perjantai 10. kesäkuuta 2016

Suomettumista, komisario Palmu!

Olipa hauska katsoa eilen Ylen Teemalta elokuvaklassikko Vodkaa, komisario Palmu! Olin nähnyt elokuvan joskus nuoruudessa mustavalkoisesta televisiosta, joten nyt paljon myöhemmin sitä katseli ihan uusin silmin.

Ilman väritelevisiotakin näki, että elokuvan väri oli punainen. Todella punainen. Neuvostoliitto oli Suomen suuri ystävä, YYA-sopimus mainittiin ja lopun sankarina oli neuvostoliittolainen naisagentti, vähän kuin Triple-X kahdeksan vuotta myöhemmin James Bondissa.

Elokuvassa Ylen studioilla esitetään sosialistisia lauluja.
Punatähti tekee läpimurron?
Tässä kohdassa putosin melkein sohvalta, vaikka 60-luku olikin kosmonauttien kulta-aikaa.
Vuonna 1969 kaikki tupakoivat kaikkialla, autosta soitettu puhelu oli suuri ihme, keskusteltiin tehtaan ottamisesta valtion haltuun (sosialisointi) ja monta jännittävää hetkeä saatiin aikaan sillä, että henkilöt etsivät lähintä puhelinta (se autopuhelin oli vain Ylen Palmulle antamassa autossa, jota ohjasi oikein autonkuljettaja!).

Oli valaisevaa katsoa elokuvaa 18-vuotiaan seurassa. Hän ihmetteli, miksi uutisia näyttävssä televisiossa oli mustavalkoinen kuva, vaikka elokuvassa oli värit. Tiedoksi muillekin nuorille: säännölliset värilähetykset alkoivat vasta 1970-luvun puolivälissä ja ensimmäiset väri-uutiset nähtiin 1.5.1977, jolloin ruutu täyttyi punalipuista (mistä nousikin kohu). "Mikä on magnetofoni?", oli toinen kysymys. Itse yhdistin sanan kelanauhuriin, mutta elokuvassa se oli Philipsin C-kasettinauhuri, jollaiset yleistyivät vasta 70-luvulla.

"Miksi telkkarin kuva on mustavalkoinen, vaikka elokuvassa on värit?"
Sofi Oksanen on kritisoinut toistuvasti suomettumista. Kumma, ettei hän ole käyttänyt tätä elokuvaa esimerkkinä. Ainakin se toimisi paremmin kuin väite siitä, että suomalaiset oppikirjat hyväksyttiin Moskovassa. Väite ei pidä paikkaansa, ainakaan kirjaimellisesti. Silti Oksanen ei ole oikaissut virhettään. Eikö väärien väitteiden esittäminen faktana ole juuri sitä informaatiosotaa, josta Oksanen syyttää Venäjää?

Muistan 70-luvun vuodet lapsuudestani. Olisi helppo syyttää tuon ajan päättäjiä ja mediaa rähmällään olosta, tietojen pimittämisestä ja suoranaisesta propagandasta. On kuitenkin epäreilua arvioida 1970-lukua tämän päivän arvoilla ja tiedoilla. Maailma oli tyystin toisenlainen ja tuon ajan poliitikot tekivät sen, minkä oikeaksi ja parhaaksi katsoivat. Lopputulos ainakin onnistui: Suomi säilytti itsenäisyytensä ja vaurastui kaupankäynnillä. Sotilaallista kriisiä ei tullut.

Toivoisi kuitenkin, että tuon ajan tapahtumat perattaisiin lopullisesti auki ja vielä elossa olevat aktiivit ottaisivat rohkeasti kantaa tekoihinsa. Samalla voi miettiä, kuin moni tämän päivän vaikuttajista katuu toimintaansa 30 vuoden päästä. Tällä kertaa meillä on netti, eikä se unohda.

Suomettumisen kritisointi on helppoa, toisin kuin sitä edeltävän jatkosodan. Olemme kaikki kuulleet tapahtumista historiantunneilla, mutta silti on vaikea selittää ulkomaalaisille, miksi Suomi liittoutui natsien kanssa, hävisi ja juhlii silti kuin voittaja.

Aihe on edelleen arka. Melkein jokaisella on oma teoria ja varmat tiedot siitä, miksi Suomella ei ollut vaihtoehtoja. Hinta oli kuitenkin hirvittävä: 63 000 kaatunutta suomalaista ja isot aluemenetykset. Itse yllätyin huomatessani ilmatorjuntamuseossa, että jatkosodassa Helsinkiä pommittivat myös amerikkalaisvalmisteiset koneet. Se havahdutti, meitähän pidettiin pahiksina.

Tässäkin jälkiviisaus on helppoa. Sodanaikaiset poliitikot tekivät päätöksiä parhaan kykynsä ja sen aikaisen tiedon mukaan. Se, että Suomi hyökkäyksestään huolimatta säästyi miehitykseltä ja rakensi suhteet itänaapuriin, on hatunnoston arvoinen saavutus -- vaikka se elokuvassa nyt camp-huumorilta näyttääkin.

Vielä elokuvasta: on hauska pohtia, olivatko tekijät aidosti rähmällään, vai onko elokuvassa piilotettuja piikkejä Neuvostoliittoa vastaan. Esimerkiksi lopun kohtaus, jossa Jaguar ajaa Suomen hiekkateitä hurjaa vauhtia ja taustalla kuuluu laulu "isoveli näkee sen, siis aja sinä poloinen vain harkiten" -- oliko se viittaus kaikkialle ulottuvaan valvontaan vai harmiton poliisin liikennevalistuskampanja? Emme voi tietää, ja juuri siksi tuon ajan tapahtumien arvostelu jälkikäteen on hyödytöntä.

Mutta se on ainakin faktaa, että tuohon aikaan ei ollut nopeusrajoituksia, joten Jaggella sai ajaa niin lujaa kuin autosta lähti! Suomi on totisesti muuttunut... muuallakin kuin politiikassa.

170 lasissa - ei ongelmaa vuonna 1969!
PS. Eikö komisario Palmu näytäkin aivan Josef Stalinilta? Sattumaa sekin... vai?

Komisario S... Palmu.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Frans Palmu oli miehen nimi. Kuvan alla on jotakin muuta.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi: S... lienee viittaus tekstiin kuvan yllä (Komisario Stalin).

Aikuinen jo 60-luvulla kirjoitti...

Ei kai Petteri ottanut elokuvaa tosissaan ajankuvauksena. Sehän on mitä osuvinta parodiaa ja itseironiaa kumartelusta Moskovan suuntaan, jota tietyt kansalaipiirit ja poliitikot harrastivat enemmän tai vähemmän omia etuja ajaakseen. Valtaosa kansasta seurasi pokkurointia hymähdellen tai nyrkkiä taskussa puiden.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Eiköhän sitä tehty vähän kieli poskessa, kuten noista studiolla kuvatuista punatähti- ja kosmonauttipätkistä näkee. Toisaalta elokuvaväki oli vahvasti itään päin kallellaan, joten mistäpä sitä tietää...

Ajankuva se on siinä mielessä, että nykykatsoja näkee, miten politisoitunutta talouselämä ja tv-toiminta silloin olivat. Vapaat nopeudet, YYA-sopimus, mustavalkoiset televisiot ym. ovat aitoa 60/70-lukua.

"Valtaosa kansasta seurasi pokkurointia hymähdellen..." - riippuu varmaan muistelijan omasta tuttavapiiristä ja asuinpaikasta. Kuplia oli silloinkin, ennen internetiä.

Anonyymi kirjoitti...

Värilähetykset alkoivat minun tietääkseni Suomessa vuonna -68. Siitä eteenpäin käsittääkseni kaikki alun perin värillisenä taltioitu ohjelmisto (esim. ulkomaiset sarjat ja isot urheilutapahtumat) tuli ulos väreissä.
Kotimaiset studio-ohjelmat, ml. uutiset, tulivat tosiaan vielä 10 vuotta mustavalkoisina. Kamerat kalliita eikä niitä saanut idänkaupan mukana koska NL:ssä oli eri TV-systeemi (SECAM) :)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Historia toistaa itseään: uutiset tehdään edelleen sd-tarkkuudella, vaikka kaikki muu uustuotanto (ulkomailta ostetuista puhumattakaan) on jo pitkään ollut hd:tä.

Muistan, että tv-ohjelmalistaan oli erikseen merkitty värilähetykset, mutta milloin ne alkoivat yleistyä -- muistaako joku tarkemmin? Toisin kuin teräväpiirron suhteen nyt, väri-tv:t olivat aluksi niin kalliita, että vain harvalla oli sellaiseen varaa, ja siksi värilähetysten yleisyys jäi monelta kokematta.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Yleisradion kolmiosaisesta historiakirjasta (1996), sen kolmannesta osasta, löytyy seuraavat tiedot:

"Vuonna 1969 studio 4:ää alettiin muuttaa kahden kameran väristudioksi: Philipsin kameroita tilattiin, samoin kuin muutakin videolaitteistoa Saksasta Fernseh-yhtiöltä. Lähetyskeskuksessa tehtiin tarpeellisia muutoksia väritelevisiota varten. Vuonna 1970 oli tarpeen jopa rakentaa lisäsiipi tv-lähetyskeskuksen - vanhan yleisradioaseman rakennuksen - kylkeen.


Väri tulee vähitellen kaikkeen tv-tuotantotoimintaan

Uudet ulkotuotantoautot hankittiin värikelpoisina. Tampere sai väri-ulkotuotantoauton toimintakautena 1974-75 ja keväällä 1976 tuli värilliseksi Pasilan tv-studio 3. Radiotaloon rakennettiin filminkehityslaboratorio (väri tärkeänä) myös vuonna 1976. Vappuna 1977 lähetettiin ensimmäisen kerran uutisissa väriä - Moskovan punaisen torin paraatin punaliput olivat tosi koreita - ja toukokuussa 1979 "värittyi" studio 2."

henris42 kirjoitti...

Tähän kannattaa katsoa virolainen dokkari "Disko ja Ydinsota". Oli Yle Areenalla ainakin jonkin aikaa sitten. Siellä näkymä on aivan toisenlainen, ajateltiin että Suomen TV on CIA propagandaa.. sähköinssit teki laitteita laittomasti millä saa Suomen TV:n näkymään että voi katsoa Dallasia..

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus, Petteri huomioi juuri oikein sen, että poliitikkojen on tehtävä päätökset kulloisenkin tilanteen mukaan. On melkoisen hämmästyttävää, että Suomi säilyi itsenäisenä, kun vertaa vaikkapa Puolaan ja Tsekkoslovakiaan.

Toisaalta sekin selvää, että ylilyöntejä tapahtui etenkin kulttuuripiireissä, eivätkä kaikki (esim Kaisa Korhonen) vieläkään sitä tunnusta.

Website Security Test