehkä jonkun jenkkiläishenkisen julkimoehdokkaan mielestä on suurta ja hienoa kun oma naama näkyy luvatta ja korvauksetta koko maailmalle kaikenlaisen mainosroskan välissä missä tahansa yhteydessä. Mutta sivistysmaissa katsotaan olevan muunkinlaisia näkökantoja kuten yksityisyydensuoja. Ulkomaisten tahojen suorittamaa luvatonta kansalaisten rekiströintiä ja seurantaa suorittava taho sopiikin panna vähän maksamaan touhuistaan - amerikkalainen isovelimentaliteetti ja valvontahysteria ei vielä täysin ole valloittanut moniarvoisia eurooppalaisia. Google tekee rahaa pohjaltaan varastamalla toisilta koska ei maksa jokaiselle jonka linkin se myy ansaintamielessä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Ilmeisesti tarvitaan aika ajoin
>uusia mittauksia joilla tunnistaa
>käytettävissä olevat julkiset
>wlan-purkit.
>
>Pitääkö em. paikkansa?

Pitää paikkansa.

Kun vain yksi tukiasema muuttuu kerrallaan, muutokset voidaan kuitenkin tunnistaa ja päivittää suoraan käyttäjiltä. Yksityiskohdat tietokannan päivityksestä saattavat olla liikesalaisuus.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Google tekee rahaa pohjaltaan
>varastamalla toisilta koska ei
>maksa jokaiselle jonka linkin se
>myy ansaintamielessä.

Tämä on juuri se asenne, johon kaikki kaatuu: jos minä en saa tästä rahaa, joku riistää minua.

Tuolla ajattelulla ei olisi Googlea eikä edes nettiä.

Google ei paha M$:iin verrattuna kirjoitti...

Microsoft se on suurin varas koska se otti akateemisesti kehitellyn teknologian ja rakensi siitä suljetun monopolin. Ja on perinteisen diktaattorin tavoin menestynyt avoimen koodin kilpailua rajoittamalla.

JJ75 kirjoitti...

Mari Kiviniemi on yhtä hukassa kuin brasilialaiset jääkiekkokaukalossa. Mistään ei oteta edes selvää ensin. Kunhan vaan möläytellään omia totuuksia ilmaan, joita osa tietämättömistä kansalaissta äänestää muka viisaina päätöksinä.

Kahta en äänestä, naisia ja Kataista.

Samahan se on Lindéninkin kanssa. Kovastihan se oli menossa viisastelemaan jokuaika sitten (en muista mikä oli se asia varsinaisesti, mutta kutsuttiin oikein puhumaan), mitä lie viimeksi pyöritellyt mikromikkoja.

Aikanaan Lindén hävisi väittelyssä, ihmeellisiä asioita julistaen KRP:n estolistan oikeellisuuden kanssa.

Tässä ei ole myös kauaa siitä kun Markorepairs Youtube videoidensa kanssa joutui vaikeuksiin erilaisin linkkijupakoin. Google on kovin linkittäjä ylipäätään, muttei koskaan kärsi estolistoista, linkeistään jne... ompa kumma.

Mun puolesta Google kerätköön ja "herrat" herätköön todellisuuteen.

JJ75 kirjoitti...

http://sonerabook.itnyt.fi/node/537-lind%C3%A9n-esittelem%C3%A4%C3%A4n-suomen-laajakaistaa-yk-komissiolle

Lindén esittelemään Suomen laajakaistaa YK-komissiolle

Täysin epäpätevä henkilö puhumaan mistään mitään digimaailmaan liittyen.

Anonyymi kirjoitti...

Pientä iltapäiväsanomauutisointia ilmassa... Uutisessahan sanotaan että sakot räppäsi ranskalainen viranomainen CNIL eli vastannee sitä että meikäläinen tietosuojavaltuutettu pistäisi Googlelle uhkasakon.

cnil.fr-sivustolta selviää myös AFP-uutisesta poiketen että yksi sakon (tärkein?) syy oli kyseisen viranomaisen selvityspyyntöjen ohittaminen vastaamatta.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt myös USA:ssa vihdoin herätään reagoimaan Googlen monopolitavoitteluun. Liittovaltion tuomari hylkäsi sopimuksen jolla Google olisi automaattisesti oikeutettu digitoitujen kirjojen myyntiin kysymättä tekijältä tai muulta oikeudenomistajalta. Tämä olisi tietenkin amerikkalaisen ylivaltaasenteen mukaisesti ennakkotapauksena koskenut koko maailman kirjallisuutta. Tämä on osa sitä teknokraattien asennetta että koska on teknologia niin sitä seuraa myös vahvemman oikeus käyttää sitä. Orwellilainen painajainen on keskuudessamme: robottilentokoneet tappavat kysymättä ja henkinen omaisuus varastetaan ja käytetään mainosjulkaisujen koristeena.