maanantai 29. lokakuuta 2012

Identiteettihuijaus onnistui

Auts, tämä on vähän noloa -- mutta toisaalta: mokaaminen kuuluu sosiaaliseen mediaan, eivätkä mokat häviä unohtamalla. Parasta siis vain olla avoin ja nostaa kissa pöydälle. Virheistä oppii, ja fiksut tunnistaa siitä, että he oppivat toisten virheistä.

Joskus viime vuonna törmäsin netissä Hannu Kailajärven (Wincapitan isä) blogiin ja sitä myötä hänen Twitter-tiliinsä. Ryhdyin seuraajaksi. Viesteissä esiintyi oikeudenkäynnistä sisuuntunut ja hieman uhmakas kirjoittaja, joka kertoi koodaavansa uutta Wincapitaa.


Viime viikolla tapasin Hannu Kailajärven Helsingin hovioikeuden käytävällä median piirittämänä. Muutamaa päivää aikaisemmin hän oli Twitterissä harmitellut istuntoihin kuluvaa aikaa ja twiitannut, että voi koodata oikeussalissakin. Kävin kysymässä, oliko tämä vitsi.

Hannu Kailajärvi hovioikeudessa 25.10.2012.
Kailajärvi näytti hetken hölmistyneeltä mutta kertoi sitten, ettei ole lainkaan Twitterissä. Hän tiesi joutuneensa identiteettivarkauden uhriksi ja kertoi tehneensä asiasta rikosilmoituksen.

Varoitettuani vuosien ajan muita siitä, etteivät netissä kirjoittavat ihmiset välttämättä ole aitoja, olin itse mennyt halpaan. Miten tässä näin kävi?

Kailajärven Twitter-tili oli uskottava, sillä ohjelmoijana hänen voi olettaa tuntevan nettipalvelut. Monilla julkkiksilla on ollut valeprofiileita, mutta niiden rinnalla on aina ollut myös oikea henkilö (kuten seurapiiritoimittaja Rita Tainolan oikea profiili @RitaTainola ja valeprofiili @TainolaRita tai Stephen Elopin oikea @Selop ja valeversio @ceoStephenElop). Kailajärviä oli Twitterissä vain yksi. Blogi ja aidolta näyttävä valokuva lisäsivät huijauksen uskottavuutta.

Valetwiittaajan viestit ampuivat hieman yli ja käyttivät paikoin alatyylistä kieltä, mutta pakoilun, tutkintavankeuden ja käräjäoikeuden käsittelyn huomioiden niiden sävy oli kuitenkin uskottava.

Ilmeisesti huijaus oli tehonnut muihinkin, sillä identiteettivarkaalla oli tuolloin 775 seuraajaa.

Identiteettivarkaus ei ole Suomen lain mukaan rikos edes silloin, kun se on näin perusteellinen ja käyttää oikean henkilön valokuvaa. Poliisi voi puuttua toimintaan vasta, jos viesteissä syyllistytään kunnianloukkaukseen tai rikotaan jotain muuta lakia. Epäilen, ettei sellaisesta ole näyttöä, joten rikosilmoitus ei johda mihinkään.

Identiteettivarkauden määrittely ei ole helppoa, mutta lakia pitäisi muuttaa niin, että ainakin räikeimpiin tapauksiin voitaisiin puuttua. Ei tunnu mukavalta, jos joku levittää sosiaalisessa mediassa kuvan kanssa viestejä, joiden sisältöön ei itse pysty vaikuttamaan.

Sitä odotellessa ainoa keino on perustaa Twitteriin oma tili. Aidon tilin kautta voi levittää tietoa huijarista ja kun ihmiset etsivät seurattavia, he osaavat olla varuillaan löytäessään useita saman nimisiä.

Ensi kerralla muistan toivottavasti itsekin olla varovaisempi.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ja sä uskot kailajärven sanaan? ;)

Vasarahammer kirjoitti...

Tässä vaiheessa on luonnollista kysyä, mistä tiedämme, että tämä blogi on oikeasti Petteri Järvisen kirjoittama.

Tähän on pakko vastata, että varmuudella emme voi sitä tietää.

Samoilla perusteilla kuin Petteri tuossa luotti Kailajärven twitter-tilin aitouteen, lukijat täällä luottavat, että blogia pitää aito Petteri eikä huijari.

Tosin Petteri Järvinen on lähtökohtaisesti luotettavampi henkilö kuin Kailajärvi, koska vain jälkimmäinen on tuomittu rikoksista. Oikea Petteri Järvinen on aktiivinen netin käyttäjä ja olisi jo puuttunut asiaan, jos tämä blogi ei olisi hänen omansa.

iJukka kirjoitti...

Täytyy tunnustaa, että itsekin menin halpaan. Joskus kun oli joku Seiskan juttu Kailajärvestä alkoi epäilyttämään voiko tuo olla sama henkilö joka tweettailee ihan muuta kuin lehdessä kerrottiin. Eipä silti seuraan sitä vieläkin ja tämä Hannu on ollut myös minun seuraaja pitkään, joten ei haitaa varsinkin kun asia tuli selväksi. Tietysti siihen profiiliin voisi nyt jo lisätä sen Fake-sanan.

jeejee kirjoitti...

Parhaimmillaan vale-identiteetit ovat ammattimaisesti rakennettuja kokonaisuuksia.

Muistatko kun syyskuussa potilastietojärjestelmä -keskusteluihin osallistunut Natalya Nieminen osoittautui huijaukseksi? Natalyalla oli Facebookissa, Twittwerissä ja Google plussassa aktiivinen tili joissa kaikissa iso aktiivinen rinki yhtä aktiivisia kavereita.

Itselle jäi mieleen ajatus että pitäisi ihan ammatillisista syistä selvittää minkälaisella työkalulla joku pystyy ylläpitämään satojen valehahmojen aktiivisen näköistä toimintaa sosiaalisessa mediassa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Olisi kiinnostavaa tietää Natalya-casen taustat, varmaan nettietsivät pystyisivät selvittämään asian?

Hänen tapauksessaan kuva, nimi ja mielipiteet olivat niin pahassa ristiriidassa, että lopputulos ei ollut uskottava.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Hanna Nikkanen näköjään kirjoittanut Natalyan tapauksesta.

IlpoLapioinen kirjoitti...

Jotain sekoilua tässä kommenttiosiossa, yritetäänpä uudelleen:

@Vasarahammerille tiedoksi:

Petteri Järvinen on Hannu Kailajärven tavoin talousrikoksesta tuomittu rikollinen, mutta heillä on vissi ero. Kailajärven tuomio ei ole lainvoimainen.

IlpoLapioinen kirjoitti...

Eikö Kailajärven twitterprofiilissa tämä nimenomaan kerro että kyse ei välttämättä ole "aito" Kulta-Hannu? --> "Nothing on this page should be affiliated with old WIN Capita..."

Eikö tämä ole 1:1 twitterin ohjeista? itse uskon että kyseessä on Kailajärven aito tili, sanoi Kulta-Hannu mitä hyvänsä hovin käytävällä. Sanoihan hän siellä myös olevansa syytön.

jussih kirjoitti...

Vain sellainen joka tuntee tai on nähnyt Kailajärven olisi saattanut tunnistaa profiilin huijaukseksi. Kyllähän siellä oli pari ihme twiittiä, mutta niitä on kaikilla ja jos ukko sanoo maistelevansa viiniä samalla voi jutut olla vähän ihmeellisiä.

Sitä on tottunut huonosti tehtyihin valeprofiileihin, nigerialaiskirjeisiin tai iloveyou-huijausviesteihin, mutta nämä aidon näköisiksi tehdyt huijaukset on kyllä aika pahoja.

>Itselle jäi mieleen ajatus että pitäisi ihan ammatillisista syistä
>selvittää minkälaisella työkalulla joku pystyy ylläpitämään satojen
>valehahmojen aktiivisen näköistä toimintaa sosiaalisessa mediassa.

FBI:llä (tai jollain vastaavalla) on huhuttu olevan tälläinen systeemi, ja miksei olisi. Väitän ihan pokkana että Kony2012 oli tehty tälläisellä tai muuten suunnitelmallisesti.
1. Puolen tunnin youtube-video ei leviä yhdenpäivän aikana, oli se kuinka koskettava tahansa. Gangnam Stylellä taisi mennä pari viikkoa ja se on sentään parin minuutin biisi.
2. Tässä yksinkertaistettu perus meemin elämä:
Syntymä: 4chan
Elämä: reddit
Kuolema: 9gag
Nyt KONY2012 luki ihan jokapaikassa yhtä aikaa. 4chan, reddit, ihan oikeat uutissivustot suomessa ja ulkomailla, twitteri, facebook. Jopa monen youtube-videon äänestetyin kommentti liittyi Kony2012-juttuun.
3. Samana päivänä marraskuun 6. pidätettiin lähes kaikki LulzSec-hakkeriryhmästä. Anonymoussin tuntien nyt odotettiin jotain vastaiskua tai nettikampanjaa ja Kony2012 peitti/olisi peittänyt koko homman.
Suomessa näistä Anonymousseista ei ole paria pikku uutista enempää normitallaaja ei kuullut, mutta amerikassa nämä sai vähän väliä julkisuutta TV:ssä ja oikeissa uutislehdissä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kailajärvi näytti aidosti hämmästyneeltä, kun kysyin tuoreimmasta twiitistä. Ihmettelen kyllä, miksei hän nörttinä ole perustanut Twitter-tiliä.

Tuira90500 kirjoitti...

Eikö tämä jossain ollut, että @HannuKailajärvi on samanlainen parodia tili kuin @KKammola.

Mutta nyt kun kysyit tätä Kailajärveltä ja hän näytti olevan hölmistynyt asiasta mutta oli kuitenkin tehnyt rikosilmoituksen asiasta niin oliko hän hölmistynyt vai onko hän tämän takana? =)

Joka tapauksessa kumpikin on hauskaa seurattavaa mutta luulen, että @KKammola on enemmän totta.

Anonyymi kirjoitti...

Olen seurannut wincapitan kaatumista sieltä alusta lähtien muropaketista, samoin tuota kailajärven twittertiliä, ehkäpä siksi tuo feikkitili ei tullut yllätyksenä. Ymmärrän kyllä että joku saattaisi ottaa tosissaan, mutta jutut on olleet kyllä niin häiriintyneitä jatkuvasti että itse olen lukenut twiittejä huumoritilinä. Lisäksi twiittejä tuli myös jatkuvasti tutkintavankeuden aikana, ei kai sieltä nyt noin vain twitteriä päivitetä? Tuo "aidolta näyttävä valokuva" on muistaakseni se pidätyskuva joka levisi verkossa, joten se on kyllä varmasti aito ja virallinen oikein viranomaisen ottamana, tuskin kukaan kuitenkaan laittaisi itsestään poliisin pidätyskuvaa omaksi avatarikseen?

"Ilmeisesti huijaus oli tehonnut muihinkin, sillä identiteettivarkaalla oli tuolloin 775 seuraajaa." Luulisin että aika moni on kuitenkin seurannut "tietäen" että ei siellä ihan aito Hannu ole, herran tietotekniset taidotkin taisi olla vähän niin ja näin, joten liekö tuo Twitter kovinkaan tuttu kapine.

Petteri Järvinen kirjoitti...

mutta oli kuitenkin tehnyt rikosilmoituksen asiasta niin oliko hän hölmistynyt vai onko hän tämän takana?

Hän oli hölmistynyt siitä tuoreimmasta twiitistä, josta yritin kysyä. Identiteettivarkaus sinällään oli hänen tiedossaan.

Vasarahammer kirjoitti...

"Petteri Järvinen on Hannu Kailajärven tavoin talousrikoksesta tuomittu rikollinen, mutta heillä on vissi ero. Kailajärven tuomio ei ole lainvoimainen."

Kappas vain. Löytyi Google-haulla tämmöinen blogistin oma selitys tapahtuneelle sekä tietysti tiedotusvälineiden juttuja.

En osaa itse arvioida, miten vakavia rikokset olivat aikanaan, koska en ole perehtynyt tarkemmin Jippiin tapaukseen. Luultavasti Kailajärvi kuitenkin saa enemmän kuin 120 päiväsakkoa rangaistukseksi.

NiiloNeuvoja kirjoitti...

@Vasarahammer Niin kyse oli siitä onko Petteri Järvinen luotettavampi kuin Kulta-Hannu siksi, että Petteri ei olisi tuomittu rikoksesta. rangaistuslaji ei kait ollut pointti vaan tuomio

Unknown kirjoitti...

Miksi lain mukaan saa esiintyä toisen nimellä ja kuvalla netissä?

Kuka vastaa jos jotain vahinkoa sattuu?
Onko se niiden vastuulla joita huijataan.

Tulee mieleen se dokumentti jossa kerrottiin sellaisista tapauksista joissa joku kiusallaan levitti tietojaan ja joku jopa ei saanut sen vuoksi töitä lainkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin niitä joskus ajankulukseni lueskelin ja toisinaan pohdin ettei tämä ole tottakaan, hassu kaveri kerrassaan. Tosin kaikki Wincapita tapahtumaketjut huomioon ottaen pidin sitäkin mahdollisena.

Noh, tulipahan tällekin asialle nyt varmennus. Mutta lankaan itsekin menin.