perjantai 7. lokakuuta 2011

Rock-johtajan kuolema

Jobsin kuoltua tv-uutiset näyttivät kuvia surevista faneista ja iPad-näytöillä lepattavista virtuaalisista kynttilöistä. Nettiajan lapset haluavat vanhempiensa tavoin tuntea yhteenkuuluvuutta ja surra yhdessä sankareitaan, vaikka sitten virtuaalisesti. Johtaja, joka oli faneilleen rock-tähteen verrattava idoli, kohoaa nettikirjoituksissa myyttisiin korkeuksiin. Hänen innovatiivisuuttaan ja nerokkuuttaan ylistetään kilvan miljoonissa twitter-viesteissä ja Facecbook-statuspäivityksissä.

Jobsin elämä oli yhtä suurta tarinaa. Se oli todeksi muuttunut amerikkalainen unelma, johon jokainen haluaa uskoa. Ottolapsena kasvanut Jobs jätti koulun kesken, perusti yrityksen (autotallissa, tietenkin), haastoi paljon itseään suuremman kilpailijan ja lopulta, monien vastoinkäymisten ja virheiden jälkeen, selvisi kaikesta voittajana. Siinä sivussa hän muutti maailmaa ja keräsi tietenkin satumaisen omaisuuden.

Tarina päättyi ennenaikaiseen kuolemaan, kuten sankarimyyttiin kuuluukin. Steve Jobs on nettiajan nuorten James Dean.

Microsoftin perustaja Bill Gates oli syntynyt samana vuonna kuin Steve Jobs. Macintoshin julkistuksen jälkeen yritykset kilpailivat verisesti keskenään 1980-luvun jälkipuoliskolla. Apple hävisi ja oli vaarassa kaatua kokonaan, kunnes apuun tuli sopimus Microsoftin kanssa.

Bill Gates on ollut aivan liian harmaa ja tylsä kerätäkseen itselleen faneja. Gatesin tarina on pelkkä taloudellisen menestyksen tarina. Edes miljardilahjoitukset hyväntekeväisyyteen eivät ole muuttaneet Gatesin julkista kuvaa. Kun Gates joskus kuolee, asia noteerataan kyllä uutisissa ja presidentti lausuu jotain kohteliasta, mutta netti ei lainehdi virtuaalisena kynttilämerenä eivätkä fanit tuo kukkia haudalle.

Moni tuli tuntemaan Applen ja Jobsin vasta 2000-luvulla, kun Applen oli pakko laajentua tietokoneyhtiöstä digitaalisen median yhtiöksi. iTunes, iPod ja ennen kaikkea iPhone olivat tuotteita, jotka tekivät Applen brändin tutuiksi kaikkialla maailmassa.

Rock-johtaja on poissa, joten tästä eteenpäin Apple on vain yksi IT-yhtiö muiden joukossa. Nyt punnitaan, miten innovatiivisia ja erinomaisia sen tuotteet oikeasti ovat.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Microsoftin perustaja Bill Gates oli syntynyt samana vuonna kuin Steve Jobs. Macintoshin julkistuksen jälkeen yritykset kilpailivat verisesti keskenään 1980-luvun jälkipuoliskolla. Apple hävisi ja oli vaarassa kaatua kokonaan, kunnes apuun tuli sopimus Microsoftin kanssa."

Unohdat vaan mainita, ettäJobs erotettiin Applesta ja sen jälkeen alkoi se alamäki. Suunta muuttui vasta kun se tuli takaisin yhtiön johtoon.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jos tarkoitat, että Jobsin erottaminen oli syy alamäkeen, aliarvioit Applen silloista hallitusta. Macintosh-myynti takkusi pahasti samalla kun Jobs käytti resursseja omiin projekteihinsa ja sisäiseen riitelyyn. Noissa olosuhteissa erottaminen oli perusteltua. Yhtä perusteltua oli Jobsin palkkaaminen takaisin. Pelkkänä tietokonevalmistajana Apple olisi kaatunut.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

En koskaan ole ymmärtänyt tuollaista kollektiivista surua, minä en itkenyt edes kun Kekkonen kuoli ;=).

Olen ymmärtänyt, ettei mm. Gates varsinaisesti keksinyt mitään muuta, kuin ostaa Windows-softan pilkkahinnalla joltain nörtiltä, loppu on tietenkin hyvää ennustamiskykyä ja markkinointia?

Zarr kirjoitti...

@Hannu: Apple II:ssa oli Microsoftin Basic, sisältäen ihan Bill Gatesin itsensä kirjoittamaa koodia... :)

Windows on kyllä ihan Microsoftin itsensä kehittämä tuote, DOS 1.0 ostettiin Tim Patersonilta kyllä kun IBM halusi käyttöjärjestelmän ja Digital Researchin Gary Killdall oli juuri silloin tavoittamattomissa. (Bob Cringelyn kirja Accidental Empires ja miehen tekemä 3-osainen TV-dokumentti samasta aiheesta on varsin hienoa seurattavaa).

Anonyymi kirjoitti...

Hannu, älä unohda hyvää tuuria. Harvinaisen moni asia IT-alalla johtuu vain hyvästä tuurista, jotain on tehty oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Bill Gates saattoi hyvinkin olla vain tilanteen uhri -- positiivisessa mielessä.

JuhaM kirjoitti...

Jobsin ja Gatesin vertailusta. Monet sanovat, että Jobs (tai Apple) muutti maailmaa kehittämällä laitteita, käyttöjärjestelmiä ja lopulta ekosysteemejä. Tätähän ei voi kiistää, mutta toisaalta nämä ovat olleet suunnattu pääasiassa varakkaiden länsimaiden markkinoille, ja moni pystyisi elämään ilman niitäkin todellisuudessa.

Gatesin säätiö on puolestaan lahjoittanut miljardeja kehitysmaiden ongelmien (sairaudet, maatalous, puhdas vesi) ratkaisujen kehittämiseen. Minun mielestä kyllä tässä jälkimmäisessä voi olla oikeasti ihmisten elämänlaatua parantava vaikutus. Itse ainakin valitsen mieluummin puhtaan veden kuin iPadin.

Timo kirjoitti...

Harmi kun hyvä kehittäjä menee noin nuorena niin höpsön asian vuoksi, kuin uskomalla terveytensä vaihtoehtolääketieteen varaan: http://kauas.asentopaikka.fi/2011/10/06/steve-jobsin-tie/